Trendilistauksessani mainitsin, että yksi tulevista ja jo pinnalla olevista sisustustrendeistä on viherkasvit. Niitä on alkanut näkyä sisustuskuvissa ja -blogeissa entistä enemmän. Ja kevään myötä tuo trendi vain kuumenee entisestään, veikkaisin. Viherkasvit tuovat pehmeyttä ja kodikkuutta sisustukseen, eivätkä ne enää vaikuta niin mummomaisilta kuin vielä jonkin aikaa sitten. Tai olisiko se juuri se mummomaisuus, joka on nyt niin pinnalla…? 😉

Minua houkuttaisi hankkia rönsyilevä peikonlehti meidän olohuoneeseen. Myös Sky Planteriini pitäisi keksiä uusi kasvi. En haluaisi siihen mitään kovin roikkuvaa lajiketta. Ajattelin jotain mehikasvia; viihtyisiköhän sellainen Sky Planterissa…?

Kyllä menee muuten sairaslomalaisen päivät hitaasti täällä kotosalla. Varsinkin, kun liikkuminen on pikkuisen hankalaa. Yleensä kotona ollessa sitä puuhastelee kaikenlaista ja järjestelee paikkoja – jos ei ole muuta tekemistä. Nyt pitää vain levätä ja odottaa, että jalka paranee. Sitä onkin ehtinyt nyt miettiä kaikenlaisia blogijuttuja ja sisutusideoita. Pitäisi vielä päästä toteuttamaan ne. 😉

Mitä viherkasveja teiltä muuten löytyy? Vai löytyykö mitään? Vinkkejä Sky Planteriin?

 

Images: Elle Interiör via Pinterest

Author

38 Comments

  1. Peikonlehdestä haaveillaan täälläkin! Mummomaisuudessaankin kestosuosikkini on anopinkieli. 🙂 Vastaani tuli ikivanha askartelukirja, jossa on hauska idea pullopuutarhasta. Siitä lähiaikoina blogissani.

    • Oi, anopinkielikin on ihana! 🙂 Pullopuutarha kuulostaa aivan mahtavalta idealta. Onkohan vaikea toteuttaa ja saada menestymään…?

  2. Heippa – ihana postaus, näin kukkakauppianakin näkökulmasta. Bongasin blogikirjoituksesi Kukkakauppa Broncon facebookin päivityksestä 🙂 Hienoa kuulla, että vihreä ja viherkasvit palaavat, samaa mieltä minäkin. Oletko kokeillut Corokiaa tai pagodipuuta, samoin myrtti ja myrsine ovat tyylikkäät sisustuksessa. Lanka- ja herttaköynnös samoin, tyylikkäitä ratkaisuja viherkasveiksi. Mummomaista tai ei, niin vihreä luo tunnelmaa mihin tahansa sisustukseen, pienenä lisätä. Kiva postaus – tästä tykkäsin kovasti.

    • Onpas mukava kuulla! Minulla ei ole tarkkaa mielikuvaa mistään mainitsemastasi kasvista, mutta näyttää varmaan tutulta kun näen – pitää googlata. ;D

  3. Juuri laitoin kotiini anopinkielen (vai onkohan anopinhammas..). Luin jostain se on hyvä sellaiselle, jolla on viherpeukalo keskellä kämmentä, eli sitä ei tarvitse usein kastella ja viihtyy vähän huonovaloisemmassakin paikassa. Kaikki muut minulta ovatkin kuolleet, en tykkää sellaisista, jotka tiputtelevat lehtiä, vaikka niitä yrittäisikin oikeaoppisesti hoitaa. Muistan jättisuuren peikonlehden lapsuudenkodistani, se voisikin olla seuraava kokeilu.

    • Minullakin tuppaa kaikki kasvit kuolemaan. Se on tosi harmi. Viimeisimpänä meni kaunis mehikasvi. Parhaiten olen saanut menestymään kasvit, jotka ovat ns. automaattikasteluruukuissa.

