Vaikka olen innokas sisustaja ja pystyn perustella (itselleni ainakin) jos jonkinlaiset sisustusvillitykset, on silti jotain sisustustuotteita, joille meidän perheessä ei ole tarvetta tai käyttöä. Ensimmäisenä mieleen tulevat tabletit. Meillä ne eivät ole vakiinnuttaneet paikkaansa arkikattauksissa ja koen etteivät ne ole kovin käytännöllisiä. Siksi meidän perheen tabletit ovat jääneet kaapin perälle.

finlayson_coronna_ylh2

Tabletithan likaantuvat tosi herkästi, joten eikö ole työlästä pestä niitä koko ajan? Ja sitten ne ovat ihan ryppyisiä ja ne pitää silittää ennen käyttöä (inhoan silittämistä). Muoviset tabletit toki pyyhkäisee helposti, mutta sellaiset miellän ennemminkin lasten ruoka-alustoiksi.

Kuitenkin tabletteja tuntuu olevan monella eri brändillä ja valikoimaa löytyy. Eli kyllä niille taitaa ostajia olla.

Käytetäänkö teidän perheessä tabletteja kattauksessa? Ovatko ne sinusta käytännöllisiä?


Translation: Place mats. I don’t get them. I feel they are very unpractical, since they get dirty so soon.

Author

31 Comments

  1. Oho, ei ole tullut mieleenikään, että tabletit olisivat turhakkeita 🙂 Meillä on aina käytössä pöytäliina tai tabletit, tuntuisi hassulta kattaa paljaalle pöydälle. Tabletit myös suojaavat puupöytää esim. lasin jättämiltä renkailta. Pestä ne toki täytyy, mutta meillä on myös silittämättä siistejä 😉

    • suvi m Reply

      Tämä on varmaankin tottumiskysymys. 🙂 Me käytetään tosi harvoin pöytäliinaakin. Ja silloinkin mieluiten sellaista, jota voi pyyhkiä (ei vahakangas kuitenkaan).

  2. Minä käytän tabletteja silloin tällöin, pääasiassa pellavaisia. Suosikikseni ovat nousseet nämä Ikean vaaleanbeiget puuvilla-pellavaiset tabletit: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/00286583/, ja ne ovat mielestäni kiva lisä kattaukseen myös silloinkin, kun panostan pöydän koristelemiseen vähän enemmän (eli ei ainoastaan arkikäyttöön). Vaivaa niihin uppoaa saman verran kuin kangaslautasliinoihin (jotka nekään eivät ole päivittäisessä käytössä), minä pesen ja silitän ne aina mutta en ole koskaan kokenut sitä ongelmaksi, nim. silitän myös lakanat 🙂

    • Unohdin sen todeta, että muovitabletteja tässä kodissa ei ole eikä tule, mutta tosiaan pellavaiset tabletit voivat näyttää kattauksessa oikein kivoilta 🙂

      • suvi m Reply

        Pellavaiset tabletit ovatkin tosi kauniit! 🙂 Meilläkin on muutamia kangasservettejä, mutta niitäkin tulee käytettyä todella harvoin. En niin kauheasti jaksa panostaa kattaukseen yleensä. Toki joskus (harvoin) on tosi ihana kattaa oikein kauniisti ja panostaa esillepanoon.

  3. Meillä kaikki lahjaksi saadut tabletit on ahkerassa käytössä…saunassa pefletteinä. Tosi käteviä varsinkin sellaiset käsin kudotut (tiedän ettei äitini lue tätä) ripsitabletit. Niin että kyllä niille löytyy käyttöä. Vähän opettajat koulussa ihmettelee kun lasten uimakasseissa on uintiviikolla ”keittiötekstiilejä”.

  4. Juurikin tabletit möin pois kirpparilla, kun konmaritin varastojani 🙂

    Olen peruslaiska ja minusta paljaan ruokapöydän pyyhkiminen on vaan niin helppoa.

