Tag

Elämää

Browsing

Tänään on vietetty äitienpäivää. Meillä se alkoi esikoisen halauksilla ja kuiskauksilla ”Hyvää äitienpäivää” heti seitsemän jälkeen. Pienet paketit tuotiin sänkyyn ja niistä paljastui söpöjä, omin pikkukätösin väkerrettyjä taideteoksia. Mieheltä sain uuden objektiivin kameraan (50 mm, 1:1.8) ja sitä piti heti testata. Ensimmäinen otos uudella objektiivilla Tauluja ei…

Aamupuuro on syöty ja seuraavaksi vuorossa on tavaroiden järjestelyä ja muuttolaatikoiden purkamista (jälleen kerran). Kuinkahan kauan tässä kestää, että saamme kaikki tavarat paikoilleen…? Emme ole koristelleet kotia pääsiäistä varten kovin paljon. Lasten tekemät suloiset koristeet on laitettu esille ja rairuoho kasvaa keittiön välitilan ikkunalla kovaa vauhtia. Muuten,…

En ole paljon ehtinyt istahtaa koneen ääreen. Tavaroita on pitänyt laittaa paikoilleen ja yrittää saada arki rullaamaan muuttokaaoksen keskellä. Nyt on pieni hetki aikaa istahtaa… Parina ensimmäisenä iltana tuntui hassulta mennä nukkumaan, sillä makkarin ikkuna on sängyn vieressä ja yltää lattiaan asti, eikä meillä ollut heti verhot paikoillaan.…

Kohta koittaa ensimmäinen yö uudessa kodissa. Laitoin juuri lapset nukkumaan, eikä heillä meinaa uni tulla – uusi koti tuntuu vielä jännittävältä ja sekin jännittää, kun nukkuvat omissa huoneissaan (vuokrakodissa heillä oli yhteinen huone). Näppäsin muutaman kuvan olkkarin uudesta sohvasta ja sohvapöydistä… Täällä vallitsee vielä kaaos. Suurin…

Kotiuduin juuri raksalta. Heti kun Mankku tuli töistä kotiin, minä lähdin kaupan kautta raksalle siivoamaan. Kävin ostamassa uusia siivousvälineitä sekä suklaata ja salmiakkia tsempiksi. Vielä jäi siivottavaa… Ensin raahasin roskat pihalle ja raksatavaroita varastoon. Sitten imuroin. Lopuksi pesin ikkunat sisäpuolelta; siinä vaiheessa alkoi ulkona jo hämärtää. Ulkoapäin niitä…

Taas on aika kerrata, mitä viime viikolla tapahtui. Suurin juttu oli se, että Mankku alkoi asentaa parkettia paikoilleen. Hän aloitti pojan huoneesta… Lattia valmis pojan huoneessa Lattia valmis työhuoneessa Lattia valmis olohuoneessa (katossa on myös halogeenispotit, jotka otimme mukaan edellisestä talostamme; ne antavat kauniin, lämpimän valon)…

Heti yhdeksän jälkeen tänä aamuna pirisi puhelin ja Topi-keittiöiden edustaja soitti. Asiat on nyt sovittu Topi-keittiön edustajien kanssa: kaikki ovet vaihdetaan ja päätylevyiksi saadaan maalattua mdf:ää. Maanantaina pitää vielä jutella tarkemmin tehtaan edustajien kanssa. Hieno juttu kuitenkin, että asia otettiin näin nopeasti käsittelyyn.

Kauan odotettu keittiömme saapui tänään. Koska olin työmatkalla, pääsin katsomaan keittiötä vasta illalla, jolloin se oli jo osittain asennettu paikoilleen. Ja itku siinä pääsi…mutta ei mikään ilonitku. 🙁 Keittiön asennus aloitettu… Kauempaa katsottuna keittiö näytti ihan ok:ta, mutta heti kun menin lähemmäs, huomasin, että kaapiston runko näkyi…

Alamme hiljentyä joulun viettoon. Tänään koristelimme joulukuusen ja laitoimme lisää joulukoristeita esille. Kyllähän se joulu tänne väliaikaiseen kotiinkin tulee. Joulukoristeista rakkaimpia ovat itsetehdyt; oman lapsuuden päiväkotiajasta säilyneet tontut ja tietenkin nyt omien lasten askartelemat koristeet. Niitä on ripoteltu ympäri kotia. Muutenkin pidän joulukoristeissa enemmän perinteisestä tyylistä kuin kimalluksesta…

Viikonloppuna vietettiin joulunavajaisia monella paikkakunnalla. Niin täälläkin. Olemme ottaneet tavaksi aloittaa kodin joulukoristelun aina joulunavajaisten aikaan. Ihan kaikkia joulukoristeita en vielä laittanut esille – pääosin vain jouluvaloja. Ja vaihdoin tietenkin olohuoneen mustavalkoiset pikkutyynyt jouluisempiin versioihin. Teetin viime vuonna Koodissa Mulberryn ruutukankaasta ommellut tyynyt ja ne saavat toimia joulutyynyinä…

Tänään työporukka oli saanut anturan raudoituksen valmiiksi ja rakennustarkastaja saatiin lyhyellä varoitusajalla tontille suorittamaan raudoituskatselmoinnin. Tuohon eteen tulee meidän terassi sitten joskus. Tämä kuva on vanhempien makuuhuoneen kohdalta. Putket johtavat tulevaan tekniseen tilaan. Keltaiset putket ovat maalämpöputkille ja taaempana näkyvät vesi- ja viemäriputket sekä Ecoflex. Kun…