Nyt voimme kaikki paremmin ja paluu normaaliin arkeen voi taas alkaa. Viime viikon raksakäänteitä en ole vielä ehtinyt koota yhteen, joten teen sen nyt.

Mankku (siis mieheni Magnus – tuntuu oudolta sanoa Magnus, sillä kaikki kutsuvat häntä Mankuksi) aloitti viikon alussa ilmastointiputkien asennuksen ja pääsi hyvään vauhtiin. Enää on asentamatta pieni osa. Hän on erittäin tyytyväinen, että valitsimme nämä muoviset ”helpommat” ilmastointiputket kuin ne ”työläämmät”, joiden eristämisessä on isompi homma. Eka raksaprojektissa ilmastointiputkien asennukseen kului kolme viikkoa, kun nyt tällä kertaa siihen menee yhteensä kolme-neljä iltaa.

 

Torstaina kävimme Nordic Sale -nimisessä raksa- yms. tavaroiden outlet-myymälässä, sillä olimme katsoneet heidän nettisivuiltaan erästä valkoista kivitasoa ”sillä silmällä”. Nordic Sale myy kaikenlaista ylijäämä-, konkurssi- ja 2-laatutavaraa hyvin edullisesti ja joskus sieltä saattaa tehdä ihan mahtavia löytöjä. Kivitaso -kvartsia tarkemmin sanottuna- näytti oikein passelilta meidän kodinhoitohuoneen työtasoksi ja kun hintakin oli kohdallaan (290e), päätimme ostaa sen, vaikka se olikin vähän suuri meille. Veimme sen leikkautettavaksi oikean kokoiseksi ja siitä pulitimme vielä 100e lisää. Ei siltikään paha hinta kvartsitasosta.

Valkoinen kvartsi-taso kodinhoitohuoneeseen

Alunperinhän olimme suunnitelleet kodinhoitohuoneen työtasoksi betonitasoa, mutta valmiin betonitason hinta tuntui turhan korkealta (900e). Nyt kun sopiva kivitaso löytyi edullisesti, kuoppasimme myös idean siitä, että olisimme itse valaneet betonitason.

Samalla reissulla Mankku ihastui tummiin 30×60 kivilaattoihin, jotka olivat kulkeutuneet Nordic Saleen Helsinki-Vantaan lentokentän ylijäämätavarana. Laattojen paksuudessa oli muutamien millien heittoja, mutta koska hinta oli niin houkutteleva (400€ 38m2 aitoja kivilaattoja -> neliöhinta n. 10€), Mankku halusi välttämättä ostaa laatat. Minä vähän epäröin, mutta turhaa…

Nimittäin viikonlopun Turun reissulla kävimme Laattapisteessä ja löysimme sieltä aivan täydellistä mosaiikkilaattaa kivilaattojen kaveriksi.

Outlet-laatta ja Laattapisteen mosaiikki (kuvan värit poikkeavat todellisuudesta)

Myös tämä Laattapisteen KCZ Pure Black -mosaiikki on kiveä, jossa vaihtelevat harmaan eri sävyt. Tummin sävy on lähes sama kuin isojen laattojen sävy, vaikka yllä olevassa kuvassa sävyero näyttääkin todella suurelta. Kun näin tuon mosaiikin, tiesin heti, että se oli juuri se mitä olimme etsineet! Eli nyt on sitten saunarakennuksenkin kylpyhuoneen laatat hankittu. Itse asiassa, seinät on jo laatoitettu (meillä on hyvin tehokas timpuritiimi). Tässä yksi ”sneak peek” -kuva, vaikka tämä kuuluisikin oikeasti viikon 6 raksapostaukseen:

Outlet-laatat asennettuna seiniin

Tarkennuksena vielä, että isot kivilaatat tulevat saunarakennuksen kylppärin kaikkiin seiniin ja mosaiikkikivet lattiaan, ammeen reunaan, wc:n puoliseinämään sekä kiukaan taakse jäävälle seinälle. Timpurimme lajittelivat Outlet-laatat ensin paksuuden mukaan ja laatoittivat sitten yhden seinän aina samalla paksuudella mahdollisuuksien mukaan. Olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä.

Olemme myös tilanneet Netraudasta kodinhoitohuoneen lavuaarin (Duravitin Vero metallijaloilla), hanan (Hansgrohe Talis-sarjaa) ja lasten kylpyhuoneen suihkun (Hansgrohe Raindance). Ne saapuivat viime viikolla.