  4. No mutta hyvä niin, viimein meidän viherkasvi palmu tuli muotiin 🙂
    Kauniita kuvia viherkasteista, olen jäänyt ihan koukkuun kauniiseen blogiisi 🙂

  5. Olohuoneesta löytyy ihan perinteinen jukkapalmu. Kukka on kestänyt ja luvalla sanoen kukoistanut (hoidastani huolimatta) hyvin yli 2 vuotta. Kentiapalmu sanoi sopimuksen irti, kun joutui kesäksi lasitetulle parvekkeelle. Lastenhuoneistakin löytyy viherkasvit, joiden nimeä en muista. Lapset (6 ja 10 v) ovat ihan innoissaan niistä ja hoitavat niitä ahkerasti (yli) kastelemalla niitä. 🙂

    • Tosi kiva idea tuo, että lapsilla on omat kasvit hoidettavinaan. Me voitaisiinkin tehdä sama juttu. Lapset tykkäisivät varmasti. 🙂

  6. Juuri mietin 2 isoa palmua heittää ulos. Viherkasvit luo todellakin sitä kodikkuutta, ehkä en heitäkkään pois. Toisaalta vieherkasvien haluasin olevan pyöreälehtisiä.

    • Viherkasveista tulee ihanaa kodikkuutta ja eikös ne puhdista samalla huoneilmaa (vai onko se vain jokin legenda…??). Pyöreälehtiset kasvit ovat kauniita, mutta pidän myös sellaisista kolmionmuotoisista lehdistä (en tiedä kasvin nimeä).

  7. Meiltäei löydy yhtään viherkasvia, olemme saaneet tapettua kaikki…

    Onko se teidän eteisen liukuovi pysynyt suorassa? Meille tulee monta liukuovea ja olemme miettineet toteutusta. Teidän ratkaisunne kiehtoo helppoudellaan, saan ovet nopeammin jos ei tarvitse tehdä kehikoita yms. Lupasin miehelleni kysellä kokemuksia, häntä epäilyttää vääntyminen.

    • Kyllä meidän eteisen liukuovi on vähän vääntynyt, mutta minusta sitä ei paljon huomaa. Miestä se häiritsee enemmän. Kannattaa kyllä tehdä kehikot jos meinaa useamman oven tehdä sillä tekniikalla.

  8. Meillä on Peikonlehti, muorinkukkia, rahapuu ja kultaköynnös. Peikonlehti on kasvanut tosi nopeasti. Talven se lepäili työntämättä uusia lehtiä, mutta varasti kohta taas alkaa pukata uutta tynkää. Muorinkukat ovat selkeitä, kunnolla vihreitä nahkealehtisiä, helppoja hoidokkeja. Rahapuu ihan peruskamaa, jota ei saa kastella kuin harvoin. Ja Kultaköynnös on muuten vaan nätti. Haaveilen ripustavani sitä seinälle, kunhan lähtee venymään. Se on tuorein hankinta. Vihreys on nyt todella in 🙂

    • Noista tunnistan vain rahapuu. Sellainen meillä on ollut pariinkin otteeseen, mutta olen aina saanut sen tapettua. Olen varmaan kastellut liikaa.

  9. Meillä on jonkun verran viherkasveja, mm. anopinkieliä saviruukuissa ja amppelit odottavat että mies tarttuu porakoneeseen ja iskee ne kattoon kiinni,

  10. Mä oon varmaan sitten aina ollut mummo, sillä mulla on ollut omia viherkasveja niin kauan kuin muistan. Pidän niiden vihreydestä ja siitä millaisia haasteita ne antavat kukoistaakseen. Juuri eilen satuin muuten kirjoittamaan postauksen siitä, kun raahasin meille kotiin pappani itse tekemän kukkatelineen. Aiompa saada sen toimimaan myös modernissa ympäristössä. 🙂

    • Meilläkin on aina ollut muutama pieni viherkasvi. Suuremmat kasvit ovat uutta meidän kodissa. Saimme nimittäin eilen anopilta suuren peikonlehden. 🙂

  11. Meillä on kanssa aina ollut viherkasveja. Kukkiviin kukkia ei kylläkään, jos leikkokukkia ei lasketa.
    Kaikki kasvit ovat helppohoitoisia, siis kastelu tapahtuu, kun jompikumpi muistaa. Ainakin meillä ovat appelsiini puut, anopinkielet, pullojukka ja limoviikuna viihtyneet. Nuo appelsiinipuut ovat itse kasvatettuja, toinen jo julmetun iso, vuodelta 1994. Se on miehen silmäterä.
    Kaikki kukat ovat altakasteluruukuissa ja multaa vaihdetaan todella harvoin, lisäys vaan päälle jos tarvis.
    Kyllä musta viherkasvit tuovat omaa tunnelmaa, kunhan niitä ei ole liiaksi.
    Nyt katselen viimekesästä parvekkeelta pelastettua hortensiaa, ei oo kaunis, mutta uutta lehteä pukkaa. Jospa se kesällä olisi jo kauniimpi, kukkia sen tarvitse, mutta kunhan tuo muuten piristyisi parvekuntoon.
    Kevättä ja kesää odotellen:)

    • Hortesia on yksi suosikeistani! Minunkin olisi pitänyt ottaa sisälle meidän ulkohortensia, niin ehkä olisin saanut pidettyä sen hengissä ensi kesään. Höh, nyt harmittaa!
      Altakasteluruukuissa minäkin olen saanut parhaiten kasvit menestymään.

