Tag

Leipomuksia

Browsing

Täällä on vietetty mukavan rauhallista itsenäisyyspäivää. Päivällä kävin pitkällä lenkillä ja sen jälkeen nukuimme vielä makoisat päiväunet. Suunnitelmissa oli puuhastella kaikenlaista, mm. joulusiivousta, mutta joskus tarvitaan tällaisia hitaitakin päiviä. Nyt iltasella leivottiin pipareita. Nuo Kannustalon talomuotit ovat lemppareitani. Tämän yhden piparin koristelin kuvaa varten; koristelupuuhat jatkuvat huomenna. Ihana…

Täällä vietetään leppoista isänpäivää. En tiedä kehtaako tätä tunnustaa, mutta leivoin eilen elämäni ensimmäisen täytekakun. Pohjan tein kääretorttupohjan reseptillä (Kinuskikissan ohjeen mukaan). Tuumasin, että koska kääretorttuja olen tehnyt, niin ehkä osaisin sitten tehdä sillä ohjeella täytekakunkin. Täytteeksi laitoin klassisesti banaania ja mansikkahilloa – ja paljon kermavaahtoa. Kyllä se…

Tänään leivoin pitkästä aikaa kääretorttua. Opiskeluaikoina tein tätä unelmatorttua useastikin. Kaivoin nyt kaapista esiin myös harvoin käytetyn Teema-sarjan teekannun. Olipas kiva herkutella perheen kesken. Helppo unelmatorttu Torttupohja: 3 munaa 1 valkuainen n. 2 dl sokeria –> vaahdoksi 3/4 dl perunajauhoja 2 rkl kaakaojauhetta 2 tl leivinjauhetta Nuo siivilöidään…

Kyllä on emäntäfiilis! Ensin pakastin satsin mustikoita ja siihen päälle leivoin vielä piirakan. No, valmistaikinasta sen pyöräytin. Hyi minua! 😉 Mutta oikeasti, minusta on vain hyvä, että kaupasta saa tuollaisiakin vaihtoehtoja, sillä minulla ei aika, osaaminen, motivaatio tai innostus riitä tekemään piirakkaa ihan taikinasta asti. Lisäsin valmiiseen pohjaan…

Ensin ajattelin tehdä piparkakkutalon (en ole ikinä tehnyt sellaista), mutta sitten keksinkin, että teen mielummin piparkakkukaupungin. Tai enemminkin kylän, sillä tässä on vain neljä pikkuista taloa. Muotit tein itse pahvista ja koristelu noudattaa perinteistä linjaa. Yllätyksenä tuli se, että meidän kisuli vaikuttaa olevan sokerin…

Viikonloppuna leivoimme tämän joulun ensimmäiset piparit. Perinteisten piparkakkumuottien lisäksi käytimme myös Kannustalon talojen muotoisia muotteja, kuten viime vuonnakin. Lapset auttoivat innokkaasti ja suurin osa on jo mennyt parempiin suihin. Pipariurakka jäi vielä kesken, sillä tarkoitus oli tehdä myös piparkakkutalo. Mutta keksinkin jotain muuta, siitä myöhemmin lisää…