Kodinhoitohuoneen altaan Talis-hana ja takana tyylikäs kierrevesilukko (joka jää näkyviin altaan alle)

 

Lasten kylpyhuoneen suihku – sama kuin ed. talossa ja samat tulevat vanhempien kylppäriin myös

 

Paketissa on Duravit Vero allas 50 cm leveänä

Lähetyksestä puuttui kylpyammeen hana (sekin Hansgrohen Talis-sarjaa), mutta eiköhän sekin tule lähiaikoina. Täytyy vielä tarkistaa, että olimme varmasti laittaneet sen tilaukseen… ;-D

Ai niin, tärkeä etappi: torstaina kytkettiin maalämpöpumppu vihdoin päälle ja lattian kuivuminen vauhdittuu entisestään.

Maalämpöpumppu Nibe Fighter 10kW in action

 

Ohjauspaneeli

 

Nibe, punainen paisuntasäiliö sekä lämmönkeruuputkiston täyttösäiliö. Ylös tulee vielä Vallox Digit Se2 -ilmanvaihtokone

Parketeista minun piti vielä kirjoittaa, mutta taidan tehdä niistä ihan erillisen postauksen. Mitään tilausta emme ole vielä tehneet, mutta olemme tehneet päätöksen, että lattiaan laitetaan valkoöljyttyä tammilankkuparkettia. Tarkempi postaus siitä siis myöhemmin…

Nyt alkaa olla jo niin myöhä, että kömmin sängyn peiton alle lepäämään (ei pitäisi väsyneenä kirjoittaa! :-D). On vielä vähän heikko olo vatsataudin jäljiltä, mutta huomenna olisi tarkoitus palata normaaliin arkeen.

Mukavaa viikkoa!

Author

10 Comments

  1. >Upeita löytöjä nuo laatat ja taso. Mieskin kävi ihastelemassa ulkosaunan kuvaa. Minäkin valitsisin valkoöljytyn tammiparketin, jos nyt rakentaisin tai remontoisin.

  2. >Hei!hyviä valintoja.sivupalkista näin, että teillä oli edellises vetimetön keiitiö?tuleeko nyt?kerro hyödyt ja haitat?emme ole vielä tilanneet keittiötä,mutta aikeissa on ottaa valkoinen vetimetön.sitten vielä, että kun teilläkin oli l mallisesti kaapistot, tuliko nurkka hyvin käyttöön?itse mietin nurkan kaappeja, miten yläkaapit alkaa ja loppuu siinä….Päivi

  3. >Upeita löytöjä. Ja aika saman tyylistä kuin meillä eli erittäin hyvältä näyttää 🙂 Miten teillä asiasta viidenteen ja utelias kun olen on muutto ajankohtainen? Olen tässä sivussa seurannut projektianne, kun itsellä on vastaava menossa, mutta valittiin hieman hitaampi rakennustapa.

  4. >Hienoja löytöjä ja tosi upealta näyttää seinässä nuo laatat. Voi kun haluaisin meillekin kylpyammeen, varaus siihen on jo olemassa mutta neliöitä kylppärissä ei ole liiaksi asti joten aika "kompaktiksi" menisi… Silti harkinnassa on ainakin minulla.

  5. >Ihanan näköistä tuo laatta. Varmasti et voi vastata tarkkaan, mutta olemme rakentamassa taloa ja sisätöitä (seinät ja lattiat) pääsemme itse tekemään syyskuussa. Kuinka pitkä tilausaika yleensä esim kaakeleissa ja lattioissa on? Mietin vain, että missä vaiheessa ne pitäisi olla valittuna ja tilattuna, että saapuvat ajoissa työmaalle.

  6. >Heips ja terveisiä Tampesterin suunnalta. Olen lueskellut blogiasi mielenkiinnolla, itsellämme on rakennusprojekti myös käynnissä. Odottelemme Kannustalon toimitusta (myös Harmaja!) 3 viikon kuluttua malttamattomana! 🙂 Sisustusmakumme on niiiin samanlainen, joten valintojasi on ollut kiva lukea. Meille on myös tulossa valkotammiparketti (Karelia Tammi Natur Vanilla Matt), harmaata laattaa, valkoista seinäpaneelia (Effex Design sisustuspaneeli), poreamme jne.. :D. Oletko jo kerinnyt miettimään lastenhuoneiden materiaaleja? Me leikittelemme ajatuksella värikäs lattia (marmoleum click linoleum) ja valkoiset seinät. :)-Vera

