Nuhanenät ovat päiväunilla, joten ehdin kirjoitella teille tarkemmin viime viikonloppuna tehdystä eteisen ja sen yhteydessä olevan vaatehuoneen järjestelystä.

Olemme vasta alkaneet kulkea talomme pääovesta, sillä nyt sen edessä on vihdoin terassi. Eteisen vaatehuoneen vaatesäilytys ei kuitenkaan ollut ihan toimiva. Aiemmin seinällä olleet lasten naulakot (näkyvät täällä) olivat liian matalalla, sillä ne kiinnitettiin ennen kenkähyllyjen asentamista seinään. Ja koukut olivat liian huterasti kiinnikin. Otimme ne pois ja laitoimme tilalle Ikean Vippa-koukkuja, joita meille on jäänyt ennestään aiemmista kodeistamme.

 

 

Alarivi on tarkoitettu lasten ulkovaatteille ja ylärivi laukuille ja aikuisten takeille. Aikusten takkien pääasiallinen säilytyspaikka on kuitenkin viereisellä seinällä sijaitseva tanko (mutta olen satavarma, että miehen takki löytyy useammin tuosta Vippa-koukusta ;-)).

 

Katonrajassa on syvennys, sillä toisella puolella sijaitsee keittiön kylmäkaapit (ne on upotettu tähän seinään). Eteisen puoleisessa syvennyksessä on säilössä entisen kodin verhot (pitäisikin päättää mitä niillä tehdään) ja muuta pientä sisustuskamaa. Tuo sekalainen tavara peittyy kivasti putiikkien kauniilla paperipusseilla ja dust bageillä, jotka kätkevät sisäänsä mm. minun kesäkenkiä.


Pipot, huivit, hanskat sun muut säilytetään eteisen lipastossa, josta kirjoittelin muutama päivä sitten. Tässä vielä kuvattuna eteinen vähän kauempaa (ja tästä pääset katsomaan miltä se näytti aiemmin):

 

Muutos ei ollut suuri, mutta sitäkin toimivampi.

Author

17 Comments

  1. >Tosi toimiva tuo oman perheen vaatehuone tuossa "edustuseteisessä". Minkä merkkinen tuo teidän kenkäteline on? Se on toisesta päästä kiinnitetty seinään? Saako pituuden valita itse?

  2. >Näyttää tosi kivalta 🙂 Kenkäteline vaikuttaa Elfan hyllyltä…

  3. >Misty: Tuo pikkuinen vaatehuone on kyllä hyvä, kun saa kaikki rojut piiloon. 😉 Ja Päivi jo tuossa alla tiesikin sanoa, että tuo kenkäteline on Elfan. Eli saa todella monessa eri koossa. Se on kiinnitetty seinään molemmista päistä niillä Elfa-kiskoilla.Päivi H: Kiitti. 🙂 Ja juu, oikeassa olet: kenkäteline on Elfa-sarjaa.

  4. >Tuo vaatehuone heti ulko-ovesta tultaessa on varmasti hirmu kätevä, eikä jää takkeja ym. näkösälle. Ja tuo teidän eteinen on vaan niin kaunis ja tyylikäs ja nuo ihanat valaisimet ovat piste i:n päälle :)-I-

  5. >Meillä ulko-ovella sama tilanne ettei tuulikaappia tmv. ja alkuun yritin sinnitellä juuri tuollaisella pienellä matolla, mutta pakon sanelemana – mutta toimivuutensa osoittaneena – oli pakko siirtyä metri kertaa metri kokoiseen kuramattoon.

  6. >Tyylikäs eteinen ja vaatehuone. Meillä samantyyppinen ratkaisu, mutta meillä sitä kutsutaan kuraeteiseksi (löytyy vesipiste ja kuraritilä). Liukuovena on peiliovi. Rakennusaikana tilasimme kiinteän kalusteen, mut se ei ole kaikista toimivin, joten tarkoituksenamme on muokata kalustejuttu uudestaan. Tästä sai kivan vinkin. Tai oikeastaan kuvat siitä mielikuvasta, joka on pyörinyt mielessä. Kiitos. ü t. Leenah

  7. >I: Kiitos taas I niin mukavasta kommentista. Saat kyllä aina hymyn huulilleni. 🙂 Osaat aina poimia postauksistani ne positiiviset puolet.Anonyymi: Niinkö? Itse en ole kokenut, että tuo kuramatto olisi ongelma. Meillä kerääntyy eniten hiekkaa sisään ja sen saa helpommin lakaistua pois tuosta lattialta kuin kuramatolta. Ja jos lapset ovat oikein kuraisia, niin käytetään khh:n sisäänkäyntiä, jossa on kurasyöppö.Leenah: Kiva jos tästä oli vinkiksi tai mielikuvan vahvistukseksi. 🙂 Meidän kurasyöppö on khh:ssa. Eteisen ovelta on muutama askel tuonne vaatehuoneeseen, joten kurasyöppöä ei kantsinut pääeteisen vaatehuoneeseen laittaa.

