Tag

Olohuone

Browsing

Kuivakukat ovat nyt kovin trendikkäitä. Trendit muovautuvat ajan kanssa, eivätkä koskaan palaa täysin samanlaisina takaisin. Niinpä nytkin trendikkäillä kuivakukilla ei tarkoiteta niitä 80-luvun kuivakukka-asetelmia, vaan vähän uudistuneempaa näkökulmaa kuivakukkiin. Tässä muutamia minun lemppareitani. Minä olen pitänyt kuivahtaneista kukkasista jo pidemmän aikaa ja blogista onkin voinut varsinkin aina loppukesäisin…

Meidän olohuoneessa on tapahtunut hyvin vähän päivityksiä sisustusrintamalla kesän aikana. Viime viikolla saapui kuitenkin yksi pieni ja olennainen hankinta kotiin. Ostimme nimittäin uudet kehykset meidän televisioon. Tuo pieni päivitys on minusta huomattava parannus tv:n naamioimiseksi osaksi olohuoneen sisustusta. Meidän perheessä tykätään katsoa sarjat ja elokuvat perinteiseen tyyliin televisiosta.…

Blogin pidempiaikaiset lukijat taitavatkin tietää, että rakastan luonnonkukkia ja minulle kelpaa maljakkoon rikkaruohotkin jos ne vain visuaalisesti miellyttävät silmää. Vietimme viikonlopun taas mökillä ja oli ihanaa, kun pystyi käydä metsästä ja rannasta poimimassa kaunistusta maljakkoon. Ennen kotiin lähtöä kävin vielä poimimassa kotiin tulijaisiksikin maljakon sulostuttajia. Meidän mökkitontilla kasvaa…

Kesälomaterveisiä! Loma on sujunut tähän mennessä vahvasti kotoilun ja mökin viimeistelyjen parissa. Olen saanut kaipaamani lepoa ja huomaan kuinka sitä tulee vain entistäkin väsyneemmäksi jos ei koko päivänä ”tee mitään”. Tänään innostuin pikkuisen siivoilemaan ja sisustelemaan kotona. Innoittajana toimivat omalta pihalta eilen poimimani pionit. Ne olivat ihan fuksian…

Hämmästyin tässä eräs päivä, kun huomasin miten meidän juhannusruusupensaat olivat puhjenneet kukkaan. Ne ovat aivan täynnä ihania valkoisia ruusuja! Nappasin muutaman alimmaisen oksan koristeeksi maljakkoon. Ihanaa, kun leikkokukat saa tähän aikaan omasta pihapiiristä! Kuten aiemmin kirjoittelin ”Kurkistus pihaan ja kukkapenkkeihin” -postauksessa, meidän pihan kasvit voivat tänä vuonna jotenkin…

Valkoinen on siinä mielessä jännä väri, että monella tuntuu olevan siitä vahvoja mielipiteitä. ”Meidän kodista ei ainakaan tule sairaalan valkoista” tai ”Meidän kodissa ei ole yhtään valkoista seinää” ovat kommentteja, joita silloin tällöin kuulee. Ei taida olla mitään muuta väriä, joka kirvottaisi yhtä vahvoihin kommentteihin. Kuten muutaman postauksen…

Miten rakastankaan valoa! Sen luomaa tunnelmaa ja valojen ja varjojen kontrasteja. Valon kulku kodissa on yksi tärkeimmistä ”sisustuselementeistä” jos niin voi sanoa. Meidän olohuoneen ikkunat suuntautuvat etelään/länteen ja tähän aikaan vuodesta valo tulvii sisään alkuillasta kunnes aurinko laskee naapuritalojen taakse. En varmasti koskaan kyllästy ihailemaan valon luomaa tunnelmaa.…

Joskus voi käydä niin, että sitä yllättää itse itsensä. Kun on monta rautaa tulessa ja touhuaa kovasti, niin pienet yksityiskohdat saattavat päästä unohtumaan. Kuten vaikkapa se mitä kukkasipuleita sitä tulikaan maahan kaivettua syksyllä. Huhuilin tuossa maaliskuussa erään ihanan kukkasen perään, joka oli tullut vastaani monessa paikassa. Blogiin poimin…

Näpsin sekalaisia kuvia kotoa eräänä sunnuntaina. Koti on perussiisti, mutta en ole asetellut kuvissa mitään erityisellä tavalla, vaan kaikki on siten kuin sillä hetkellä sattui olemaan, eli kotoisasti vähän rempsallaan. Rennon kodikkaat ja elämänmakuiset sisustuskuvat inspiroivat minua kovasti. Nämä kuvat nappasin viime viikon sunnuntaina, mutta täällä näyttää tällä…

Täällä on rauhoituttu ihanan, pitkän viikonlopun viettoon. Siivoilin eilen ja tänään lisäilin muutaman pääsiäiskoristeet kotiin. Pidän siitä, että perinteiset juhlat näkyvät jotenkin kotona, mutta koristukset ovat meillä aika hillittyjä. Ulko-oveen kiinnitin pääsiäiskranssin, jonka ostin parisen vuotta sitten. Etupihan terassille laitoin perinteisiä narsisseja. Tämähän ei muuta vaadi kuin, että…

Kevään kunniaksi tekee mieli rymsteerata vähän kotonakin. Tai no, milloinpa ei mieli tekisi, minulle kun tuo sisustelu on rentouttavaa ja palauttavaa puuhaa. Viikonloppuna hääräsin olohuoneessa: vaihdoin maton ja sohvapöydän ja pyöritin vielä sohvatkin toisin päin. Marmorikansilla tuunaamani HAY:n Tray-pöydät ovat toimineet pitkään sivupöytinä olohuoneessa, mutta nyt halusin ne…

Kaupallinen yhteistyö: Veljekset Keskinen Oy Blogini yksi kantavista teemoista on tuoda esille sitä, miten kodin sisustusta voi helposti päivittää pienin keinoin. Yksityiskohdilla on todellakin väliä sisustuksen kokonaistunnelman kannalta. Viime aikoina minua on kiehtonut pehmeä mustavalkoisuus, josta kirjoittelin hiljattain. Tästä inspiroituneena innostuin somistamaan mustalla myös keittiössä ja ruokailutilassa. Jyrkkää…