Meidän sisustusbloggajaporukka on jälleen keksinyt kuukauden teema-aiheen. Tammikuun teema tulee herttaiselta Giseldalta Coffee Table Diary -blogista ja ohjeistus kuuluu näin:

Haaveillaanko hetki? Uusi vuosi saa useimmilla meistä sisustushaaveet nousemaan pintaan. Haaveissa voi olla sisustaa uusi koti, parempi järjestys säilyratkaisujen päivityksellä, pintojen raikastus, tai vaikka tuoda uutta väriä sisustukseen. Toki myös ihanilla uusilla kalusteilla, valaisimilla, tekstiileillä ja sisustusesineillä – tai olemassa olevien kierrättämisellä, saa kodin ilmettä tehokkaasti päivitettyä. Mikä parasta, haaveilla voi isostikin, vaikka itse toteutus etenisi omalla tahdillaan! Millaisia sisustushaaveita sinulla on vuodelle 2018?

Minulla sisustushaaveeni ovat jääneet viime aikoina vähän taka-alalle meidän mökkiprojektista johtuen. En kuitenkaan ole täysin haudannut sisustusunelmaani, joka on ollut mielessäni jo useamman vuoden ajan. Nimittäin uusi nojatuoli. Sen paikka olisi tässä olohuoneen nurkkauksessa:

Kirjoittelin nojatuolivaihtoehdoista aika tasan vuosi sitten ”3 x nojatuoli” postauksessa. Olen pyöritellyt mielessäni Yrjö Kukkapuron suunnittelemaa Karuselli-tuolia ja Eero Saarisen suunnittelemaa Womb-nojatuoli-rahi yhdistelmää. Välillä Karuselli on tuntunut oikealta valinnalta ja välillä taas Womb. Tällä hetkellä olen kyllä kallistumassa Wombiin, sillä visuaalisesti pidän siitä enemmän.

Knoll ”Womb”

Aloin myös miettiä, että en ehkä haluakaan, että nojatuoli kallistuu taaksepäin siihen nojatessa, kuten Karuselli tekee. Silloin saattaa aamukahvit läikähtää syliin. Ja uskon, että Wombiin olisi parempi käpertyä. Istuinmukavuus Karusellissa on täydellinen, mutta ehkä vain silloin kun siinä istuu normaalissa istuma-asennossa; minä tykkään nostaa jalat tuoliin ja käpertyä. Womb olisi ihana juuri tuollaisessa kermaisessa sävyssä.

Muutama sana designtuotteista

Viime aikoina on kirjoiteltu paljon designtuotteista ja siitä, että tuotteita hankitaan statusarvon takia. Jokaisella on tietysti omat periaatteensa, miten haluaa kodin sisustaa. Minä arvostan taidokkaita muotoilijoita vähän samaan tapaan kuin taitelijoita ja siksi pidän tietyistä tiettyjen suunnittelijoiden tuotteista erityisesti. Designbrändit satsaavat nimeonomaan muotoiluun ja sitä myötä huonekalun käytettävyyteen ja laatuun. Designhuonekalut säilyvät ajattomina vuodesta toiseen ja niissä säilyy jälleenmyyntiarvo.

Mutta ennen kaikkea haluan satsata designklassikoihin siksi, että ne kestävät aikaa ja näyttävät hyvältä vuodesta toiseen

Minulle designhuonekalut eivät sinänsä edusta tiettyä statusta, enkä blogin takia tee hankintoja kotiini. Minulla on ollut samantyyppinen sisustustyyli vuosikaudet, paljon aikaa ennen blogeja. Statuksen takia olisi ikävä kotia sisustaa, eikä designhuonekalut ole niin tunnettuja kuin esim. tietyt muotimerkit, jolloin statusarvokin jää vähäisemmäksi. Muistan eräänkin kerran, kun olimme juuri muuttaneet ensimmäiseen ”omaan” asuntoon ja eräs tuttava tuli vierailulle ja tokaisi: ”Te olette selvästi käyneet Ikeassa”. Minä hymyilin ja nyökyttelin, vaikka meillä ei silloin itse asiassa ollut Ikeasta muuta kuin kirjahylly. En tietenkään tarkoita sitä, että Ikean huonekaluissa olisi jotain vikaa, vaan pointtini on enemminkin se tyyli, joka Ikeasta välittyy: kun sisustukseen on panostettu, saattaa se näyttää ikealaiselta sellaisen ihmisen mielestä, joka ei ole mikään sisustusintoilija. Asiantuntijat sanovat, että designtuotteita ostamalla haluat viestittää kuuluvasi tiettyyn ryhmään ja tässä tapauksessa toiset sisustusintoilijat kyllä ne designklassikot tunnistavat. Ennen kaikkea haluan kuitenkin satsata designklassikoihin siksi, että ne kestävät aikaa ja näyttävät hyvältä vuodesta toiseen.

