Parisen viikkoa sitten otin jo yhden Kartellin Masters-tuoleistamme terassilta sisälle. Kohta taitaa olla aika pakata loputkin terassikalusteet varastoon talven ajaksi. Kaikki Mastersit taidan kuitenkin ottaa käyttöön sisälle talven ajaksi.

Viime aikoina olen huomannut, että eteiseen voisi keksiä jonkin säilytysratkaisun lasten ystävien ulkovaatteille. Omat ulkovaatteemme ovat eteisen yhteydessä olevassa vaatehuoneessa ja (aikuisia) vieraita varten eteisessä on keltainen HAY:n Loop Stand-vaaterekki (lisää kuvia näet ”eteinen” tagin avulla). Olisi kätevää jos heti ulko-oven vieressä olisi myös kauniita koukkuja, joihin voisi ripustaa tarpeen mukaan takkeja tai vaikkapa laukun. Ensimmäisenä mieleeni tulivat Muuton Dots-koukut. Niistä voisi tehdä kauniin epäsymmetrisen asetelman tuohon Masters-tuolin vasemmalle puolelle (lipastoa ja tuolia voi siirtää vielä vähän oikealle). Suunnitelmia pitää aina olla. 😉

 

Translation: We have four Kartell’s Masters chairs outside on our terrace, but as the winter is approaching, they need to be brought inside. I already placed one of the chairs into our entrance hall. My next plan is to buy some Muuto Dots coat hooks. I’m going to place them on the left, next to the Masters chair.

Author

13 Comments

  1. Teillä on kyllä kaunis yksinkertaisen näköinen eteinen, väritkin on kohdallaan! Valkoista, mustaa, keltaista <3 Itse vielä haaveilen lipastosta eteiseen. 🙂

  2. Kivat Mastersit, kun ovat niin monikäyttöiset! Dotsit mullakin haaveissa uuteen kotiin 🙂

    Mukavaa viikonloppua!

    • Niin, aika harva varmaan raahaa ulkotuolejaan sisäkäyttöön talven ajaksi. 😉 Mutta siksi hankimmekin nämä tuolit, että niitä voi käyttää moneen tarkoitukseen ja näyttävät hyvältä vielä vuosienkin päästä.

      Teidän uuteen kotiin tulee niin ihania juttuja! En malta odottaa, että se valmistuu! ;D

  3. Hei! Mietimme valitako kotimme eteiseen vaaleaa laattaa vaaleilla saumoilla? Onko tämä ratkaisu ollut teillä hyvä? Ovatko saumat harmaantuneet/likaantuneet ja pitääkö niitä puhdistaa usein jotta säilyvät kauniina vuodesta toiseen? Häiritseekö saumojen mahdollinen tummuminen sinua? Eteislaattanne on todella kaunis mutta vaaleiden saumojen likaantuminen arveluttaa.. Mikä on kuvassa näkyvän laattanne sävy, näyttää vaaleanharmaalta? Suosittelisitko väriä eteiseen, näkyykö itse laatassa lika millä tavalla?

    • Me saumasimme laatat kerapoxyllä, joka on tavallista sauma-ainetta kovempaa ja helpompi pitää puhtaana. Puhtaanapito ei ole ollut ongelma. Ja ajattelen niin, että mielummin näen lian ja siivoan sen pois kuin että näyttää puhtaalta vaikka oikeasti onkin todella likaista.

      Laatoista löytyy lisää tietoa blogin syövereistä. Esim. kirjoittamalla oikeassa reunassa olevaan hakukenttään hakusanan ”laattavalinnat”.

  4. Pakko tunnustaa, että kun näin ensi kerran tämän tuolin ajattelin että taasko uusi muovi tuoli. Nyt näen siinä Jaconbsenin, Eamesin ja Saarisen klassikko tuolien hahmot. Suunnittelijakin on suosikkini Philippe Starck. Teidän terassipöytäryhmä sulatti lopullisesti sydämmeni: rouhea vaalea puupöytä ja sirot mustat muovituolit – täydellinen yhdistelmä.

    • Mukava kuulla, että pidät meidän terassiryhmästä. Tässä tuolissa yhdistyvät lempparituolieni muodot, joten ostospäätös oli melko selvä. 🙂 Ja halusimme monikäyttöiset tuolit, jotka kestävät aikaa.

  5. Hei ja kiitos blogistasi! Eteisenne vaatekaappi liukuovineen kuulostaa loistavalta ja käytännölliseltä toteutukselta! Kertoisitko minkä kokoinen vaatehuone teille tuli?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.