    Tablettini olivat kyllä sen verta kivoja, että jouduin kovasti pohtimaan olenko tablettityyppi vai en.

    Näissäkin kuvissa nuo Finlaysonin tabletit näyttää tosi hyviltä.

    • suvi m Reply

      Kyllä, olen samaa mieltä, että paljaan pöydän pyyhkiminen on niin kätevää. Enkä ole turhan tarkka naarmuista tms. 😉 Minäkin myin kesällä pihakirppiksellä joitakin tabletteja pois…

  5. En ole eläissäni käyttänyt tabletteja. Kerran ostin yhdet (en tiedä miksi), mutta käyttämättä ne jäi. En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt, mihin niitä tarvitaan 🙂

    • suvi m Reply

      Minullakin tabletit ovat vaan jääneet käyttämättä. Aluksi saatoin laittaa niitä innoissani kattaukseen, mutta viimeistään sitten, kun otin ne kippuraisena pois pesukoneesta, totesin ettei ole minun juttuni. 😀

  6. Olen ostanut kerran tabletit, koska ne näyttivät niin kivoilta. Pari kertaa niitä tuli käytettyä… Koin turhan vaivalloiseksi pestä sekä tabletit että pöytäpinnan. Mielestäni kaunis pöytä ei kaipaa tabletteja eikä pöytäliinaa – ainakaan omassa kodissani, joka on melko pelkistetty. Runsaammin sisustetuissa kodeissa on ihana katsella kauniita tabletteja ja liinoja.

    • suvi m Reply

      Olen samaa mieltä. Minäkin ihailen tabletteja ja liinoja muiden kauniissa kuvissa, mutta omaan arkeen (tai juhlaankaan) ne eivät oikein istu. 🙂

  7. Meilläkin kartetaan tabletteja. Olen ostanut aikoinani meille Marimekon siirtolapuutarha vahkangastabletit. Olivat kalliita, mutta silloin oli fiilis, että nämä on saatava. Ovat olleet todella vähällä käytöllä ja pyörivät kaapissa turhakkeena. Valkoisella pohjalla olevissa tableteissa on vielä sellainen iso miinus (joka ei hankkiessani edes tullut mieleeni), että kaikki tomaattitahrat yms. kiinnijäävä lika on pakko pyyhkiä heti tippuessaan pois. Muuten jää kiinni tablettiin pysyvästi ja värjää valkoisen vahakankaan. Ei siis tabletteja enää meille :).

    • suvi m Reply

      Meilläkin on Marimekon vahakangastabletteja – kissan ruoka-alustoina. 🙂 Ja olen huomannut saman, että jotkin tahrat värjäävät sitä kangasta.

  8. Meillä on jatkuvasti käytössä tabletit, niillä on helppo vaihtaa kattauksen ilmettä ja väritystä. Hankalia ja vaivalloisiahan ne on, mutta lasisella ruokapöydällä koen ne pakollisiksi.

    • suvi m Reply

      Lasisella pöydällä tuo onkin varmaan eri juttu. 🙂 Ymmärrän tablettien hyvät puolet (saisi aikaan vaihtelua, suojaavat pöytää jne.), mutta en vain ole tottunut niitä käyttämään. Ja tosiaan se silittäminen taitaa olla minulle se pahin miinus, miksi tabletit eivät ole vakiintuneet käyttöön meidän perheessä.

  9. Minä tykkään käyttää pellava kaitaliinaa. Se on helppo poistaa pöydältä ruokailun ajaksi.

    • suvi m Reply

      Kaitaliina tuntuukin jotenkin kätevämmältä kuin tabletit. Se ei kuitenkaan ole suoraa ruokalautasen alla, joten pysyy varmaan helpommin/kauemmin puhtaana…

  10. Hei!

    Olen selvästi tablettityyppi. Kaapista löytyy jos jonkinlaista

    mallia. Lasipöydällä ne ovat aika välttämättömät, jos ei halua

    kuunnella astioiden kolinaa ja naarmuuntumistakin ne vähän

    estävät.

