Tag

Haasteet

Browsing

Sain Charilta mukavan haasteen: listata kaikki kotimme Ikea-tuotteet. Kiitos, tätä on ollut kiva tehdä! Täytyy myöntää, että jokunen tovi tässä vierähti, kun kaivelin arkistosta Ikea-aiheisia kuvia ja surffailin Ikean sivuilla tuotekuvien perässä. Ja varmasti jotain unohtui, mutta tässäpä pääpiirteittäin meidän Ikeasta hankitut kalusteet ja pientavarat. PS-SOHVA Ensimmäiseksi minulle…

Jatketaanpas sitten vielä yhden postauksen verran haasteella. Sain Charilta Char & the City -blogista haasteen, jossa kuuluu tiivistää oman blogin teemat kymmeneen kuvaan. Kiitos vielä Charille – tämä on kiva haaste! Kymmenen teeman keksiminen ei ollut ihan helppoa, sillä kirjoittelen blogia ihan fiilispohjalta. Harvoin suunnittelen postauksia etukäteen tai…

Haasteita kiertelee taas blogeissa ja aiheet ovat minusta nyt olleet oikein kivoja. Minulla on pari haastetta rästissä, joten aloitetaanpas tästä Life & Decoration -blogin I:ltä saamasta haasteesta. Tarkoituksena on luetella unelmakodin aakkoset. Mikäpäs sen hauskempaa! En voi sanoa, että asuisimme täysin unelmakodissamme, vaikka omassa kodissa monta unelmaa toteutuukin.…

Sain jo jonkin aikaa sitten herttaiselta All I Ever Wanted Is Here -blogin K:lta haasteen vastata 11 kysymykseen, jotka hän on laatinut. Joten tässäpä vihdoin vastauksia. 1. Mikä on paras matkakohde, jossa olet käynyt ja miksi? Ehdottomasti New York! En oikein edes osaa selittää mikä siinä kaupungissa kiehtoo.…

Iittala-haaste on pyörinyt viime aikoina sisustusblogeissa ja minulle se napsahti Irinalta White & Fresh -blogista sekä Anna M:ltä Pihkala -blogista. Kiitos teille! Nyt sadepäivänä ja lasten päivälevon aikaan onkin hyvä hetki toteuttaa tämä haaste. Kokosin alla olevaan kollaasiin pääosan Iittalan tuotteistamme: Kollaasin kuvat on otettu Iittalan verkkokaupasta ja…

Sisustushaaste (lue täältä mistä on kyse) on jäänyt minulta viime aikoina vähän retuperälle. Tykkään mielummin kirjoitella blogia fiilispohjalta, joten ennalta ”määrätyt” aiheet alkoivat jossain vaiheessa vähän tökkiä. Nyt tuntuu siltä, että niistä on taas kiva kirjoitella. Niinpä päätin seuraavaksi kirjoittaa aiheesta tuunaus. Tämä taitaakin olla viimeisin DIY-juttu, jonka…

Ajattelin nyt vihdoin vastailla muutamiin haasteisiin, joita olen viime aikoina saanut. Kiitos niistä oikein paljon! Aina ne ilahduttavat, kun niitä saa. Pahoittelen jos unohdan jonkun haasteen – näihin pitäisi vastata heti etteivät ne unohdu. Kuvituksena tässä postauksessa viime kuussa otettuja sekalaisia kuvia. Keittiönpöydälläkin näkyy olevan pajunkissoja – nehän…

Nyt voisi taas vaihteeksi tarttua sisustushaasteen aiheisiin. Seuraavaksi olisi vuorossa ollut tekstiili, mutta postailenpas nyt kuitenkin aiheesta matto, sillä kuvat löytyvät jo valmiina. Ja onhan mattokin tekstiili. 😉 Muutamasta aiemmasta postauksestani olettekin jo saattaneet huomata, että keittiömme värikäs räsymatto on vaihteeksi vaihtunut mustavalkoiseen versioon. Kuten se värikäskin, myös…

Oiskos taas aika vastailla sisustushaasteen aiheisiin. Nyt vuorossa keittiötarvike, mutta enpä voinut valita vain yhtä. Halusin tehdä tällaisen asetelman kivan muotoisista lastoista ja muista keittiötarvikkeista. Tuo ”iloinen naama” on Koziolin apuväline pullonkorkkien (siis kierrekorkkien) avaamiseen. Todella kätevä vekotin! Se on ollut meillä käytössä jo monta vuotta – kaipa…

Sisustushaasteen aiheilla jatketaan taas. Tällä kertaa vuorossa ”yöpöytä”. Meillä on vain yksi yöpöytä: tyttären huoneessa oleva Kartellin Componibili. Se on ihan kätevä. Meidän aikuisten makkarissa yöpöytää ei tarvitse, sillä sängynpääty toimii samalla yöpöytänä. Pojalla on parvisänky (josta minun on pitänyt kirjoitella jo ajat sitten), joten siksi hänelläkään ei…

Sisustushaasteen yhtenä aiheena on somistus. Mitä se tarkoittaa? Voiko kotia somistaa? Voi tehdä esimerkiksi erilaisia asetelmia – ovatko ne somistuksia? Sisustamisen ei tarvitse olla vakavaa ja somistamisen käsitteen voi käsittää monella tavalla. Vaikkapa lapsen näkökulmasta. Tämä ei ole niin kovin harkittu ”somistus”, mutta tämä on hyvin yleinen näky…

Olen valaisinfriikki. Olen sen jo varmaan teille kertonutkin. Minulle valaisimet ovat sisustuksessa vähän sama asia kuin pukeutumisessa laukut. Pukeutumisessa olen siis laukkufriikki. Sisustushaasteen seuraavana aiheena oli valaisin, ja minulla oli vähän vaikeuksia valita, mistä valaisimesta kirjoittaisin. Päätin valita makuuhuoneemme kattovalaisimen, sillä se näkyy harvemmin kuvissa. Kyseessä on Le…