Tag

Sisustus

Browsing

Meidän sisustusbloggaajien omassa ryhmässä on ollut tapana keksiä jokaiselle kuukaudelle teema, josta halukkaat voivat postata. Pienen tauon jälkeen olemme taas jatkamassa teemapostauksia ja syyskuussa Zubi’s Cornerin Suvi haastoi meidän kirjoittamaan niksejä pikkurahalla sisustamiseen. Minun vastauksiani kuvittaa meidän olohuoneen kuvat vuosien varrelta. 2017 Monet sisustusbloggaajat ovatkin jo aiheesta kirjoitelleet…

Tämän vuoden Habitare-messut lupasivat hyvää jo etukäteen; olihan luvassa esimerkiksi Anno Collection brändin paluu, Mujin rantautuminen hetkeksi Suomeen ja IKEA:n ensimmäinen Habitare-osasto. Odotukseni olivat korkealla, kun suuntasin ammattilaispäivänä kohti Messukeskusta. Messuilta löytyi paljon inspiroivia yksityiskohtia ja kiinnostavaa katseltavaa – tässä kauneimmat messuosastot vuonna 2017. Anno Collection Asun-lehti Matri…

Kaupallinen yhteistyö: Avotakka Omaan sisustusfilosofiaani kuuluu vahvasti se, että arvostan klassikoita. Arvostan taidokasta, ajatonta muotoilua ja olen ylpeä suomalaisista designklassikoista kuten esim. Aalto-maljakosta tai Artekin huonekaluista. Trendit tulevat ja menevät, mutta klassikoiden taika on se, että ne pysyvät mukana ajassa ja näyttävät hyvältä vuodesta toiseen. Yksi suomalainen…

Onpas ollut mukava viikonloppu! Olemme hääränneet kotona kaikenlaista; tietysti aitaprojekti on pitänyt kiireisenä sen verran mitä säät ovat sallineet, mutta ehdin sopivasti sisustella myös sisätiloissa. Kuten ehkä Instagram Storystani ehkä huomasit, vaihdoin sohviin harmaat päälliset. Olohuoneen sävymaailma muuttui melkoisesti. Siitä myöhemmin lisää. Tänään nukuimme pitkään ja koko päivä…

Oman sisustusfilosofiani punainen lanka on ajattomuus. Kun rakensimme kotiamme, pyrin valitsemaan pintamateriaaleja, jotka kestäisivät aikaa eivätkä olisi liian tyypillisiä juuri sille ajalle, jolloin rakensimme. Neutraali pohja mahdollistaa soveltamisen sisustuksessa monin eri tavoin. Kotimme on moderni, mutta minulle on tärkeää, että se on myös kutsuva, rento ja kodikas. Inspiroidunkin…

Täällä on nautittu upeista syyspäivistä. Olemme rakentaneet aitaa ja siinä riittää edelleen paljon hommaa. Urakka jatkuu taas tänään, mutta ennen kuin tartun maalisutiin päätin tulla summaamaan elokuun sisustusuutiset. Syksy on sisustajan kannalta aktiivista aikaa, joten mielenkiintoisia uutisia riittää. Kuva: Saana ja Olli Kauniista tekstiileistään tunnettu kotimainen brändi Saana…

Ehkä muistattekin, kun kerroin sisustusuutisissa helmikuussa, että monien rakastama sisustusbrändi Anno tulee takaisin. Suomalainen perheyritys SGN Group osti Anno Collection -sisustusbrändin Anttila Oy:n konkurssipesältä ja Annon tarina sai jatkoa. Uusi Anno-mallisto on esillä parin viikon päästä Habitare-messuilla, mutta tuotteita on jo esitelty medialle. Kurkistetaanpas siis miltä uusi Anno…

Syksy taitaa olla sisustajan kannalta antoisinta aikaa. Viilenevät päivät ja pimenevät illat houkuttelevat kotoiluun ja sisustajia hemmotellaan sisustusuutuuksilla ja uusilla mallistoilla. Seuraan mielenkiinnolla sisustustrendejä ja viime päivinä olen tutkaillut millaisia trendejä Ruotsin Formex-messuilla olikaan nähtävillä. Niinpä päätin koota yhteen syksyn sisustustrendit ja poimia niistä omat lempparini. Samettia, samettia,…

Kävin taas poimimassa maljakon täytettä omalta pihalta. En enää muista tämän ihastuttavan pallon muotoisen kukan nimeä, mutta ehkä te osaatte auttaa? Taitaa olla jokin laukkalajike? Tilasin viime syksynä kukkasipuleita eräästä nettikaupasta ja tämä kukkanen on yksi niistä. Kukka kukkii lilan värisenä, mutta nyt se on jo alkanut lakastua…

Useimmat meistä toivovat kodin sisustukseen ripauksen kerroksellisuutta. Muistot ja suvussa vuosikaudet kulkeneet esineet ovat tärkeitä ja niitä halutaan mielellään tuoda osaksi sisustusta. Meiltäkin löytyy monia huonekaluja ja pienempiä tavaroita, jotka ovat peräisin lapsuudenkodistani. Minusta ei kuitenkaan pidä myöskään unohtaa nykyhetkeä, sitä arkea, jota parhaillaan elämme. Sinun arkesi on…

Kaupallinen yhteistyö: Ellos Täytyy myöntää, että ehkä hiukan jo odotan pimeneviä syysiltoja, kun saa käpertyä sohvannurkkaan tunnelmoimaan kynttilän valoon ja kaataa kuppiin lämmintä juotavaa. Sateenropina ei haittaisi yhtään, vaan se jopa tehostaisi tunnelmaa. Aloitan syystunnelmoinnin päivittämällä sohvanurkkauksen uuteen kauteen. Sohvan päivitys on niin helppo toteuttaa paria koristetyynyä ja…

Kuva: Habitare Sisustusintoilijoiden vuoden kohokohta Habitare-messut lähestyvät jälleen. Habitare on uudistunut viime vuosina hienosti ja odotan jo innolla tämän vuoden messuja. Mitä erilaista Habitaressa onkaan luvassa tänä vuonna? Yksi kohokohdista on varmasti se, että japanilainen lifestyleketju MUJI avaa pop-up myymälän Habitaren Ahead-muotoiluhalliin. MUJI:n Habitaressa nähtävä pop-up-myymälä on yhtiön ensimmäinen…