Luen aika paljon ulkomaalaisia sisustusblogeja, varsinkin ruotsalaisia. Yksi suosikeistani on Annaleenas HEM (Annaleena on suomalaissyntyinen). Heillä on niin kaunis koti ja Annaleenalta saa todella hyviä DIY-vinkkejä. Tuo upea koti on nyt myynnissä, sillä Annaleena aikoo muuttaa perheineen Tukholman lähelle. Mielenkiinnolla odotan millainen heidän seuraavasta talostaan tulee. Varmasti vähintään yhtä upea kuin tämäkin.

Ajattelin muuten ottaa tavaksi postata aina torstaisin inspiraatiokuvia.

kuvat: Annaleenas HEM-blogista luvalla lainattu

Author

12 Comments

  1. >ihana koti, sisustustyyli, värit – kaikki on ihanaa 🙂 Kiitos blogivinkistä, minä kurkistan tulevaisuudessa varmaan usein A-L:n blogiin!

  2. >Annaleenan kodissa on niin paljon herkkuja yksityiskohtia, että joka kerta bongaa uutta. Tykkään ihan hirmusti hänen miehensä itse (!) tekemistä portaikosta kaiteineen. Niitä mietittiin itsekin kauan, mutta ei riittänyt aika kuitenkaan moisien rakentamiseen. Hienot ovat.

  3. >Kolkko ja tehty vain sisustuslehtiä varten. Missä se persoonallisuus on?? Mustavalkoisuus on muutenkin passé jos trendejä etsitään. Lähtee varmaan halvalla.

  4. >Kodikasta, persoonallista ja silti tyylikästä. Makujahan on niin monenlaisia… Viitaten edelliseen kommenttiin. 🙂 L.

  5. >Ihania kuvia! Kiitos muuten inspiraatiosta, oma HAY -sohvapöytä tuli tänään postissa ja olen niin iloinen siitä :).. Terv, Mari K.

  6. >Makuuhuoneessa oli kiva pystynaulakko, ilmeisesti itsetehty. Kiva idea.Naurattaa tuo anonyymi, hän tietää jo että halvalla lähtee ja pielessä on. Oikea asiantuntija.Muuten rokkirekki-blogissa oli muutama päivä sitten erittäin hyvä postaus anonyymeistä. Käykää lukemassa

  7. >Camilla: Kiva jos sait täältä vinkkiä. 🙂 Annaleenan blogi on tosi kiva.Hanna: Niinpä! :)Paula: Aivan. Niin taitavasti toteutettu. Ei voi kuin ihailla. :)Anonyymi: Huomaan, että et ole tarkemmin tutustunut Annaleenan blogiin. Muuten tietäisit, että hän tekee paljon persoonallisia juttuja itse ja häneltä saa mahtavia DIY-vinkkejä. Ärsytää, kun Suomessa aina haukutaan kauniit kodit persoonottomiksi. Se on keskustelu, johon olen niin kyllästynyt, joten ei siitä enempää nyt täällä. Positiivista mieltä, jookos?L: Aivan. Ei kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista, onneksi. :)Mari K: Voi, mukava kuulla! Kiitos itsellesi kivasta kommentista! :)selma: Kiva kuulla! 🙂 arleena: Juu, naulakko on itsetehty. Annaleena tekee paljon itse – hienoja tuunauksia. Anonyymien ilkeitä kommentteja en tule koskaan ymmärtämään. Antavat itsestään vain tosi tökerön kuvan – ei voi käsittää mitenkään. Pitääpäs käydä katsomassa tuo mainitsemasi postaus…

  8. >IHANA, kiitos linkistä:-)Ja kiitos vielä parkettikokemuksista, tänään olisi tarkoitus käyttää lompäivä parkettikaupoissa ja tehdä viimein valinta. Mukavaa viikonloppua!t. Kirsi

  9. >Kivan näköisiä valaisimia. Tyyliltään yksinkertaisia, mutta kuitenkin toimivat.

  10. >Kirsi: Kiva jos minusta oli edes jonkilaista apua parkettipohdintoihin! 🙂 Toivottavasti löydätte mieleisen parketin. :)Balee: Niinpä. Annaleena on muistaakseni tehnyt tuon korivalaisimen itse.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.