Kävimme tänään lasten kanssa Suntin rannassa kävelemässä ja katselemassa sorsia; samoin tein usein lapsena isäni kanssa. Joen rannasta matkamme jatkui lapsuuteni kotikonnuille ja näytin lapsille taloa, jossa olen itse koko lapsuuteni asunut. Alue, jossa lapsuudenkotini sijaitsee houkuttelee nykyään n. kolmekymppisiä lapsiperheitä muuttamaan takaisin tuttuihin maisemiin vaikka aika moni rakentaakin uuden talon uudelle asuinalueelle.

 

Suntin ranta

Alueen ainoa huono puoli on se, että sieltä on vaikea saada tontteja. Jos niitä olisi tarjolla, luulenpa että saattaisi Valkoinen Harmajakin sijaita eri paikassa kuin nykyään. Toisaalta, nyt asumme mieheni lapsuuden kotikonnuilla ja lapset menevät samaan kouluun, jota isänsäkin on aikoinaan käynyt. Todella mukavaa seutua tämäkin.

 

 

 

 

Käymme usein ajelemassa vanhoilla kotikulmillani, mutta lapsuudenkotiini en enää pääse vierailemaan; siellä on jo yli kymmenen vuotta asunut toinen perhe. Vanhempani muuttivat Turkuun, kun minä lähdin opiskelemaan ja silloin minustakin tuntui siltä, että tulen muuttamaan etelä-Suomeen, missä myös siskoni ja veljeni asuvat. Mutta niin ne ajatukset muuttuvat ja lasten syntymän myötä palasimmekin takaisin Keski-Pohjanmaalle.

 

Olisin toivonut, että olisin saanut pienen palan tuosta lapsuudenkodistani tänne uuteen kotiin: leikkimökin, jonka isäni on minulle rakentanut. Mankku soitti nykyisille omistajille ja kyseli voisivatko he myydä mökkiä. He lupasivat miettiä asiaa ja ilmoittaa, mutta mitään ei ole kuulunut. Se mökki olisi päihittänyt mitkä tahansa modernit parvileikkimökit, sillä niin suurta tunnearvoa ei voi mitata. Jos nyt rakennamme lapsille uuden leikkimökin, niin siitä varmasti muodostuu heille tärkeä ja se mökki otetaan taatusti mukaan jos täältä joskus muutamme pois (mikä tuntuu aika epätodennäköiseltä).

 

 

Toivottavasti tästä meidän uudesta kodistamme ja asuinalueesta kehittyy omille lapsillemme yhtä rakas paikka kuin minulle oli lapsuuteni koti ja sen ympäristö.

(kuvituksena sekalaisia kuvia Kokkolasta)

Author

16 Comments

  1. >Olen juuri ajaamassa Kokkolasta Turkuun päin 🙂 Kävimme messuilla tänään. Itse asun Paraisilla (Turun lähellä). Me taas rakennetaan uutta talo niille seudulle missä isäni on elännyt lapsuutensa.

  2. >Voi, nyt on pala kurkussa 🙁 Toivottavasti saisitte leikkimökin pihaanne, minusta se kuuluisi teille. Itse en millään hennoisi kieltäytyä, mikäli olisin samanlaisen puhelun saanut. Tunnearvo on jotain niin mittaamattoman arvokasta, joten toivottavasti tarina saisi onnellisen lopun. Kauniita kuvia Kokkolasta, täytyypä joskus piipahtaa 🙂

  3. at home or not. Reply

    >Ihana ihana kotipaikkani! Kiitos tästä postauksesta. Kysyin yhtenä päivänä mieheltäni, että asutaankohan me joskus Kokkolassa. Eipä osannut sanoa juuta eikä jaata. Nyt asumme Itä-Suomessa ja viihdymme täälläkin, mutta reilusti yli puolet minua on vieläkin Kokkolassa. Siellä on niin mukava aina käydä. Onneksi mökki on Ruotsalossa…

  4. musta peltikatto Reply

    >Hei,löysin blogiisi, ja on niin tyylikäs ja makuni mukainen, että ehdottomasti jään seuraamaan. Olemme juuri aloittaneet oman raksablogin kirjoittamisen. Tervetuloa vastavierailulle!P.S. Oma ja siskojeni leikkimökki päätyi aikoinaan naapurin kanakopiksi 😀

  5. >Kauniita kuvia Kokkolasta; itsekin ajelin just tänään noissa maisemissa kun messuilla kävin. 🙂

  6. >Kauniita kuvia, ja itsekin vaelsin tänään esikoisen kanssa pitkin vanhaa kaupunkia ja Suntin rantaa. Kesäinen Kokkola on vain niin kaunis 🙂 Tuota vaaleanpunaista rähjäisen näköistä taloa jälleen tuijottelin, se on jotenkin tosi kaunis ja hieno kaikessa rähjäisyydessäänkin. Minunkaan kotikaupunginosa ei ole tämä nykyisemme, ja usein käynkin ajelemassa vanhoilla kotikulmilla. Siellä vaan on oma erityinen tunnelmansa, joskus jos siellä voisi vielä asuakin! Hassua sinänsä kun aikani muualla asuttuani, ajattelin että täällä pikkukaupungissa nyt on (lähes) sama millä alueella sitä asuu, ettei muka ole paljon eroa alueiden välillä. Kuinka väärässä olin! Aivan oma fiiliksensä ja henkensä on joka alueella täälläkin pitäjässä. Ja hyvä niin 🙂