*

Muitakin pienempiä hankintoja meidän pitäisi kotiin vielä tehdä. Kummassakaan lastenhuoneessa ei tällä hetkellä ole mattoa, joten sellaiset täytyisi löytää. Lisäksi pitäisi huoltomaalata monen monta seinää, koska seitsemän asuinvuoden jälkeen kodissa alkaa todellakin olla kulumisen merkkejä. Minua houkuttelisi myös kokeilla jotain ihanaa, toffeista sävyä…

Päälimmäisenä mielessä on kuitenkin meidän mökkiprojekti, jossa todellakin riittää hommaa! Olemme jo alkaneet kierrättää huonekaluja mökkiä silmälläpitäen. Sinne nykyinen nojatuolikin todennäköisesti päätyy…

Giselda koostaa blogiinsa yhteenvedon kaikista haasteeseen osallistuvien bloggaajien toiveista, joten kannattaa tsekata se tässä lähiaikoina.


Translation: My interior dream this year: Womb chair from Knoll.

Pictures of the Womb chair: Knoll

Author

14 Comments

  1. Ihana haaveiden tuoli – tuon Wombin kotiuttaisin meillekin mieluusti! Tykkään myös siitä, kun tuo ei ole niin joka puolella nähty ja istuinmukavuus on täydellinen. Tuoli ilahduttaisi takuulla vuosikymmeniä! Tosi hyvät kommentit tuohon design-debaattiin, nyökyttelin vaan lukiessani hyviä näkökulmia asiaan, jotka vain designia arvostava ja intohimoisesti seuraava ehkä voi ymmärtää.

    • Suvi M Reply

      Niinpä, paitsi että nyt minusta tuntuu, että näen tätä tuolia vaikka missä! 😀 Mutta ehkä se johtuu siitä, että kiinnitän siihen erityistä huomiota, koska haaveilen siitä niin paljon. Todella hienon koosteen teit!

  2. Nyt oli mieluinen postaus, nimittäin täällä on myös ykköshaaveena myös nojatuoli. Olemme pyöritelleet conformia, artekkia, ennen kaikkea mukavuus olisi ehdoton ykkönen ja muotoilulla on iso merkitys. Tämä womb onkin ihan uusi minulle ja on huikean upean näköinen! Missä näitä myydään jos pääsisin koeistumaan?

    • Suvi M Reply

      Voi kuinka mukava kuulla! 🙂 Ainakin Helsingin Artekin myymälässä on näitä ja siellä olen käynyt koeistumassa. Wombissa on tosi hyvä istua; asento on sellainen vähän taaksepäin nojaava jos istuu normaaliasennossa ja nojautuu selkänojaan.

  3. Koeistuin Wombin syksyllä ja ihastukseni sammui siihen. Olin ihaillut ulkomuotoa kauan ja melkein jo päätöksen tehnyt. Lomalla Berliinissä tuoli oli edessäni ja pääsin kokeilemaan, mieli muuttui. Lopulta meille kotiutui By Lassenin The Tired Man, toista samanlaista vielä odotellaan. Em. tuolissa viehättää ajattomuus, vekkuli muotokieli, istuinmukavuus, tarina ja nimi. Ainakaan vielä tuoliin ei törmää joka sisustuslehdessä ja blogissa.

    Itse kuulun niihin, jotka arvostavat huonekaluissa ajattomuutta ja hyvää muotoilua, meillä asustavat miehen isoisän aikanaan 60-luvulla hankkimat Y-tuolit ja Lamino. Niissä on sitä samaa, mitä itsekin hankinnoilta toivon.

    Ikeaakin kodista löytyy, makuuhuoneen säilytyskalusteina ovat Malm-lipastot, vaikkakin haaveilen niiden tilalle vaikka Valannin lipastoa…

    Parin viime kuukauden aikana sisustusunelmia on kuitenkin toteutettu sen verran, että isommat haaveet saavat odottaa vuoteen 2019.

