Olemme viettäneet melko rentoa viikonloppua; ollaan katsottu kivoja ohjelmia tv:stä, herkuteltu ja pyritty unohtamaan ikävät asiat. Eilen kävimme katsomassa jo uusia autoja (siis käytettyjä), sillä arki ei oikein suju yhdellä autolla työaikojen takia. Tänään olen ollut energinen ja päätin vihdoin laittaa valkoiset sohvanpäälliset pesuun.

sohvanpaallisten_vaihto

sohvanpaalliset

Täysin irroitettavat sohvanpäälliset ovat kyllä aivan mahtava juttu! Ja vielä, kun ne voi pestä omassa pesukoneessa! Valkoista sohvaa en ilman noita kriteereitä uskaltaisi ostakaan. Adean Band-sohvassa päälliset ovat rungossa kiinni tarranauhojen avulla ja istuintyynyssä on vetoketjukiinnityksen lisäksi myös tarranauha, mikä helpottaa vetoketjun sulkemista.

paallisten_irroitus

sohvan_tyynyt

pehmis_kurkkaa

Nopeimmin meidän arjessa likaantuvat istuintyynyjen päälliset ja nyt heitinkin ne koneeseen yhdessä käsinojasuojusten kanssa. Siinäpä muuten toinen (valkoisen) sohvan must-juttu: erilliset käsinojanpäälliset. Tarvittaessa voi pestä vain ne. Loput päälliset olivat niin siistejä, etten laittanut niitä koneeseen. Muutenkaan pesukonetta ei kannata lastata ihan täyteen sohvanpäällisiä pestäessä. Mielummin kannattaa pestä päälliset useammassa erässä.

Itse sohvan tyynyt, jotka sisältävät höyheniä ja vaahtomuovia, eivät pesua juuri kaipaa. Tuuletan niitä vain tarvittaessa. Lisäksi imuroin sohvan viikottain viikkosiivouksen yhteydessä.

Mikäli kaipaat kokemuksia valkoisesta sohvasta tai sohvanhankinnasta ylipäätään, kannattaa lukea myös Hannan kokemukset valkoisesta kangassohvasta lapsiperheessä sekä Tuijan ammattilaisen vinkit sohvan valintaan.

Translation: Today I’ve been cleaning the house and I put our sofa covers into the washing machine. I think one of the most important features of a good sofa is that it has removable covers that can be washed in your own washing machine.

Author

23 Comments

  1. Meilläkin valkoinen sohva ja ihan ok päälliset säilyneet puhtaina mutta ehdottomasti ne pitää sohvassa kuin sohvassa olla irrotettavat. Me käsittelimme sohvamme käsittelyaineella joka antoi pinnoille likaa hylkivän suojan.

    Haaveilen edelleen värikkäästä sohvasta, jokainen palanen eri värinen, tosin samanvärikartan sävyistä kasattuna.

    • Olen kuullut vähän huonoja kokemuksia noista käsittelyaineista, joten en ole itse uskaltanut niitä käyttää. Mutta hienoa jos teillä on toimineet. Minä luotan vesipesuun ja Marseille-saippuaan yksittäisten tahrojen poistossa. 🙂

      Värikäs sohva kuulostaa jännältä…

  2. Miten saat Linosan sileäksi pesun jälkeen, vai saatko? Tuntuu, että kangas rypistyy pelkästä katseesta…;)

    • Kyllä se meni ihan ryppyyn. Täytyy silittää ja kätevimmin onnistuu niin, että laittaa vähän kosteat päälliset sohvaan ja silittää sitten siinä paikallaan rypyt pois.

  3. Ostimme hiljattain Adean Band-sohvan ja olemme harkinneet vaihtopäällisten ostamista siihen. Olisi mielenkiintoista tietää missä hintaluokassa päälliset ovat. Osaatko suurinpiirtein sanoa mitä hintaluokkaa vaihtopäälliset ovat?

    • Hinta riippuu todella paljon sohvamodulien koosta ja kankaasta. Mutta noin puolet sohvan hinnasta saa ainakin varata pelkkiin päällisiin. Mutta sitten on tavallaan kaksi eri sohvaa, varsinkin jos ottaa ihan erilaiset päälliset… 🙂

    • Käsinojansuojukset ovat kyllä tosi tarpeelliset! Säästävät sohvaa vähän myös kisujen kynsiltä, kun nuo nurkat ovat kisujen lempipaikkoja. Mutta onneksi meidän kissat ovat oppineet ettei sohvaa saa rääpiä. Alussa oli vähän ongelmaa…

  4. Valkoinen nahkasohva toimii hyvin lapsiperheessä eikä päällisiä tarvitse irrottaa pesuun 😉 Miksi teillä ei ole keskuspölynimuria? Meille Kannustalo myi sen melkein pakolla…

    • Nahkasohvassa on varmasti omat etunsa, mutta itse henkilökohtaisesti pidän enemmän kangassohvista. Vanhemmillani oli 80-luvulla laadukas valkoinen nahkasohva, jonka nahka kului tosi rumaksi ajan myötä. Itse runko ja tyynyt säilyivät ryhdikkäinä, joten tuo sohva olikin meidän opiskelija-asunnossa useita vuosia (anoppi ompeli siihen uudet päälliset).

      Me ei haluttu keskuspölynimuria, sillä en halua sitoutua yhteen imuriin, vaan haluan valita imurimallin itse.

