Tag

Mielipide

Browsing

Jotkut blogipostaukset ovat sellaisia, että ne syntyvät mielessä ihan itsestään. Tätä postausta olen kirjoittanut mielessäni viikonloppuna siivotessani ja viimeksi tänä aamuna, kun ajoin autolla töihin. Välillä päätin, että en kirjoita koko juttua ollenkaan, mutta tässäpä nyt naputtelen. Sisustusbloggaaminen ja ajatuksia siitä. Monessa blogissa on nimittäin viime aikoina pohdittu…

Aiemman tavan mukaisesti päätin listata viime vuoden mieluisimmat sisustushankinnat. On ihan järkevää tarkastella kriittisesti omia hankintojaan ja miettiä mitä jatkossa voisi tehdä järkevämmin. Toivoisin etten tänä vuonna tekisi turhia heräteostoksia – pari sellaista ikävä kyllä sattui viime vuoteen. Muutenkin tämän vuoden tavoitteenani on ennemminkin karsiminen kuin hankintojen tekeminen,…

Intohimosta sisustamiseen olen jälleen plaraillut sisustuslehdet, -blogit ja nettisaitit läpi imien ennustuksia vuoden 2016 sisustustrendeistä. Samalla huomasin kuinka erilaisia näkemyksiä tähän aiheeseen onkaan verrattuna esim. pohjoismaihin ja Yhdysvaltoihin tai Britanniaankin. Niinpä pitäydyn jälleen tutuissa pohjoismaisissa sisustustrendeissä, joista runsaimman lähdeaineiston tarjosivat ruotsalaiset sisustuslehdet ja -blogit. Suomalaisissa sisustuslehdissä ei vielä…

Olette varmaan huomanneet miten jokin melkoisen pienikin (sisustus)villitys valtaa nopeasti lukuisat blogit/sisustuslehdet/mainoskuvat ja kohta tuota tavaraa/esinettä/asiaa näkee joka paikassa. Yksi hyvä esimerkki on minusta Kinfolk-lehti, joka tuntuu olevan melkolailla vakiovaruste missä tahansa ajan hermolla olevassa ruotsalaisessa sisustuskuvassa. Kinfolkia näkyi niin paljon, että minussa se herätti vastareaktion ja ärsytyksen.…

Ihan pian tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun aloitin ensimmäisen blogini (ja kesällähän juhlittiin Valkoisen Harmajan 5-vuotissynttäreitä). Väistämättäkin tulee mietittyä kuinka paljon tämä blogimaailma onkaan muuttunut. Alussa kaikki oli pienen piirin puuhaa ja melkoisen salamyhkäistä; esimerkiksi omien kasvojen näyttämistä blogikuvissa vältettiin viimeiseen asti. Bloggaaminen on muuttunut huomattavasti avoimemmaksi…

Koska tykkään leikitellä sisustustyyleillä ja tehdä erilaisia sisustusstailauksia, päätin demonstroida miten graafista sisustusta voi pehmentää todella pienellä vaivalla. Sisustustrendeissä jyrää tällä hetkellä aavistuksen runsaampi ja pehmeämpi linja, mutta se ei tarkoita sitä, että graafisuudesta tulisi luopua jos se on se sisustustyyli mistä itse pitää. Voi olla kuitenkin ihan…

Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että haluaisin kokeilla olohuoneessa uutta järjestystä niin, että sohvamodulit olisivat vastakkain. Visiossani sohvien viereen, tv:tä vastapäätä tulisi sitten pari tuolia, eli meidän Bertoia-tuolit sitten kun ne olisi maalattu valkoisiksi. No, tuo tuolien fiksaus- ja maalausoperaatio on venynyt ja venynyt ja nyt päätin kuitenkin…

Saan silloin tällöin kysymyksiä koskien bloggaamista, blogin aloittamista ja siihen liittyviä käytännön juttuja. Niinpä päätin kirjoittaa tällaisen vinkkipostauksen ja samalla raottaa taustoja kuinka minä aloitin bloggaamisen. Olen blogannut kohta seitsemän vuotta ja siinä ajassa on blogimaailma kyllä muuttunut ja kehittynyt paljon! 1. Valitse oma linja Kaikki alkaa tietenkin…

Löysin jälleen kaksi marjaa! Tällä kertaa samankaltaisuus löytyi mattovalikoimista, jossa huomasin Hobby Hallin myyvän erehdyttävästi melkeinpä jo klassikoksi muodostuneen Ikean Stockholm-maton näköistä mattoa. Nämä samikset eivät ole hinnaltaan kovin kaukana toisistaan, mutta materiaaleiltaan ne eroavat kyllä. Ikean matto on villaa, kun taas Hobby Hallin versio puuvillaa. Ainakin kuvasta…

Takana on melko kiireinen viikko, joten olen innolla odottanut viikonloppua. Hitaita aamuja ja omaa aikaa sohvan nurkassa. Ehdin nyt vihdoin syventyä tarkemmin myös uusimpaan Divaani-lehden numeroon. Siihen viimeiseen. Tämän jälkeen Divaani-lehteä ei enää saa. Vaikka tieto lehden loppumisesta tuli jo kesällä, haikea olo iski oikeastaan vasta nyt lukiessa…

Ahmin viikonloppuna sisustuslehtiä ja se herätti minut pohtimaan tarkemmin omaa sisustustyyliäni. Oikeastaan ajatukset lähtivät liikkeelle, kun vertasin kahden lempparisisustuslehteni kansia: ruotsalaista Residenceä ja Plaza Interiöriä. Residencen kansi on melkoisen pelkistetty, kun taas Plaza Interiörin kannessa on paljon enemmän yksityiskohtia sisältävä kuva. Molemmista pidän kovasti. Ihailen tosi paljon pelkistettyä,…

Kuten aiemmin kirjoittelin, piipahdin Ruotsin reissullamme NK:n tavaratalossa. Kattavampi sisustuskierros jäi toiseen kertaan, joka toivottavasti totetutuu pian. Minulla oli aika suuret odotukset NK:n sisustusosaston suhteen, sillä muistin muiden bloggareiden postaamia kuvia ihanista esillepanoista. Jouduin kuitenkin hitusen pettymään, sillä sisustusosastolla oli juuri käynnissä myllerrys: paljon tuotteita oli alessa ja…