  7. >Soittakaa uudestaan siitä leikkimökistä – ovat ehkä jo unohtaneet… Tai ehkä heidän lapsensa ovat jo kans kiintyneet siihen… Vaikeita juttuja. Itse ainakin olen päättänyt, että mökki otetaan pihasta mukaan kun joskus muutetaan. Roudataan se vaikka isovanhempien mökille jos ei muuta 🙂

  8. >Kiitos näistä kuvista! Asuin noilla kulmilla opiskellessani, 3v. Mukavat muistot kokkolasta 🙂 Aivan ihania nuo kaikki rakennukset, ihastelin niitä jos silloin teininä.. Pitäpä suunnata kokkolaan joku vkl muistelemaan. On vaan niin pitkä matka että menee hotelliviikonlopuksi, mutta kivaahan sekin!

  9. >Jessica: On se mukava, että voi asettua sellaiselle seudulle, missä on juuret. 🙂 Soccermom: Kiva kuulla taas sinusta! 🙂 Kyllä minäkin toivon, että saisimme sen mökin! Pitää varmaan soittaa heille uudestaan… :)at home or not: No hyvä, että teillä on mökki täällpäin! 🙂 On se jännä, miten sitä kaipaa takaisin kotiseudulleen. Vielä muutama vuosi sitten ajattelin, että en voisi koskaan enää asua Kokkolassa. :Dmusta peltikatto: Kiva että löysit tänne ja liityit lukijaksi! :)Minun täytyy kyllä tulla vastavierailulle…Anu: Täällä on kyllä ihan kivoja paikkoja. :)Hannah: Juuri noin se on! Jokaisella asuinalueella on oma "sielunsa". Minäkin ajattelin silloin, kun muuttoa alettiin kaavailemaan, että ei ole väliä mille seudulle sitä asettuu. Olen aina ihastellut tuota vaaleanpunaista taloa! Toivottavasti se ei mene pilalle jos kukaan ei pidä siitä huolta! Se on niin hyvällä paikallakin.Ninsku: Juu, täytyy soittaa uudestaan. He kyllä sanoivat ekassa puhelussa, että heidän lapsensa vielä leikkii siellä. :/Anonyymi: Ei muuta kuin tänne fiilistelemään. Hotelliviikonloppuhan ois ihanaa luksusta! 🙂

  10. >Kauniita kuvia. Me käväisimme keskiviikkona Kokkolassa 🙂 Pidän peukkuja leikkimökin suhteen Suvi!

  11. >Hei, ihan vahingossa eksyin ja mikä ikävä tuli kotiin Kokkolaan. 7-vuoden kuluttua palaan jos ei tämä tuska ja kaipuu meren ääreen hellitä. Niin kokkolalainen olen kuin olla ja voi ja hämeeseen en vain sopeudu jo pelkästään tempperamenttini vuoksi:) mietin tuossa että "tiedänkö" sinut? kaikki kun tuntevat kaikki kokkolassa vaikka aikaa olisi kulunut puolin sukupolvea. Vaaleanpunainen rapistunut kivitalo suntin rannassa kaverini iso vanhempien talo, kaunis kuin mikä! olipa kiva löytää pala pohojanmaata…terveisin taiteilija johansson…

  12. >apua mulla pääsi melkeen itku :Dihania kuvia <3ja tuosta facebookista sen verran et taisit vetää pitemmän korren 😉 hyvähyvä!

  13. >Nonnukka: Kiitos. :)Helena: Voi kävittekö?! Kiva juttu! :)Saa nähdä miten leikkimökin kanssa käy…mirka: Kiva, että löysit tänne! 🙂 Kyllä Kokkola on nyt saanut paljon positiivista palautetta ja näköjään moni kaipailee tänne takaisin. 🙂 Hmmm…en tiedä "tiedämmekö" toisiamme, vaikka tämä pieni kaupunki onkin…S: Voih, kirjoitin aika tunteella heti, kun tulimme tuolta reissulta. Joskus ne postaukset syntyy vain noin "itsestään". :)Ja juu, nyt on FB-profiilista yhteisymmärrys. 😀

  14. >Ihana postaus tämä, Suvi! Nyt vasta luin sen. Meillä on vähän sama tilanne, rakennamme melkein minun vanhoille kotikulmilleni, josta muutin perheineni parikymppisenä pois. Samassa kaupungissa olen asunut viime vuodetkin, mutta nyt siirrytään lähemmäksi vanhoja kontuja. Meiltä jäi myös vanhan talon pihaan leikkimökki, jonka isä rakensi meille lapsille. Aivan ihana 🙂 Muutamia vuosia sitten kävin katsomassa mökkiä vaivihkaa pihan kulmalla ja itku meinasi päästä; niin paljon ihania muistoja tuli mieleen. Mutta mulle ei ole tullut mieleenkään kysyä myisivätkö uudet omistajat mökin, ennen kuin sinä siitä kirjoitit. Olisi kyllä ihana ajatus, että omat lapset saisivat leikkiä samassa mökissä kuin äitikin pienenä, ukin rakentamassa vielä 🙂 Voi, nyt tulen ihan nostalgiseksi…

  15. >Mia: Kiitos! Tämä postaus tuli sydämestä. :)Ainahan voi ainakin kysyä sitä vanhaa mökkiä jos tuntuu siltä, että sen haluaisi takaisin. Me ei olla vielä saatu aikaiseksi soittaa sinne uudestaan.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.