Jatketaanpas sitten vielä yhden postauksen verran haasteella. Sain Charilta Char & the City -blogista haasteen, jossa kuuluu tiivistää oman blogin teemat kymmeneen kuvaan. Kiitos vielä Charille – tämä on kiva haaste! Kymmenen teeman keksiminen ei ollut ihan helppoa, sillä kirjoittelen blogia ihan fiilispohjalta. Harvoin suunnittelen postauksia etukäteen tai analysoin blogini sisältöä. Mutta nyt on analyysi tehty ja tässä minun kymmenen valintaani oman blogini aiheista.

1. Kauniit kuvat. Se on tavoitteeni. Joskus onnistun ja joskus en. Kuvaaminen on todella mukavaa varsinkin silloin, kun saa rauhassa kotona häärätä ja asetella kuvauskohteita. Yleensä nappaan kuvat kuitenkin melko kiireellä.

2. Rakentaminen. Terasseista on tullut viime aikoina kirjoiteltua usein, sillä ne ovat meillä juuri työn alla. Blogiin heijastuu ne teemat, jotka ovat tässä kotityömaalla käynnissä. Varsinaiset raksapostaukset ovat luonnollisesti jääneet vähemmälle, mutta tuolta blogin alustahan niitä löytyy vaikka millä mitalla.

3. Pienet muutokset. Kirjoittelen blogissani pienistä muutoksista kotimme sisustuksessa. Ne voivat olla vaikkapa uusia tekstiilejä tai tauluja. Pienillä jutuilla voi saada helposti näyttävän muutoksen aikaan.

4. Tunnelmia. Blogissani nähdään myös pieniä vilauksia arjesta tai meidän perheen kuulumisista. Kohta varmaan saatte lukea pienestä kisusta, joka tulee meidän Viiville kaveriksi. <3

5. Piha. Koska pihamme on vielä aivan kesken, tulee siitäkin kirjoitettua blogissa. Vielä pitäisi istutella lisää kasveja ja levittää multaa joihinkin kohtiin. Kaikenlaista pientä hommaa riittää vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Kuvassa muuten omenapuumme ihan ensimmäinen omena!

6. Kollaasit. Välillä täytyy haaveilla myös sisustushankinnoista ja muiden kauniista kodeista. Haen inspiraatiota muiden blogeista ja kauniista kuvista. Minua kiinnostaa myös lempibrändieni uudet tuotteet ja muotoilu ylipäänsä.

7. Kukkaset. Kasveilla saa helposti luotua ilmettä ja muutosta sisustukseen, joten niistä on kiva kirjoitella. Uusi kukkakimppu esimerkiksi olohuoneen pöydällä piristää sisustusta niin valtavasti!

8. Kirppislöydöt. Käyn melko harvoin kirpputoreilla, mutta pidän siitä, että sisustukseen on yhdistetty jotain vanhaa. Jos jotain kivaa löytyy, pitää se tietenkin heti dokumentoida tänne!

9. Itse-tehtyä. Silloin tällöin kirjoittelen myös DIY-juttuja (kuten tämä liukuovi). Niitä olisi kiva suunnitella ja toteuttaa enemmänkin.

10. Asetelmat. Minusta on kiva keksiä ja luoda uusia asetelmia. Niitä löytyykin kotoa vähän sieltä täältä. Kaikki asetelmat eivät ole vain koristeita, vaan ne on tavaroita, joita oikeasti käytetään, mutta voihan sellaisetkin yrittää asettaa nätisti esille. Seuraavaksi haluaisin järjestää tuon avohyllyn uudestaan, mutta odotan vielä inspiraatiota… 😉

 

Olen nyt viime aikoina jakanut niin monta haastetta eteenpäin, joten en jaa tätä kellekään tietylle bloggarille. Saatte napata tämän haasteen tästä jos aihe tuntuu kiinnostavalta. Olisi myös kiva jos vinkkaisit kommenttilootani puolella mikäli olet napannut haasteen täältä. Olisi mukavaa löytää uusia blogituttavuuksia!

 

Translation:
This is a post series that circles around in Finnih blogs at the moment. The idea is to describe the themes of your blog with 10 pictures. My themes are: 1. beautiful pictures (that is my aim, I don’t always succeed), 2. Building (we still have work to do outside), 3. Small changes around the house (like new textiles etc.), 4. Everyday life,  5. Garden, 6. Collages of things I like, 7. Flowers and plants, 8. Flea market finds, 9. DIY-stuff and 10. Small arrangements around the house.

Author

6 Comments

  1. Hei! 🙂

    Onnea onnea Divaani-uraan :)!

    Haluaisin kysyä tuosta hortensiasta, jonka oksan olit omalta pihalta leikannut ja laittanut maljakkoon. Mikä hortensia on kyseessä? Oi, rakastuin siihen heti ja haluan sellaisen myös omalle tulevalle pihallemme! 🙂

    • En valitettavasti tiedä tarkemmin mikä hortensia on kyseessä. Ostin tuon Kodin Terrasta ja iskin tuohon terassille. Voi että kun en nyt osaa auttaa. 🙁

  2. Hei Suvi. Nappasin haasteen blogistasi. Jos kaipaat lukemista, käy vierailulla. Kiitos mukavasta blogista.

  3. Hei, kysyisin sinulta, minkä kokoiset nuo HAY.n olohuoneen pöydät sinulla on? Ovat niin ilmavan näköiset, että ajattelin itsekin tilata sellaiset 😉

    • Voi että kun en muista. 🙁 Tätä on kysytty tosi monta kertaa ja jossain postauksessa olen vastauksen jo kertonutkin, mutta on taas päässyt unohtumaan. Palaan asiaan…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.