    • suvi m Reply

      Hyvä pointti! Lasipöydällä ne ovatkin varmaan tarpeelliset. 🙂

  11. Olen samaa mieltä että tabletit on turhakkeita, kuitenkin, kun mies syö hän vetäsee pöytäliinan/kaitaliinan tai tabletit sivuun..olen omistanut monta pöytätabletia ja ne on aina päätynyt yläkaappeihin ja sieltä poistoon kun ei ole käyttöä.

  12. Lasipäällysteisellä ruokapöydällä koen tabletit tarpeellisina. Teen ne usemmiten itse ja riittävän määrän, jotta on pesuvaraa. Tällä hetkellä suosikkina ohuesta ontelokuteesta virkatut, pellavan väriset.

    • suvi m Reply

      Kuulostaa kivalta. Tämä on varmasti tottumiskysymys ja lasipöydällä ovat varmaankin tosi tarpeelliset. 🙂

  13. Eipä ole tabletit päätyneet meillä käyttöön, vaan jääneet kaapinperälle pölyttymään. Edes lapselle ostettu muovinen ”punos”versio ei ole epäkäytännöllisyydensä takia ollut ensi kerran jälkeen käytössä. Jos pöydän pinta on erityisen herkkä, onhan tabletit toki käytännöllisempi vaihtoehto kun pöytäliina; pikkutahran takia ei tarvitse koko liinaa pestä! 🙂

    • suvi m Reply

      Aivan, joskus tabletit voivat olla pöytäliinaa käytännöllisempi vaihtoehto. 🙂

  14. Meillä on iso (135×300) 10 hengen lankkupöytä ja tabletit jokapäiväisessä käytössä. Arkikäytössä siistit, muovipunoksiset, joiden väri aika lähellä pöydän omaa sävyä; juhlavampiin kattauksiin hinnakkaampia kankaisia. En koe pöydän siistimistä mitenkään hankalaksi, meillä käytetään myös leipälautasia yms. murustelevien ruokien alla. Tabletit myös suojaavat pöydän pintaa, kuumien lautasten polttamat jäljet puupöydällä eivät ole erityisen kauniita; tämän pöydän kun on tarkoitus kestää aikaa.

    Pöytä olisi myös melkoisen alaston ilman tabletteja! Liinaa tai kaitaliinaa ei näin isolle pöydälle saa järkevästi, ison liinan peseminen ja silittäminen olisi jo oma projektinsa.

    Ehkä nämä on myös osittain sellaisia kotoa perittyjä asioita, meillä oli kotona ruokapöydällä aina joko liina; jouluisin pöytiin silitettiin ihan erityiset liinat (äidin kirjomat pellavaliinat). Joskus olen yrittänyt olla ilman tabletteja/liinaa, mutta omiin silmiin pöytä on tosi alaston ilman mitään ”turhakkeita” 🙂

    • suvi m Reply

      Aivan. Kuten aiemmissa kommenteissa totesin, taitaa tämä olla hyvin pitkälti tottumiskysymys. 🙂 Lankkupöytä kuulostaa tosi ihanalta!

  15. Meillä on tabletteja, lähinnä muovisena. Tuo peseminen kun on vaikeaa, tahrat eivät lähde millään pois. Pentikin kankaisia on enää kaapissa joulutabletteina. Sitten tulee käytettyä vahakankaita Marimekkoa ja Artekin Siennaa.

  16. Mä en osaa käyttää tabletteja ollenkaan, ja siksi meillä ei sellaisia olekaan. Tuntuisi ärsyttävältä ja työläältä aina erikseen karistella esim. leivänmurut tabletilta (vaikka leivät lautasilta syödäänkin) ja sitten vasta pyyhkiä pöytä. Ja pitäisihän niitä toki pestäkin jatkuvasti. Meidän Artekin peruspöydän pinta kestää kyllä hyvin aikuisten käyttöä ilman tablettejakin 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.