Tag

Olohuone

Browsing

Siellä arvattiinkin oikein: uusi valaisin on Karl Zahnin suunnittelema ja Artecnican valmistama Phrena (minulla Phrena2-malli). Ihastuin valaisimeen ensi silmäyksellä Design Boulevard -liikkeessä! Tämä oli siis ihan heräteostos – voin myöntää sen. Mutta järkeilin, että valaisin sopii kauniisti moneen eri tilaan: yhtä hyvin esimerkiksi niin makuu- kuin työhuoneeseen. Nyt…

Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin, osa lauantaipäivääni kului valokuvauksen parissa. Halusin nimittäin kuvata yhtä tyynyä monessa eri kohteessa meillä kotona. Kokeilla miltä se näytää eri ympäristöissä ja leikkiä vähän sisustusvalokuvaajaa. 😉 Valokuvauskohteita olisi ollut enemmänkin (esim. makkarissa), mutta säästän teidän suuremmalta kuvatulvalta. Tyyny, jota kuvasin on uuden 1kertaa2…

Sadepäivä. Ihanaa puuhastella sisätiloissa vaihteeksi. Ja ”hyvällä omallatunnolla”. Joskus aurinkoisina päivinä koen pientä painetta siitä, että pitäisi olla ulkona, vaikka oikeasti olisin mielummin sisällä. Nautin auringonpaisteesta myös sisällä ja ihailen valoja ja varjoja, joita auringonsäteet muodostavat. Tänään on mukavaa kuunnella, kun sade ropisee ja käpertyä sohvannurkkaan seurailemaan lasten puuhia.…

Lupaan, että seuraava postaus ei tule käsittelemään kasvillisuutta missään muodossa, mutta tämän yhden postauksen verran ajattelin aihetta vielä sivuta. Kaipaisin teiltä nimittäin vinkkejä, mitä Sky Planteriin voisi tähän aikaan vuodesta istuttaa. Meidän Sky Planter on ripustettu olohuoneen nurkkaukseen, joten yrtit eivät sinne niin hyvin sovi kuin keittiöön. Nyt…

Minun piti tänään postailla jotain ihan muuta, mutta koska tänään on ollut harmaa sadepäivä, halusin sittenkin julkaista aurinkoisia kuvia viikonlopulta. Olohuonetta koristaa yksi lempparikukistani: hortensia. Pitää taas kesäksi ostaa ulos suuri hortensia, josta voi välillä napsaista muutaman oksan maljakkoon. Voisi ehkä istuttaakin hortensian pihalle. Toivottavasti viikonloppuna paistaa taas…

Olen ollut viime aikoina vähän väsynyt. Harmaat sadepäivät eivät ole auttaneet tilannetta. Mutta tänään alkoi aurinko taas paistaa. Kokkailin keittiössä uunilohta ja räpsin siinä välissä kuvia auringonsäteistä, jotka osuivat kauniisti seinille ja esineisiin. Kuinka paljon energiaa auringosta sainkaan! Nyt on viikkosiivous tehty ja viikonlopun voi aloittaa ilman mitään…

Instagram on ihan näppärä sovellus. Sinne on helppo ikuistaa pikaisesti mukavia arjen hetkiä: auringon heijastamia varjoja seinällä, lasten kommelluksia ja kissanpäiviä. Instagram-kuvia en yleensä asettele mitenkään, vaan nappaan kuvat sopivasta hetkestä tai silloin kun katse osuu kivaan kuvakulmaan. Kuten huomaatte, meidän neiti on ollut vähän vauhdissa ja on…

Olettekin jo ehkä huomanneet viime aikaisista olohuoneen kuvistani, että ostin sen haaveilemani Muuton haalean roosan tyynyn. Se sopii niin nätisti yhteen Missonin tyynyjeni kanssa. Samalla hankin myös toisen valkoisen koristetyynyn: tällä kertaa samettisen. Olohuoneemme koristetyynyt koostuvat nyt: kahdesta Missonin siksak-tyynystä kahdesta Linumin valkoisesta tyynystä (silkkisestä ja samettisesta) Linumin…

Olen vihdoin valinnut kankaan meidän vanhaan nojatuoliimme! Nojatuolihan tuli meille vanhempieni luota ja sillä on paljon tunnearvoa. Nojatuoli on hankittu aikoinaan lapsuudenkotiini joskus teini-iässäni ja vuosien varrella se on kertaalleen jo verhoiltu uudestaan ja siihen on teetetty tämä ruudullinen irtohuppu. Mikä tärkeintä, istuinmukavuus on omaa luokkaansa, joten emme…

Muutama random-kuva näin perjantain kunniaksi. Meidän olohuoneessa on vihdoin vähän keväisempi fiilis. Tarkoituksenani on kirjoitella enemmänkin olkkarin tekstiileistä, mutta vähän myöhemmin, sillä tänä iltana pitää hoitaa pientä kissapotilasta. Pehmis on steriloitu ja nyt odotamme milloin pikkuinen herää. Mukavaa viikonloppua kamut!

Enää ei ole kotona viime postauksessa kuvatun kaltaista sotkua, heh. Täällä ollaan ihan pääsiäistunnelmissa. Sulosimpia koristeita ovat tietysti lasten askartelemat luomukset. Kubus-kynttelikkömme on saanut seuraa Kubus-kulhosta*, jonka sain tuotteita valmistavalta By Lassenilta. Kulhoon laitoin minusta kauneimpia pääsiäismunia mitä kaupasta saa. Lighthouse-lyhtyyn asettelin pari viherkasvia. Saa nähdä miten ne…

Kun innostun kuvaamaan, saatan helposti napsaista kuvia samasta kohteesta vaikka kuinka paljon, satoja. Sitten minun on vaikea valita mitä kuvia julkaisen, karsiminen on todella hankalaa. Sillä tavalla kävi myös silloin, kun kuvasin olohuoneemme uutta huonekalujärjestystä. Päätin karsia kuvat kahteen sarjaan objektiivin mukaan. Ensimmäisessä postauksessa ”Olohuoneen uusi ilme” julkaisin…