Nyt on Gloria Blog Awards juhlittu Helsingin Kellohallissa niin kuin olettekin jo saattaneet blogeista lukea. Kameraamme taltioitui aikamoinen liuta kuvia illan aikana ja tässäpä niistä muutamia poimintoja teillekin.

Illan juonsi Pipsa Hurmerinta

Kellohallissa tarjottiin Antto Melasniemen lohtimia herkkuja

Pihkalan Anna M. ja minä ”punaisella matolla”, joka oli siis Aula työkodin työntekijän valmistama räsymatto

Sain käydä noutamassa kauniin kukkakimpun, sillä Valkoinen Harmaja tuli toiseksi Lukijoiden suosikkikategoriassa

 

Raati valitsi voittajiksi tänä vuonna Parolan aseman (Paras sisustusblogi), Weekday Carnivalin (Kaunein sisustusblogi) ja lukijoiden suosikkisisustusblogiksi nousi Kotipalapeli. Onnea teille oikein paljon – olette tehneet hyvää työtä. Valkoinen Harmaja sai toiseksi eniten ääniä Lukijoiden suosikkisisustusblogi-kategoriassa. Kiitos oikein paljon kaikille blogiani äänestäjille!

Oli mukava ilta ja oli niin kiva tavata blogikollegoita – harvoin kun päästään tapaamaan. Mahtavaa, että tällaisia tilaisuuksia järjestetään! Lupasivat järjestää gaalan ensi vuonna uudestaan.

Mutta kylläpäs oli ihanaa tulla kotiin! Miehen kanssa naureskeltiin koko Helsingin matkan ajan sitä, millaisia kotihiiriä me olemmekaan. Jo parissa päivässä tuli ihan hirveä koti-ikävä! Tietysti se vaikutti paljon, että lapset eivät olleet matkalla mukana. Nyt vietellään rauhallista lauantai-iltaa ja nautiskellaan kohta pizzalla.

Kiitos vielä kerran kaikille blogiani äänestäjille! Ja onnea kaikille pääpalkintoja voittaneille!

Translation: The Gloria Blog Awards was held on Friday in Helsinki. Parolan asema won the prize for the ”Best Interior Design Blog”, Weekday Carnival was the ”Most beautiful Interior Design Blog” and Kotipalapeli won the ”Reader’s favourite interior design blog”. My blog was voted second in the category ”Reader’s favourite interior design blog”. Thank you for all of you that voted for me! 🙂

Author

12 Comments

  1. Onnea! Olet hienona! 🙂 Tulos on niinkuin on, mutta voittaja sinä olisit kyllä ollut!!

    • Kiitos onnitteluista. Ollaan iloisia, että blogeja muistetaan näin. Voittajat ansaitsivat kyllä voittonsa. 🙂

  2. Onnea hurjasti! 🙂
    Ja olette olleet melkein ”meidän takapihalla” kun tuolla Kellohallissa juhlitte, hih. Jos olisin tiennyt niin olisi ollut kiva nähdä ja olisin voinut kutsua teidät meille vaikka kahville:) Ehkä ensi kerralla?

    • Voi niinkö? En yhtään hahmota tuota puolta Helsingistä. Olisi ollut kiva nähdä taas! 🙂 Ja kiitos onnitteluista. 🙂

  3. Miten se ilta katosikin niin etten ehtinyt tulla sinun kanssasi turisemaan?! Onnittelut ihanalle blogillesi, toivon mukaan tapaamme joskus lähitulevaisudessa! 😉

    • No niinpä! Olisi ollut kiva vihdoin tavata! Bongasin sinut kyllä jostain vähän kauempaa, mutta harmi ettei juttusille saakka päästy. Mekin lähdimme sieltä jo yhdeksän aikaan pois. Mutta toivottavasti näitä tilaisuuksia vielä tulee. Niin, ja kiitokset onnitteluista! 🙂 Onnea myös teidän supersuosion saavuttaneesta kirjasta!

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.