Odotan kovasti, että ilmat lämpenisivät ja loputkin lumet sulaisivat pois. Pääsisi vihdoin toteuttamaan piha- ja terassisuunnitelmia! Kuten olen aiemminkin kertonut, haluamme, että pihastamme tulisi runsas ja kodikas – vastapainoksi modernille talolle. Paljon pensaita ja helppohoitoisia kasveja. Omena- ja kirsikkapuita sekä marjapensaita.

Meillä on kolme terassia (etu- ja takapihalla sekä saunarakennuksen yhteydessä) ja tarkoituksena on luoda erilaisia oleskelupisteitä niihin. Takapihan terassille yritämme itse väkertää ison pöydän, jonka ympärille haluaisin erilaisia tuoleja. Olen ajatellut Toy ja Masters -tuoleja ja lisäksi olisi kiva saada pari Ikean Vågö-lepotuolia terassin nurkalle. Takapihan terassille olen haaveillut myös tuollaisesta Kannustalon Kosketus-talossa nähdystä suuresta aurinkovarjosta. Pihan perälle on tulossa moderni leikkimökki.

Jos intoa riittää, ajattelimme koittaa valaa itse betonista pari penkkiä sekä kukkaruukkuja. Joka tapauksessa aion hankkia Bacsac-istutuspusseja; niitä on kiva yhdistää erilaisten ruukkujen kanssa. Olisi ihanan kodikasta, kun terassilla olisi oikein paljon erilaisia ruukkuja ja niissä kukkia, ruohokasveja sekä hyötykasveja (kuten tomaattia ja salaattia, ehkäpä myös pensasmansikkaa ja -mustikkaa).

Jonnekin omenapuun alle olisi kiva joskus myös luoda yksi oleskelupiste, mutta täytyy ensin istuttaa ne omenapuut ja odottaa, että ne kasvavat…

 

kollaasin kuvat: Kartell, Driade, Kannustalo, Bacsac, Ikea ja Sköna Hem

Author

30 Comments

  1. Näitä pihapostauksia paljon lisää, kiitos! Meillä on tuossa aika iso piha tyhjää täynnä ja ideoita kaivataan.

    • Kiitos toiveesta. On niitä kyllä tulossa, kunhan päästään kunnolla pihan kimppuun. 🙂

  2. minä ootan kanssa ja lisäintoa haetaan viikonloppuna puutarhamessuilta.

    samaa fiilistä haetaan tämän retromodernin talon pihalle.

    • Voi että, olisi ihanaa päästä puutarhamessuille! Taitaa vaan olla melko kaukana meistä…

  3. Hei! Kiitos ihanasta blogistasi! Vinkkaisitko, millä ohjelmalla teet noita kuvakollaaseja, eli löytyisköhän täältä netistä jotain välinettä siihen?

    • Heh, eipä kestä. Mukava harrastushan tämä on ja kiva jos tästä on jollekin vinkkiä. 🙂

      Kuvankäsittelyyn käytän Photoshop Elements -ohjelmistoa. Nuo kuvat tein niin, että kopioin kuvan toiselle tasolle (layerille) ja muutin sen mustavalkoiseksi. Alle jäi siis se värillinen taso. Sitten ”kumitin” siitä mustavalkoisesta tasosta osia pois, jolloin alta paljastui värillinen osa kuvasta. Toivottavasti osasin selittää selkeästi… 😉

  4. Mielenkiintoinen postaus, meilläkin piha-asiat on kovasti mielessä kun olemme juuri muuttaneet. Modernista leikkimökistä kiinnostuin eniten: aiotteko itse sellaisen rakentaa? Jos aiotte, niin mielellään lukisin siitä lisää! Voih, toy-tuolit niin haluaisin itsellenikin 🙂

    • Kiva kuulla, että tämä aihe kiinnostaa. 🙂

      Meille tulee Kannustalon leikkimökki. Heiltä saa moderneja leikkimökkejä ihan valmiina tai vähän isompaa mallia elementtitoimituksena. Kirjoittelen siitäkin kyllä, kun sen aika on…

  5. Meilläkin on pihan perustaminen kesän aikana toteutettavana. Onneksi pihasuunnitelma on jo valmis. Muutimme siis tammikuussa omaan taloon ja piha on vielä ihan hiekalla.. Näyttävyyttä rinnetontillemme tuovat omalta osaltaan myös kivimuurit ja pengerrykset. Itse tykkään niistä kovasti, koska nyt ei tarvitse kasveilla ja puilla luoda niin paljon ilmettä pihaan. Terassikalusteiden suhteen meillä on hyvin samansuuntaisia ajatuksia! 🙂

    • Kivalta kuulostaa teidän pihasuunnitelma. Minäkin joudun vielä kääntymään jonkun ammattilaisen puoleen kasvien yms. valinnassa, vaikka päälinjat on jo selvillä. Pitäisikin varmaan jo ottaa yhteyttä pihasuunnittelijaan… 🙂

  6. Kivoja suunnitelmia! Olen myös ihaillut noita Kartellin Toy-tuoleja, mutta kerran testasin istua sellaisessa ja vaikutti vähän kaposalta tuo istuinosa. Silti mahdollisesti meillekin tulisi uuteen kotiin terassille sellaiset 🙂 Noita Vågöja olen myös miettinyt, täytyisi vain käydä testaamassa istumismukavuus.

