Nyt olisi taas vuorossa sisustusuutiset. Yksi viikko jäi meidän lomamatkan takia välistä, joten nyt poimin tähän kiinnostavimmat sisustusjutut parin viikon ajalta.

iittala_muotoilukeskus copyPhoto: Iittala & Arabia

Yksi mielenkiintoisimmista muotoiluaiheisista uutisista lienee se, että perinteiset suomalaisbrändit Iittala ja Arabia avaavat syksyllä Helsingin Arabiakeskukseen muotoilukeskuksen. Keskuksen tavoitteena on kertoa sekä brändien vahvasta historiasta että esitellä tämän päivän ja tulevaisuuden muotoiluosaamista.  Myös Iittalan lippulaivamyymälä muuttaa Esplanadilla ja aukeaa uudistuneella konseptilla, uudessa osoitteessa (Pohjoisesplanadi 23) kesän aikana.

Muotoilukeskuksen tekninen ja ohjelmallinen suunnittelu on parhaillaan käynnissä. Rakennustyöt alkavat kesällä, ja uuden keskuksen avajaisia päästään juhlimaan marraskuussa. Syksyn aikana uudistetaan myös samassa rakennuksessa sijaitseva Iittala outlet Arabia vastaamaan paremmin muotoilusta ja brändeistä kiinnostuneiden vierailijoiden tarpeita. Rakennustöiden vuoksi Designmuseo Arabia on suljettuna kesäkuusta lähtien.

marimekko_koti

Photo: Marimekko

Edellisissä sisustusuutisissa kirjoittelinkin jo Marimekon uudesta syksy-talvi 2016 mallistosta. Marimekko Koti esiteltiin myös Helsingissä viime viikolla. Koti oli stailattu Design Apartments Finlandin U13 Suite -asuntoon. Mallistoa hallitsee tumma, ruskeisiin, oransseihin, harmaisiin ja punaisen sävyihin keskittyvä värimaailma. Selkeästi ripaus 70-lukua.

1airam_apsis1

airam_apsis10

Photos: Airam

Kotimaisen Airamin pihavalaisinmallisto täydentyy uusilla valaisimilla. Sisustuksellinen Garda-sarja koostuu pöytä- ja lattiavalaisimista sekä keväällä 2016 myyntiin tulevasta Stone-valaisimesta. Maahan tai terassille sopivaa Stone-valaisinta on saatavilla 60 cm ja 80 cm pituisena.

LexingtonStephen1880SingleBedroom-933x1400

Photo: Lexington & Boråstapeter

Klassisesta, ehkä vähän merihenkisestä sisustustyylistä tunnettu Lexington on luonut yhteistyömalliston Boråstapeterin kanssa. Lopputuloksena on tapettimallisto, joka koostuu yhdeksästä kuosista. Raitoja, ruutuja, kukkakuoseja sekä tekstiaiheita klassisissa beigen, tummansinisen, hiekan ja roosan sävyissä.

unspecified-6-1-640x521

Photo: Fritz Hansen

Uuden Objects-malliston lisäksi Fritz Hansen lanseeraa keväällä muitakin uutuuksia. Nimittäin ihastuttava Drop-tuolimallisto täydentyy kahdella uudella värivaihtoehdolla: Shadow Grey ja Burgundy Red. Lisäksi klassinen, Arne Jacobsenin suunnittelema  Oxford-työtuolimallisto päivittyy kahdella uudella mallilla Classic ja Premium. Ja Jaime Hayonin suunnittema Ro Chair saa myös uusia kuosi- ja värivaihtoehtoja.

Normann_Copenhagen_Daily_Fiction_23

Photo: Normann Copenhagen

Normann Copenhagen lanseeraa uuden Daily Fiction -malliston, johon kuuluu yli 200 erilaista (toimistotarvike)tuotetta: vihkoja, lahjapaperia, tarroja, kyniä, terottimia, saksia jne. Mallisto on melkoisen värikäs: siinä on käytetty 18 eri väriä niin metallisena kuin mattaisina ja kiiltävinä versioina. Lisäksi kuosina on nyt niin trendikästä terrazzoa. Malliston tuotteet tulevat myyntiin kesällä 2016 valikoituihin liikkeisiin ympäri maailman, mukaanlukien Helsingin.

Lopuksi vielä menovinkki: Turussa starttaa taas Turku Design Festival 4-10.5.2016. Lisätietoa löydät festivalin nettisivuilta.


Translation: Interior design news of the week. Iittala and Arabia will open a new design center in Helsinki. / Marimekko Home was presented in Helsinki, featuring the new autumn – winter 2016 collection. / Finnish Airam have released new outdoor lighting products. / Lexington and Boråstapeter have released a tapestry collection together. / Novelties from Fritz Hansen include new shades of Drop chair. / Normann Copenhagen has released a new Daily Fiction collection.

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.