Tag

Terassit

Browsing

Tänä keväänä olen iloinnut siitä miten meidän pihan kasvit voivat kerrankin oikein mainiosti. Nurmikko vihertää paremmin kuin koskaan ja kukkapenkeistäkin löytyy monia ilon aiheita. Ja kyllä sitä kitkemistäkin riittäisi… Ehkä kaikista kivoin juttu on se, että toinen meidän omenapuista on räjähtänyt oikein kunnolla kukkaan. Koko puu on aivan…

Kaupallinen yhteistyö: Ellos Enää muutama hassu viikko kesälomaan…olen miettinyt, että jos tänä kesänä pitäisi kunnolla kesälomaa, mikä minun kohdallani käytännössä tarkoittaisi breikkiä myös blogista. Toisaalta jos inspiraatio iskee vahvasti, niin olisi ikävä jarrutella vain siksi, että on päättänyt olla päivittämättä. Luulenpa, että menen fiiliksen mukaan – niin olen…

Kaupallinen yhteistyö: Plantagen & Suomen Blogimedia Vaikka en pidäkään itseäni mitenkään taitavana viherpeukalona, nautin silti puutarhahommista ja pihan somistamisesta. No, rikkaruohojen kitkemistä inhoan ja siksi meidän pihalla ei olekaan suuria perennaistutuksia. Istutan kukat mielummin kauniisiin ruukkuihin. Tänä vuonna etupihan ruukkupuutarha ihastuttaa vihreydellään ja rennolla tyylillään. Pidän kovasti erilaisista…

Pitkään pääsiäisviikonloppuun on mahtunut sopivasti lomailua ja puuhastelua. Lauantaina pesimme takapihan terassin ja kannoimme puutarhakalusteet esille. Olipa ihanaa, että aurinko helli meitä ja saimme lomalla nauttia terassikeleistä! Meidän terassilaudasta tuli heti monia kyselyitä, kun terassisiivoukset vilahtelivat InstaStoryissani. Meidän kodin terassit ovat siperian lehtikuusta, joka harmaantuu itsestään ajan kanssa.…

Täällä on rauhoituttu ihanan, pitkän viikonlopun viettoon. Siivoilin eilen ja tänään lisäilin muutaman pääsiäiskoristeet kotiin. Pidän siitä, että perinteiset juhlat näkyvät jotenkin kotona, mutta koristukset ovat meillä aika hillittyjä. Ulko-oveen kiinnitin pääsiäiskranssin, jonka ostin parisen vuotta sitten. Etupihan terassille laitoin perinteisiä narsisseja. Tämähän ei muuta vaadi kuin, että…

Meidän saunatuvan pieni terassi on harvoin näkynyt blogissa, vaikka se on yksi lempipaikkojamme. Istahdamme pikkuterassille aina saunomisen välissä vilvoittelemaan ja siellä istuskellaan usein myös kavereiden kanssa. Nyt saamme terassille entistä enemmän tunnelmaa, kun asensimme kattoon teräsverkon aurinkokennovalaisimineen. Idean tähän ripustussysteemiin sain kesällä Porin asuntomessuilta Casa Terde-kohteesta. Muokkasin alkuperäistä…

Kaupallinen yhteistyö: K-Rauta Cello & Suomen Blogimedia Porin asuntomessujen parhainta antia ovat ehdottomasti terassit ja viihtyisät pihapiirit. Yksi upeimmista terasseista löytyy K-Raudan Ainoa-koti kohteesta Casa Terde (kohde 30), jossa on kokonaisen kaksion kokoinen kattoterassi. Terassille on sisustettu useampi tunnelmallinen ja monikäyttöinen oleskelutila – kurkistetaanpas tarkemmin. Heti sisääntulon yhteydessä…

Kaupallinen yhteistyö: K-Rauta Cello & Suomen Blogimedia Säät ovat hellineet meitä nyt alkukesästä toden teolla ja meidän perheessä oleskelu on siirtynyt pääosin omalle pihalle ja terassille. Lapset kirmaavat ympäri naapurustoa ja perinteiset pallokuopat ja hipat ovat osa loma-arkea. Meille aikuisille riittää puuhaa pihalla yllin kyllin, mutta välillä täytyy…

Kuinka meitä nyt hellitäänkään aurinkoisilla päivillä! En muista milloin olisi ollut näin lämmin äitienpäivä. Me olemme viettäneet äitienpäivää rennosti kotosalla ja mökkitontilla. Tontilla käytiin vain fiilistelemässä ja kahlaamassa meressä. Äitienpäiväkakuksi sain ihanaa New York cheese cake -kakkua mansikkakastikkeella. Niin hyvää! Ja pieni lahjakin oli tosi mieluinen; sen valitsimme…

Mikä täydellinen kevätpäivä tänään onkaan ollut! Olemme puuhastelleet kaikenlaista omalla pihalla ja terassilla. Kävimme hakemassa ensimmäiset kukkaset ja kevätlannoitteet. Nyt on terassit ja piha valmiina vastaanottamaan kesän. Minä aloitin pesemällä terassit oikein kunnolla. Ostimme terassinpesuainetta ja hinkkasin harjalla terassipuusta irtoavan ”nukan” ja pölyn pois. Lopuksi huuhtelin terassit huolellisesti.…

Elloksen tarjoama pressimatka Terveiset Tukholmasta! Piipahdin siellä eilen päiväseltään Elloksen pressitapahtumassa. Tutustuimme bloggaaja- ja toimittajajoukolla Elloksen ensi kesän puutarhamallistoon ja nautimme tunnelmallisen lounaan ravintola Supperissa. Kuvassa me suomalaiset: Jonna – Oma koti onnenpesä / Kerttu – Modernisti kodikas / Emilia – Uusi kuu / allekirjoittanut / stailisti Laura…

Tänä kesänä olemme ottaneet melkoisen rennosti pihatöiden suhteen. Emme ole tehneet pihalle mitään suuria muutoksia, emmekä istuttaneet mitään uusia kasveja. Talven aikana nurmikkomme kärsi jääpoltteesta ja menetimme kolme puuta: yhden omenapuun, riippahernepuun sekä pallovaahteran. Keväällä ajattelin, että hankimme uudet puut menetettyjen tilalle, mutta pihahommille ei jäänyt tarpeeksi aikaa…