Hei kaikille! Tämä on ensimmäinen postaukseni täällä Divaaniblogien puolella. Jännittävää! Lienee paikallaan kertoa hiukan blogistani ja sen taustoista, sillä ruudun sillä puolen on varmasti uusiakin tuttavuuksia. Valkoinen Harmaja -blogi alkoi heinäkuussa 2010 rakennusprojektimme myötä. Olin sitä ennen kirjoitellut tyyli- ja lifestyleblogia ripauksella sisustusta ja halusin dokumentoida rakennusprojektimme uuteen blogiin. Alusta alkaen tavoitteenani oli luoda sisustuspainotteinen rakennusblogi, jota olisi helppo lukea. Ajan myötä Valkoinen Harmaja -blogi on muotoutunut sellaiseksi kuin se nyt on: oman kodin sisustusta, lapsiperheen elämää, inspiraatiota kauniista kodeista ja esineistä sekä DIY-juttuja silloin tällöin. Rakennuspainotteiset jutut löytyvät blogin alkupäästä.

"Bloginurkka"

Pieni esittely minusta: olen 33-vuotias kahden lapsen (pian 6-vuotiaan pojan ja 3-vuotiaan tytön) työssäkäyvä äiti. Teksteissä vilahtaa usein myös mieheni ja lasteni isä ”Mankku”, joka taitaa niin nikkaroinnin kuin leipomisenkin. Meillä asustelee myös 11-vuotias Viivi-kissa, joka rakastaa olla valokuvissa.

Kotimme sisustus elää koko ajan, mutta huonekalut ja isommat hankinnat pysyvät samoina vuodesta toiseen. Pyrin sisustamaan kotimme modernin ajattomasti sekoituksella design-klassikoita, kirppislöytöjä, Ikea-hankintoja ja itsetehtyjä juttuja. Arvostan laadukasta ja ajatonta muotoilua ja pyrin hankinnoissani pitkäikäisiin valintoihin väliaikaisratkaisujen sijaan.

Tervetuloa Valkoisen Harmajan matkaan kaikki uudet ja vanhat lukijat!

Author

23 Comments

  1. Onnea uudelle blogialustalle ja uudelle alulle! 🙂

    Jään seuraamaan blogiasi entiseen tapaan, mutta varoittelen vaan, että olen todella huono kommentoimaan muihin kuin blogger-blogeihin. Jostain syystä tää kirjautuminen vaatii minulta ihan liikoja, laiska kun olen. 😉

    • suvi m Reply

      Kiitos. 🙂

      Mukava kuulla, että seuraat entiseen tapaan. Tarkoituksena on, että kommentointi ei vaatisi hirveän suuria ponnisteluja. Katsotaan miten saamme noita asetuksia säädettyä…

  2. Onnea uuteen blogikotiin! Nyt on monta hyvää samassa osoitteessa:). Pitääpä muistaa päivittää osoite omaankin blogiin. Iloisia postaushetkiä!

  3. Onnea vielä tällekin puolelle. Jään innolla odottamaan uusia postauksia.

  4. Moikka Suvi!

    Onko toi keskellä kuvaa oleva Missonin tyyny harmaa? Mistä se on löytynyt ja koska? 😉

    • suvi m Reply

      Se tyyny on mustavalkoinen (valkoisella pohjalla on mustalla nuo Missonin siksakit). Olen ostanut tyynyn Sisustuksen Koodista muistaakseni parisen vuotta sitten.

  5. Hei!

    Kiinnitin myös huomiota tuohon Missonin tyynyn, onko se todellakin harmaa? mistä olet sen ostanut ja onkohan niitä vieläkin myynnissä tuon välisenä? Löytyisiköhän Sisustuksen kodista? kiitos tiedosta jo etukäteen! 🙂

    • suvi m Reply

      Tyyny näyttää kyllä harmaalta kauempaa katsottuna. Se on mustavalkoinen. Hmmm…en tiedä onko noita tällä hetkellä Koodissa, mutta voin kysäistä siskolta.

  6. Ihanan kodin olet rakentanut miehsi kanssa, löysin juri blogisi ja siirryin heti lukijaksi. Oman kotini tyyli poikkeaa tästä sinun kodistasi kovinkin, mutta pidän siitä ja tyylistäsi paljon 🙂

  7. Kauniit nuo olohuoneen sohvapöydät, niitä näkyy olevan monissa kodeissa nykyisin. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan mitä mieltä olet ollut niiden käytännöllisyydestä. Ovatko kevyet siirtää? Entä onko helppo putsata pölystä yms. kun on nuo reunat? Siis jääkö likaa helposti pöydän kulmiin?

    Olen ajatellut hankkia nämä Hayn pöydät myös valkoisena ja käytännöllisyyttä lapsiperheessä tietenkin tuli heti ajateltua 😉

    Todella kauniita & inspiroivia kuvia blogissasi!

    • suvi m Reply

      Kiitos mukavasta kuvapalautteesta. 🙂

      Nuo Hayn sohvapöydät ovat melko kevyet, mutta kansi on irrallinen jalkaosasta, eli siirtäessä täytyy olla varovainen ettei kansi tipahda. Lapset saattavat myös siirtää sitä kantta, joten silloinkin kantsii olla varovainen. Jos se kansi ei ole ihan kohdallaan, se saattaa keikata – varsinkin siinä pikkupöydässä.
      Minä imuroin yleensä pölyt imurin pikkupäällä, joten silloin ei pölyt kerry sinne pöydän reunoihin. Pyyhkimällä saattaa kieltämättä kerääntyä sinne reunoille.

      Ollaan kyllä tykätty noista Hayn pöydistä tosi paljon, eikä niistä ole tullut meille ongelmia käytännön suhteen. Mutta ihan pikkulapsiperheessä saattaa ongelmia tulla jos lapsi siirtää kantta tms.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.