  7. >Nannas: Oli kyllä aikamoiset nuo Outlet-löydöt. Olemme tyytyväisiä. 🙂 Olen aivan ihastunut nyt siihen valkoöljyttyyn tammiparkettiin!Päivi: Olimme kyllä ihan tyytyväisiä edellisen talomme keittiöön. Käytännöllisyyden kannalta ei ole mitään muuta moitittavaa kuin se, että on ärsyttävää jos laatikon sisällä on vielä toinen laatikko. Eli täytyy avata kaksi laatikkoa päästäkseen käsiksi ylimmän laatikon tavaroihin. Nyt tällä kertaa meille ei tule sellaisia sisälaatikoita keittiöön. Nurkkakaappimekanismia emme edellisen talon keittiöön ottaneet ollenkaan, sillä olimme aiemmissa asunnoissa todenneet ne tarpeettomiksi. Kattilat säilytimme lieden alla olevan kaapiston alimmassa kaapissa, joten siksikään emme nurkkakaappia kattiloille tarvinneet. Eli nurkkakaappi oli sitten vain tavallinen hyllykkö, joka jatkui seinään asti ja siellä säilöttiin harvoin tarvittavia asioita ja tyhjiä pulloja. Yläkaapisto ei jatkunut viereiselle seinälle, joten siellä ei nurkkakaappia ollut ollenkaan.Vetimetön keittiö on nyt hyvin trendikäs valinta. Se näyttää toki kauniilta, mutta onkohan niin, että muutaman vuoden päästä se näyttää jo "vanhanaikaiselta"…? Toki ne vetimet voi sitten halutessaan lisätä. Tällä kertaa meille tulee vetimet alakaappeihin, mutta ei yläkaappeihin. Olen kirjoittanut oman postauksen keittiöstämme ja sen näet klikkaamalla "keittiö" aihealuetta blogin vasemmassa reunassa. Toivottavasti tästä oli jotain apua…? Tietenkin on tärkeintä valita sitä, mistä itse kovasti pitää.anne: Pitääpäs käydä kurkkaamassa sinunkin blogissasi! :)Muutto olisi toiveissa maaliskuussa…saa nähdä…Paljon on vielä asioita, joita pitää tehdä ja muutto itsessäänkin vie aikaa, mutta varmasti viimeistään huhtikuussa muutetaan (ellei jotain odottamatonta ilmaannu). Hannah: Juu, kyllä kannatti antaa Mankun päättää. 🙂 Meilläkin jää melko vähän tilaa kylpyammeen ja suihkun väliin, mutta eihän siellä suihkussa niin kauaa seisoskella… 😉 Amme on kyllä ihana olemassa!Mickey: Meillä on käynyt niin, että olemme saaneet kaikki laatat suht. nopeasti, eli noin viikossa. Näin on tilanne jos laattoja on maahantuojan varastossa. Jos joudutaan tilaamaan, kannattaa varata n. 4-5 viikkoa. Pukkilan laatoissa voi olla ainakin pitkä toimitusaika, kuten saimme huomata erään laatan kohdalla ja jouduimme sen takia etsimään toinen laatta. Laattapisteen laatat ovat tulleet todella nopsaan. Tsemppiä alkavaan projektiin! :)Vera: Oi, kuulostaapas todella samankaltasilta teidän valinnat. 🙂 Teillä onkin jänskät ajat edessä, kun talopaketti on vasta tulossa. Se on niin mahtavaa nähdä, kun talo nousee pystyyn. :)Olemme juuri nyt viime päivinä miettineet kovastikin lastenhuoneen pintamateriaaleja. Teen niistä oman postauksensa, kunhan valinnat selkeytyvät. Tuo värikäs lattia kuulostaa jännältä idealta! Me mietimme juuri päin vastaista, eli että katto olisi värillinen…mutta kirjoitan siitä myöhemmin lisää…

  8. >Ihania valintoja jälleen 🙂 Vera: Teidän Harmaja nousee heti meidän Harmajan jälkeen, meillä pystytys alkaa kahden viikon päästä. Oltiinkohan samassa Koti-illassa syksyllä :)-RouvaRa

  9. >RvaRa,kyllä oltiin! 🙂 Olikin meille ensinmäinen kerta kun nähtiin Harmaja livenä, nuo perinnemallit kun tuntuvat jyräävän. Meille on kyllä tulossa hieman muunneltu versio, johtuen tontista ja kaavamääräyksistä.Ei malttaisi millään odottaa!! Onneksi saa sisustuksia miettiä. :D-Vera

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.