  5. Tämä sun postaus tuli kyllä parhaaseen mahdolliseen aikaan. Ja nuo sun linkittämät sohvapostaukset tuli kyllä todella tarpeeseen 🙂

    P.S Viikko sitten mä katsoin, että teillähän on niin puhdas sohva, ja nyt sä sen jo pesit 😀 Joten ei siitä valkoisesta kankaasta se lika sitten niin hyvin näykkään, jos se kuitenkin oli sun mielestä pesun tarpeessa jo silloin 🙂

    • No hyvä juttu! 🙂
      Ei ne meidän päälliset niin kauhean likaiset olleetkaan, mutta niissä oli pari tahraa, jotka eivät lähteneet Marseille-saippualla pois. Parempi sitten pestä kunnolla ennen kuin tahrat pinttyvät. 🙂

    • Kiitos, kiva kuulla. 🙂 Kyllä se kevätkin alkaa pikkuhiljaa näyttää merkkejään…

  6. Meille ollaan hankkimassa keväällä kokonaan uusi sohvakalusto ja irtopäälliset ovat yksi ehdottomasti tärkeimmistä kriteereistä, juuri sen vuoksi että sohva tulee olemaan valkoinen.
    Itse kävin perjantaina katselemassa sohvia ja löysinkin mieleisen ja saatiin tarjous myös, mutta samalla myyjä antoi ihan huippuneuvoja siihen miten päälliset tulee kotona pestä. Myyjä oli saanut vinkit suoraan kankaan valmistajan edustajalta, joten neuvot oli varmasti tärkeitä. Onko teillä muuten valkoiset päälliset pysynyt hyvinä ja lähtenyt puhtaaksi? Entäs sohva helppo pukea uudelleen päällisiin? 🙂
    Mukavaa alkanutta viikkoa! 🙂

    • Hienoa, että saitte noin hyvää palvelua! 🙂
      Tämä oli vasta eka kerta, kun pesin nämä valkoiset päälliset. Ihan hyvin ovat pysyneet puhtaana, mutta nyt oli pari sitkeämpää tahraa, joten päätin pestä istuintyynyt. Mutta kyllä ne harmaat päälliset pysyvät puhtaana pidempään, tai siis niissä ei tietenkään näy tahrat niin helposti. 😉

  7. Sohvanpäällisten pesu ja vaihto saa meilläkin lapset aina villiintymään 🙂 Ja tästä tulikin mieleeni, että päälliset olisi taas syytä laittaa koneeseen.. oikeastaan ne pitäisi uusia kokonaan, koska ovat olleet kovassa käytössä jo v. 2008 lähtien.

    Mukavia talvipäiviä, säästä huolimatta! 🙂

    • Juu, lapset aina innostuu, kun lattialla on tyynyjä. Pitää päästä peuhaamaan. 🙂
      Se onkin kätevää ja ekologista, että voi vain uusia sohvanpäälliset, eikä tarvitse hankkia kokonaan uutta sohvaa. 🙂

      Mukavia talvipäiviä sinnekin!

  8. Kätevää, helppoa ja nopeaa 🙂
    Minä suoritan sohvan pesun pesurilla… hyvin on toiminut sekin 🙂
    Eilen oli nuorin lapsi piirtänyt kuulakärki kynällä sohvan käsinojaan, voi itku!!! Pesuri ei siinä auttanut kuin vasta sitten kun oli ensin tehty reilu puolen tunnin hinkkauspuunaus kaikilla mahdollisilla aineilla, sienillä, porstalla ja pyyhkeellä 😀
    Nyt naurattaa jo ( HIEMAN), mutta kyllä eilen itketti enemmänkin!!! Loistava muistutus siitä, että älä unohda 2-vuotiasta kynän kanssa KOSKAAN!!!!! Loppu hyvin, sohva puhdas 😉 vähän aikaa ;D

    Teidän sohva on kyllä mieleinen.. täytyy harkita kun sohvan osto on ajankohtainen 🙂
    ja ennen sitä täytyy vielä mieskin ympäripuhua :DD

    • Pesurilla sohvan pesu onnistuu varmasti kätevästi. 🙂 Ja huh, onneksi sait kuulakärkikynän jäljet pois! Tuollaista sattuu helposti lapsiperheessä. Tai jos on eläimiä…Kun asuimme Vaasan talossa ja meillä oli valkoiset Ikean Klippan sohvat, niin meidän kisu oli raahannut kakkapeppuaan koko sohvan selkänojan mitalta. Onneksi nekin päälliset sai vain heittää koneeseen! 🙂

  9. Hei, pakko kysyä että mistä nuo teidän sohvat on ostettu ja minkä merkkiset ne ovat ?

    • Meidän sohvat on ostettu Sisustuksen Koodista ja ne ovat suomalaiset Adean valmistavat, mallin nimi on ”Band”.

  10. Onko sohva ollut teillä kauan käytössä? Minkä hintaluokan sohvanne on? Meillä on valkoiset kangaspäällisteiset kalusteet, sohvan pehmusteet voi pestä (onneksi). Tuolit ovat meneet surkeaan kuntoon. Olen niitä kokeillut jynssätä jos millä aineella. Luulen, että niissä vain on huonolaatuinen kangas. Nyt aion käydä katsomassa Ikean lepotuoleja, jos sellaiset entisten tilalle. Tyttären opiskelijaboxiin sitten nämä entiset. Tutullani on vesi-imuri, jolla voi myös pestä huonekaluja. Jospa niillä entisistä tulisi vielä ok näköiset, niin jatkuisi tuotteen elinkaari.

    Mistä olet tuon mustavalkoisen maton ostanut? Pirteän näköinen!

    http://www.madeinkoti.blogspot.fi

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.