    • Suvi M Reply

      The Tired Man on aivan ihana myös! Mutta se on liian massiivinen meidän kodin mittasuhteisiin.

      Ihania klassikoita teiltä löytyykin! Ikuinen haaveeni on myös y-tuoli. Jos edes yhden saisi joskus kotiutettua… Meilläkin on makkarissa Malmia ja eteisessä toista Ikean lipastoa.

      Meillä taitaa jäädä isommat sisustusunelmat toteuttamatta muutamaan vuoteen, kun mökkiprojekti alkaa. Toki koko mökki pitää sisustaa, mutta meillä on sen verran ylimääräistä tavaraa, että se on jo melkein sisustettu jo olemassa olevilla huonekaluilla… 😉

  4. Tuo Womb on upea <3 ja villakankaana varsinki 🙂 Helena Karihtalan kodissa olen tuota muistaakseen ihaillut ja tuo ei ole niin nähty. Upea valinta olisi teille ja sopisi hienosti. Paljon ihania tuoleja markkinoilla eli ei mikään helppo nakki 🙂

    • Suvi M Reply

      Kyllä, Helenan kodista löytyy Womb. Upeita tuoleja on niin paljon… Aiemmin haaveilin Swanista ja Eggistä, mutta ihastukseni niihin laantui, kun niitä alkoi näkyä monissa ”luksuskodeissa”, joten en enää mieltänyt näitä tuoleja omakseni.

  5. Womb on kyllä kaunis. Voisin sellaisen helposti kotiuttaa omaankin kotiin. Ja onnea mökkiprojektiin, siitä tulee varmasti upea.

    • Suvi M Reply

      Kiitoksia onnitteluista! Katsotaan millainen mökki saadaan aikaiseksi…kompromisseja joutuu varmasti tekemään.

  6. Tuoli on kyllä yksi haastavimmista ostoksista, ja melko henkilökohtainen. Hyviä nojatuoleja voi löytää esim. kirjastoistakin, mutta designerin nimeä voi olla vaikeampi selvittää. Karusellista pidän kovasti, mutta osut kyllä naulan kantaan tuossa että siinä voi istua vain yhdessä asennossa hyvin. Itse pyörin kuin väkkärä, eli ei taida olla se minullekaan sopiva vaihtoehto. Ehkä Karuselli onkin kuitenkin enemmän sellainen herraintuoli miehiseen makuun..? Womb nayttää mukavalle, täytyypä koeistua joskus kun sattuu kohdille.

    Designia on sekä hyvää että huonoa. Lisäksi Ikean huonekaluja suunnittelevat nykyään samat designerit – ilmankos monista niistäkin on tullut keräilykappaleita. Minusta design on ennen kaikkea mietittyä muotoilua. Ostan minulle sopivan huonekalun – olipa designia tai ei, ja joskus ratkaisee ihan vain se saako varaosia myöhemmin. Design-tuotteisiin usein saa. Jälleenmyyntiarvokin merkitsee, sillä kierrätän surutta kaiken mihin kyllästyn tai ei sovi uuteen elämään. Hyvän tuotteen saa aina kaupaksi, huonoa ei halvallakaan.

    Sisustushaaveilen juuri nyt uusista verhoista ja vähän myös sängynpäädystä ja muista makuuhuoneen tekstiileistä.. Kalustekiintiö on sen sijaan juuri nyt kohdillaan – mutta tilannehan voi muuttua nopeastikin inspiksen iskiessä 🙂

    • Suvi M Reply

      Karuselli on kyllä oikein ihana istua silloin, kun istuu oikeassa asennossa. Se on muotoilultaan ehkä liian retrohenkinen kuitenkin…pidän toki siitä visuaalisestikin, mutta enemmän pidän kuitenkin Wombista.

      Olen samaa mieltä: minustakin design on mietittyä muotoilua. Ikeasta voi tosiaankin tehdä mahtavia löytöjä, mutta kestävyys ei aina ole paras mahdollinen. Se toki riippuu tuotteesta.

      Minäkin haaveilen uusista tekstiileistä myös. Peitot ja tyynyt pitäisi uusia ja lisäksi haluaisin löytää niin paksun helmalakanan, josta ei kuultaisi sängyn rungon ruudut läpi.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.