Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Tag

Mielipide

Browsing

Viikonlopun aikana selasin läpi sisustuslehtiä, blogeja ja sisustusaiheisia nettisivuja vertaillen millaisia sisustustrendejä povataan vuodelle 2015. Monen vuoden bloggaamisen myötä olen oppinut, että sisustustrendit ovat aihe, joka herättää melko voimakkaitakin vastareaktioita. Eihän kotia kuulu sisustaa trendien mukaan, vaan siitä on tehtävä pesä, jossa oma perhe viihtyy, trendeistä piittaamatta! Olen ihan…

Tiedätte, että tykkään luoda erilaisia asetelmia kotiin. Niiden avulla saa aikaan pientä vaihtelua ja ne tuovat minusta myös kodikkuutta sisustukseen. Pidän erilaisista vaaseista ja kynttilänjaloista, sisustuksen pienesineistä. Mutta on olemassa myös design-tuotteita, jotka eivät ihan avaudu minulle. Esimerkkinä voisin mainita tanskalaisen Kay Bojensenin suunnitteleman apinan, joka on noussut…

Meillä kaikilla on varmaan huonekaluja tai esineitä, jotka tuntuvat erityisen rakkailta. Minusta siinä ei ole mitään paheksuttavaa, että jollekin esineelle muodostuu tunnearvo. Monesti ajatellaan, että vanhat perintöhuonekalut muodostuvat rakkaiksi pitkän historiansa ansiosta. Mutta kyllä minusta uudemmastakin huonekalusta voi tulla rakas. Olennaista siinä taitaa olla tarina, joka huonekaluun liittyy.…

Sisustuksen ja muotoilun superviikko Helsinki Design Week on jälleen käynnistynyt Helsingissä. Itse en valitettavasti pääse käymään tänä vuonna esim. Habitaressa ollenkaan, mutta haluaisin tämän designviikon kunniaksi nostaa esiin suomalaista muotoilua. Sydämen asiani on tukea aloittelevia yrittäjiä ja suomalaista uutta muotoilua. Asia on tärkeä, sillä jos ostamme suomalaisia tuotteita…

Modernisti Kodikkaan Kerttu on laittanut liikkeelle hauskan blogihaasteen, jonka ideana on ennustaa tulevia sisustushittejä blogeissa. Kerttu heitti haasteen minullekin ja tietysti tartun siihen innolla! Ensin mietin, että listaisin nyt viime aikoina blogeissa pinnalla olleita juttuja. Mutta mitäpä sitä kertaamaan. Sisustusblogejien seuraajat ovat varmasti panneet merkille kuinka moni bloggari…

Norjalainen maaleja valmistava yritys Jotun on lanseerannut uudet trendivärinsä markkinoille ja kauniisti stailatut kuvat ovat innoittaneet monet ulkomaiset bloggarit jakamaan näitä upeita kuvia blogeissaan. En malttanut olla seuraamatta perässä, sillä värisävyt ovat todella taitavasti valittuja ja kuvat niin hienosti stailattuja. Juuri oikean värisävyn löytäminen saattaa olla haasteellinen tehtävä,…

Vaikka tämän vuoden Loma-asuntomessut järjestettiin ihan meidän lähellä, Kalajoella, jäi meiltä koko messut välistä. Tarkoitus oli kyllä käydä siellä pyörähtämässä, mutta niin vain muu lomailu meni sen edelle. Messuilla esiteltiin näkemieni kuvien ja kuulemani mukaan mitä hulppeimpia vapaa-ajan asuntoja. Ihan omakotitalon veroisia “mökkejä”. Itse ehkä kaipaisin loma-asuntomessuilta niitä…

Meidän ruokailutilan seinä on jälleen kokenut muutoksen. Jep, meillä on taas uusi tauluasetelma. Kävimme isäni, Juhani Melenderin, maalauksia läpi taannoin ja silloin sain idean, että haluan koota hänen “viivatöistään” asetelman seinälle. Asetelma syntyi aika nopeasti. Ensin asettelin taulut lattialle ja katsoin millaisesta yhdistelmästä muodostuu kiva kokonaisuus. Koska ruokailutilan…

Maailma on täynnä kaikenlaisia sääntöjä. Sääntöjä asetetaan usein myös sisustukseen. Annetaan konkreettisia vinkkejä kuinka tila saadaan näyttämään avarammalta tai miten syntyy kaunis asetelma. Mutta kuka sen voi oikeastaan määritellä? Minusta säännöt on tehty rikottaviksi. En itse juurikaan mieti mitään sääntöjä tai kultaisia leikkauksia omaa kotia sisustaessani tai valokuvatessani.…

Päätin karsia olohuone-ruokailutilassa oikein kunnolla. Otin kaikki taulut, koristetyynyt ja suurimman osan sisustustavaroista pois. Tilassa ei ole kukkasia tai asetelmia. Kotona alkoi ihan kaikua! Tämä muutos ei todellakaan ole pysyvä, mutta halusin näin havainnollistaa kuinka paljon eloa, lämpöä ja persoonallisuutta (omaa näkemystä) puuttuvat esineet tuovat. Ilman niitä koti…

Meidän olohuoneen pöydällä on aina lehtikasa. Viime aikoina päälimmäisenä lehtenä on ollut Elle Interiörin joulukuun numero, jonka kantta en kyllästy ihailemaan. Niinpä isken sen tähän teillekin ihailtavaksi: Kuvassa on yhdistetty uutta ja vanhaa sekä halpistuotteita arvokkaampien designer-tuotteiden kanssa (koko jutun voit lukea täältä). Samaa ideologiaa pyrin minäkin suosimaan…

Luin tänään T.i.l.a-ohjelman Facebook-sivun statuspäivityksestä ettei ohjelma jatku enää. “Tilalle” on tullut uusi sisustusohjelma Tyylivarkaat. Katsoin Tyylivarkaat ensimmäisen kerran viime sunnuntaina sattumalta ja nyt tässä tätä kirjoittaessa samalla sivusilmällä seurailen uusinta jaksoa. Olen aika yllättynyt ohjelmasta; minusta sen toteutus tuntuu teennäiseltä ja lapselliselta. “Mennään toisen kotiin tyylivarkaisiin…