image

Vietimme Mankun kanssa viikonlopun Tallinnassa kahdestaan nauttien hyvästä ruuasta, leppoisesta oleskelusta ja kylpylähotellin palveluista. Välillä tarvitaan tällaisia irtiottoja, joissa voi nollata pään kaikista työ- ja blogikiireistä.

Tallinna on oikein viehättävä kaupunki. Matkakertomusta en ajatellut kirjoittaa, mutta toteanpa vain, että mieleeni jäi erityisesti idyllinen puutarha-asuinalue, jonka läpi turistibussilla hurautimme. Talot olivat viehättäviä arkkitehtuuriltaan ja rehevät puutarhat houkuttelivat kurkistamaan sisälle tarkemmin. Olisipa kiva vielä joskus päästä tuolle alueelle kiertelemään ja hakemaan taloinspiraatiota. Monissa tuon alueen taloissa oli muuten myös se rakastamani pyöreä ikkuna.

Toki vanhakaupunkikin oli upea ja kapeilla kujilla oli mukava kierrellä. Ostoksia emme tuliaisten lisäksi tehneet. Tai no, ostin itselleni villasukat. 😉

Nyt istumme vielä junassa matkalla kotiin. Sisustusuutiset jäävät tällä viikolla väliin, sillä haluan halia lapsia koko illan. Tuli jo kova ikävä.

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

P.S. Ensi viikolla luvassa postaus, jonka julkaisua olen jo innolla odottanut. Arvonnan kera tottakai! 😉

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.