Huh, nyt meinaa vähän väsyttää! Tuli ehkä haalittua liikaa kaikenlaista tekemistä yhdelle viikonlopulle. Mutta pääasia, että synttärisankarilla on ollut hauskaa. Lupasin teille Mankun herkullisen valkosuklaajuustokakun ohjeen. Tätä kakkua poikamme halusi synttärikakuksi. Koristelimme synttärikakun Angry Birds -teeman mukaisesti karkeilla ja Suffeli-patukoilla. Kuvan annos gluteenittomasta versiosta ja on ehkä enemmän aikuiseen makuun.

Mankun suussasulava valkosuklaajuustokakku

Pohja:
1 paketti Digestive-keksejä
n. 60 g voita

Täyte:
2 pkt maustamatonta tuorejuustoa
n. 1,5 dl sokeria
5 dl kermaa
1 rkl vanilijasokeria
2 levyä (300 g) valkosuklaata
3 kananmunan valkuaista
5 liivatelehteä

Murskaa Digestive-keksit muruiksi ja sekoita ne voisulan kanssa massaksi. Levitä massa irtopohjavuokaan (n. 23 cm halkaisija). Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Sekoita tuorejuusto ja sokerit. Lisää valkosulklaa joukkoon. Vatkaa kerma ja kananmunan valkuaiset vaahdoksi erikseen. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kun liivatteet ovat pehmenneet, purista liivatteista ylimääräinen vesi pois. Laita liivatteet juomalasiin ja kaada päälle kuumaa vettä 0,5 dl. Sekoita hyvin. Kaada liivatteet varovasti suklaa-, tuorejuusto- ja sokerisekoituksen sekaan koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto seokseen. Lisää valkuaisvaahto ja sekoita hyvin. Kaada seos keksipohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin n. viideksi tunniksi.

Tämä vie kielen mennessään!

 

Author

10 Comments

    • Juu, ei sovi tuo odottaminen minunkaan luonteelleni. 😉 Mutta yleensä tehdään tuo kakku jo edellispäivänä valmiiksi.

  1. Ihan kaiken varuiksi sanottakoon jos joku lukee postauksen puolihuolimattomasti, että Digestive-kekseillä kakusta ei tule gluteenitonta, mutta kaupoista on saatavilla myös Digestiven _tyyppisiä_ gluteenittomia keksejä, joilla kakku onnistuu ihan yhtä loistavasti 🙂

    Loistava maku pikkumiehellä, jos valkosuklaa-juustokakkua haluaa!

    • Juuri näin! Hyvä huomio!

      Tämä kakku on niin herkullista, että en ole vielä tavannut ketään joka ei olisi siitä pitänyt. 😉

  2. Ohjeesta poiketen käytettävissäni oli vain 200g suklaata ja 4dl kermaa. Täytettä tuli silti niin paljon, että olisi riittänyt kahteen vuokaan, kolme kertaa pohjan korkeuden verran.
    Laitetaanko kermaa tosiaan 5dl?
    Tästä huolimatta, hyvää oli!

  3. Tuolla ohjeella tulee tosiaan melko iso kakku. Kuvassa gluteeniton versio, josta tehtiin pienempi, joten se saattaa hämätä. 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.