  8. >Minä halusin khh:sta puhtaan paikan pyykkihuoltoon ja vaatesäilytykseen. Lisäks halusimme vain yhden sisäänkäynnin, mutta kuraeteisen heti ulko-ovesta tullessa oikealle ja siihen sitten se peililiukuoven. Monet eivät ole edes hoksanneet, että sen peilin takana jatkuu arkieteinen..ü t. leenah

  9. >Meilläkin on kuistilla todellakin tarpeeksi laatikostoja kengille.. Mutta silti joka päivä löydän lattialta ehkä noin 6-8 kenkäparia?! Miten sä koulutat perheen 🙂 Sikäli tuo parien määrä on vielä huvittava koska meitä on tietääkseni vain neljä 🙂 Mutta ihanaa jos lapsiperheessä on noin siistiä, tuntuu että itse saa vaan haaveilla tai komentaa jatkuvasti..

  10. >Onko teillä noi vaatehuoneen valaisimet millälailla kiinnitetty? Onko ne ihan normi pistorasiassa vai oletko fiksaillut johtoja? :)E

  11. >leenah: Teidän ratkaisu kuulostaa kyllä tosi toimivalta. :)Anonyymi: Eihän meillä aina todellakaan ole siistiä. Mutta mielummin sitä postailee siistejä kuvia tänne. 🙂 Tuota vaatehuonettakin olisi voinut pikkuisen järjestellä enemmän: laittaa lasten takit vähän nätimmin esille, mutta en jaksanut. ;)E: Ne on katossa kiinniolevassa rasiassa. Katossa on yksi rasia, mutta mies jotenkin fiksaili johdot niin, että siihen sai kaksi lamppua.

  12. >Olisin vielä tiedustellut tässä postauksessa näkyvästä isäsi teoksesta tuossa lattialla kehyksissä. Onko teoksella jokin nimi, jolla sitä voisi tiedustella? Mikä on teoksen koko ja mistä olet nuo kehykset löytänyt? Mielestäni isäsi teokset ovat kauniita ja tämä yksilö sopisi väriensä puolesta meille, ja myöskin kuviointi miellyttää. Osaatko sanoa, pystyisikö näitä isäsi teoksia saamaan Sisustuksen Koodin kautta? En muista, onko tätä kyseistä maalausta heillä siellä esillä.-I-

  13. >I: Tuon teoksen nimi on "Lastu", eikä niitä ole kuin tuo yksi – kuten kaikkia isäni maalauksia. Toki samantapaisia voi löytyä useampia, mutta ei täysin identtisiä. Muistaakseni isäni on itse kehystänyt tuon. Kyllä Koodin kautta saa isäni teoksia ja voi tiedustella tarkemmin. Hän varmasti mielellään tekisi sinulle tämän tapaisen jos haluat. 🙂 Ja uskoisin, että voisit itse määritellä koonkin siinä tapauksessa… Kantsii kysellä mun siskolta Koodissa. 🙂

  14. at home or not. Reply

    >Hei. En ehtinyt lukea, että oliko joku jo kysynyt, mutta mistä olette ostaneet nuo ovenvierusikkunoiden rullakartiinit? 🙂 Meillä on oven sivuilla juuri tuollaiset ikkunat ja nyt kaipaisi näkösuojaa…

  15. >at home or not: Meillä on kaikissa ikkunoissa tuollaiset rullaverhot (makkareissa pimentävät) ja ne on hankittu paikallisesta kaihdinliikkeestä mittojen mukaan.

  16. hei! mistä vanerista olette tehneet liukuoven ja mistä kiskon hommasitte? kuinka paksua vaneri on? millä käsittelitte sen. ite aateltiin alakerrn makkarin oveiksi tehä tollaset.ovat kivat! kiitos

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.