    Minä tai mieheni emme kumpikaan ole mitään mitään suurempia viherpeukaloita ja mietinkin jo, mitä sitä istuttaisi sitten uuden kodin pihalle, jotta olisi mahdollisimman helppohoitoista ja vähätöistä. Näitäkin juttuja mielelläni lukisin täällä sinun blogissasi sitten, kun olette päässeet omaa pihaanne laittamaan! Meillä tosin piha-asiat eivät ole ajankohtaisia vielä pariin vuoteen, kun vasta nyt tänä kesänä aloitetaan rakentamaan ja varmaan seuraavakin kesä menee talon ulkopinnan kimpussa. Mutta voihan sitä jo suunnitella 🙂

    Mukavaa loppuviikkoa!

    -I-

    • Kyllä varmasti tulen vielä kirjoittelemaan tarkemmin pihasta, kunhan päästään istutuspuuhiin. 🙂 En minäkään ole viherpeukalo, joten paljon sellaista, joka pysyy helposti hengissä, pitää saada. 😉

      Täytyy kyllä jossain koeistua nuo Toy-tuolit. Ettei käy niin, että jää peffa jumiin… ;D

  7. Toy tuolien istuinosa kuten joku jo mainitsi on aika kapea eikä tuolissa ole kovin hyvä istua pitkiä aikoja.Viimeisillään raskaana oleva ystäväni jäi melkein kiinni tuoliin viime syksynä Helsingin Stockmannin shampanjabaarissa. Tuoli on kyllä tosi kivannäköinen, mutta suosittelen ennen hankintaa koeistumista.

    • Voi että! :/ Täytyy kyllä ehdottomasti koeistua nuo tuolit. Varsinkin kun me ei olla mitään sirointa sakkia. 😉

    • Tuon betonipenkin kuvan olen ottanut viime vuonna Asuntomessuilla. Yritetään itse valaa betonista jotain tuollaista.

      Tuon tapasia isoja aurinkovarjoja saa ainakin netraudasta…

  8. Mielenkiinnolla odotan pihajuttujasi. Tyyli kuulostaa juuri siltä mitä omallekkin pihalleni haluaisin. Pettymyksen sinulle saattaa tuotta haave kirsikkapuista ja ehkä omenistakin… luulen etteivät ne pihallanne menesty, jos talonne on siellä missä luulen. Paikka on todella epäedullinen hedelmäpuille. Mutta toivon silti parasta!

    • No ainakin yritämme saada omena- ja kirsikkapuut menestymään. Näyttää niitä olevan naapureidenkin pihoilla ja Mankun fammun pihalla on kymmeniä vuosia vanhat kauniit omppupuut. Jospa meilläkin menestyisi kuitenkin… toivotaan niin. 🙂

  9. Mukavan oloisia suunnitelmia. Oletko vielä selvittänyt, mistä haaveilemiasi auringonvarjoja saa? Itsellä olisi samantyyppinen ostoslistalta, mutta en ole löytänyt niitä vastaavia mistään,

    • Netraudasta saa isoja aurinkovarjoja, mutta ei tuota joka näkyy Kannustalon kuvassa. Kannustalon varjo lienee hankittu Besthall-nimisestä firmasta…

    • Oi, sallin! Kiitos vinkistä! En ole vielä pahemmin puutarha-blogeissa pöyrinytkään. Pitää siis käydä itsekin tutustumassa. 🙂

  10. Meillä on landella valkoisia ja mustia Ikean Vågö-tuoleja (eri terasseilla, ei sekaisin ;)) ja mustia Masters-tuoleja ruokatuoleina ulkona. Musta, simppeli, edullinen ja kiva ruokapöytä löytyi Ikeasta.
    Mielestäni Masterseissa on pikkutuoleiksi yllättävän mukava istua.
    Mielelläni luen lisää terdejuttuja, kodin terassia pitisi uusia! 🙂

    • Kiva kuulla positiivisia kokemuksia Masters-tuoleista. Niitä aion kyllä hankkia vähintään 2 kpl. Ja kiva kuulla myös, että terassijutut kiinnostavat. 🙂

  11. Aika samat suunnitelmat meidän uudelle terassille 🙂 Tosin meillä jo valmiiksi valkoisia ja mustia Toy-tuoleja sekä pari valkoista Ikean Vägö-tuolia. Lisäksi hankin mustia betoniruukkuja, joihin istutetaan valkoista harsokukkaa….

    Mulla on myös työhuoneen tuolina Toy-tuoli, enkä koskaan ole ajatellut, että tämä olisi jotenkin erityisen kapea tuoli. Ihan hyvin tähän saa tällaisen keski-ikäisen ja keskikokoisen takapuolen istutettua!

    • Kiitos kokemuksistasi Toy-tuolista. Kaipa se pitää kuitenkin testata ennen kuin uskaltaa ostaa… Olisi kyllä aika kummallista jos olisivat suunnitelleet tuolin, joka sopii vain joillekin peffoille… ;D

  12. Löysin uutena lukijana blogiisi ja jään takuulla seuraamaan jatkossakin. Meillä on menossa talon rakentaminen ja samalla kun mies rakentaa niin mie haaveilen sisustuksesta. Noiota Ikea Vägö- tuoleja ollaan mietitty meidän yläkerran parvekkeelle, mutta pitänee varmaan ensin nähdä ne livenä ennen kuin mitään ostaa…

  13. Aiotko laittaa terassikukat kaiteille ”parvekelaatikoihin” vai roikkumaan amppeleihin? Itse haaveilen amppeleista, mistähän lie löytyisi kestäviä ja ennen kaikkea tyylikkäitä amppeleita? Amppelit tuovat mielestäni sopivasti runsautta ja kodikkuutta moderniin ja näkyvät kauemmaksikin ollessaan korkealla.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.