  12. Ihanat vihreät pullot. Minua ei parane pyytää kylään, voisit huomata lähtöni jälkeen niiden salaperäisesti kadonneen,,, 😉 Hyvää viikonloppua.

    • On kyllä herkullisen vihreät pullot. Mistä lie ovat Elle Interiörissä ne löytäneet… 🙂
      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

  13. Voi mäkin haluaisin tietää mikä kasvi viihtyisi skyplanterissa, tuntuu, että kaikki kuolee siihen:(

  14. Minulla on aina ollu paljon viherkasveja, pidan niiden tuomasta varista ja kodikkuudesta.

    Pomminvarmoja ja kauniita ovat palmuvehkat, posliinikukka, anopinkieli ja peikonlehti. Kultakoynnosta on minulla myos vaikka en sen ulkonaosta niin pida mutta en sita roskiinkaan ole raskinut nakata 😉

    • En minäkään raaskisi elävää kasvia roskiin laittaa. Meillä ne vaan eivät oikein menesty. Varsinkin Aloe Veran olen saanut useampaan kertaan kuihdutettua, mikä on tosi harmi, kun se on niin kaunis kasvi.

  15. I love green plants in an interior. Do you have any idea where the concrete planter is from? Is it so pretty! Happy weekend!

    • Unfotunately I don’t know where the concrete planter is from, but HAY have similar ones in their collection. Have a nice week! 🙂

  16. Mä taas en saa kasveja kuolemaan 🙂 Meidän suvussa isot kasvit muuttaa kodista toiseen kun joku kyllästyy. Kasveja löytyy siis paljon. Oonkin sitten ihan yli trendikäs pian viherkasveineni ja koko mustine asuineni 😉

    • Kätevää tuo kasvien kierrätyssysteemi. 🙂 Olet siinäkin mielessä hyvin trendikäs. 😉

  17. Hassua, en ole koskaan edes ajatellut, että viherkasvit voisivat olla epätrendikkäitä tai mummoilumeininkiä. 😀 En voisi kuvitella omaa kotiani ilman näitä huoneilman raikastajia ja kevään piristäjiä. Ai että, joulun hyasintitkin tekevät uusia, vaaleanvihreitä lehtiään ikkunalaudalla. Se on kohta kevät! 🙂

    • Kyllä meilläkin on aina ollut pieniä tai korkeintaan keskisuuria viherkaseja. Uudenlaisesta suosiosta nauttivat nyt etenkin kookkaammat viherkasvit ja useiden kasvien asetelmat. Harvemmin esim. sisustuslehdissä näkee koteja, joissa on paljon viherkasveja, mutta omasta lähipiiristä löytyy paljon sellaisia koteja. Ehkä niitäkin nähdään jatkossa enemmän myös sisustuslehdissä… 😉

  18. Saiskohan sitten postausta kukkaruukuista? Mitkä niiden trenit ovat?

    Mulla ei ole ollut kukkia kymmeneen vuoteen ja sain nyt ihan draivin niitä hommata uudelle tasolleni 🙂 Pehmentäisi sisustusta ja akustiikkaa varmasti kivasti. Mutta mikäs se olis se ruukku…Joskus mulla oli linjana, että kaikki oli sellaisia terrakotta perusruukkuja, mutta siitä siis aikaa… Mukavaa viikkoa!!

    • Sepäs olikin kiva postausidea! Kiitos vinkistä! 🙂
      Itse suosin kyllä myös niitä perusterrakotta ruukkuja, mutta on mielessä pari muutakin vaihtoehtoa.

  19. Hei vautsi olen kanssasi ihan samaa mieltä viherkasveista! Ne ovat nyt todella in! Itse työskentelen alalla ja on ollut ihanaa huomata kuinka paljon aikaa ja vaivaa ihmiset nykyään näkevät, että löytävät juuri oikein mallisen/tyylisen viherkasvin täydentämään sisustustaan. Ja sitähän ne juurikin tekevät, viimeistelevät sisustuksen. 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.