Aurinkoista sunnuntaita! Kurkistetaanpas tämän viikon sisustusuutisiin, jotka enteilevät jo pääsiäisen lähestymistä.

Pentik_20_Studio_700x460px

pentik_Studio2017_muna

Photos: Pentik

Pentik Studio julkaisee vuosittain käsintehdyt pääsiäismunat. Anu Pentikin suunnittelemassa vuoden 2017 pääsiäismunassa on harmaalla pohjalla oranssinsävyisiä, keväisiä kukkia. Lisäksi Pentik on julkaissut Minna Niskakankaan suunnitteleman värikkään Krookus-kuosin.

nakuna

Photo: Habitare & Aalto yliopisto

Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun NAKUNA showroom viedään Milanon designviikolle herättämään  kansainvälisen yleisön pohtimaan suomalaisuuden ydintä. NAKUNA haluaa muistuttaa kansainväliselle yleisölle suomalaisten vahvuuksista ja rohkaista ihmisiä olemaan avoimia ja rehellisiä toisilleen, kuvainnollisesti nakuna. Showroom on auki Milanon designviikolla 4.–9.4.2017.

Showroomin pääyhteistyökumppani Habitare tuo showroomiin asumisen tulevaisuuteen liittyviä Habitare @ NAKUNA Design talks -keskusteluja ja kansainvälisesti kiinnostavia puhujia, mm. Habitaren Kansainvälinen Ystävä 2017 MUJIn pääjohtaja Masaaki Kanai, arkkitehti ja taiteilija Sami Rintala sekä Herman Millerin brand director Sam Grawe.

ikea_uutuudet

Photos: IKEA

IKEA on julkaissut kevät- ja kesäuutuuksiaan. Huhtikuun uutuuksiin kuuluu mm. astiasarja OFANTLIGT, monikäyttöiset huonekalut (esim. EKEBOL-sohva, jossa on säilytystilaa), suurensuuri istuintyyny DIHULT, jonka voi ripustaa seinälle, edullinen TVÄRS-valaisin, NATTJASMIN-pussilakanasetti, BAGGANÄS-vetimiä sekä SKÅDIS-säilytysjärjestelmäsarja.

IKEA on julkaissut myös kesämalliston ulkokalusteineen (rottinkia), kesäisine tekstiileineen ja kukkaruukkuineen.

Lisää kuvia uutuuksista löytyy esim. täältä.

BoråsTapeter

Photos: Boråstapeter

Ruotsalainen Boråstapeter on julkaissut koristeellisen, käsinpiirretyn tapettimalliston nimeltään Beautiful traditions. Mallisto henkii menneiden aikojen tunnelmaa ja kotoisuutta, ja mallisto syntyikin ruotsalainen maalaismiljöön ja kartanoelämän inspiroimana. Tapettimalliston vastuusuunnittelijana toimi Sissa Sundling. Mallisto tulee myyntiin 20.4.2017.

Sandberg-Wallpaper-Emma-427-81

Photo: Sandberg

Myös ruotsalainen Sandberg on julkaissut uuden tapettimalliston Villa Dalarö. Mallistossa klassiset kukkakuosit yhdistyvät luonnonläheiseen värimaailmaan. Tapetit ovat non-woven tyyppiä ja tulevat myyntiin maaliskuussa. Lisää kuvia täällä.

Tarkett_Extra_Zig_Zag_Beige_005

Photo: Tarkett

Tarkett on julkaissut uuden vinyylilattiamalliston. Mallisto sai inspiraatiota voimakkaista kuvioista, raakabetonista ja marokkolaisista kivilaatoista. Esimerkiksi kuvassa näkyvä Zig Zag on voimakaskuosinen lattia, yksi monista suunnittelijatiimin ideoimista uusista kuvioista.

Normann_Copenhagen_Stage_Momento_600.133429

Photo: Normann Copenhagen

Tanskalainen Normann Copenhagen on julkaissut kaksi uutta valaisinta: jalkavalaisin Stage ja pöytävalaisin Momento. Valaisimet on suunnittelut italialaiset muotoilijat Daniel Debiasi ja Federico Sandri. Valaisimissa hyödynnetään LED-teknologiaa ja molemmissa on kolmiportainen himmennin.

kommentti_ilahduttaa

Lopuksi haluaisin kertoa sisustusbloggaajien kommentointikampanjasta. Haluamme kiittää lukijoitamme kivoista kommenteista ja kertoa kuinka paljon iloa ja motivaatiota ne tuovat bloggaamiseen. Saatatkin törmätä ensi viikolla ”kommenttisi ilahduttaa” -tyyppisiin kuviin blogeissa. Samalla päätimme alkaa jakaa kommentoinnin iloa entistä aktiivisemmin itsekin ja kommentoimme seuraavan viikon aikana aikaisempaa ahkerammin blogeissa. Toivottavasti tämä muodostuu tavaksi!

Kommentointikampanjaan saavat lähteä mukaan kaikki halukkaat ja voit napata halutessasi kuvakkeen omaan blogiisi ja liittää sen oman postauksesi loppuun. Lämmin kiitos kuvasta kuuluu Pilkkeitä-blogin Piialle!


Translation: Interior news of week 10/2017. Finnish Pentik Studio has released their handmade easter egg of 2017. / Finnish NAKUNA showcases Finnish strengths at the Milan design week 4.–9.4.2017. / IKEA has released novelties for sping and summer. / Boråstapeter  and Sandberg have both released new tapestry collections. / Tarkett has released a new collection of vinyl flooring. / Normann Copenhagen has released two new LED-lamps: Stage and Momento. / And lastly; we interior bloggers in Finland have decided to start a commenting campaign. We want to thank our readers for lovely comments that bring so much joy and motivation to blogging, and at the same time we want to start spreading the joy of nice feedback by commenting each blog we visit during next week. Hopefully this inspires more active commenting in the future as well.

Author

22 Comments

    • suvi m Reply

      Ikean uutuusmallisto on kieltämättä kivan oloinen! Kauniita ulkokalusteita on haastavaa löytää, mutta tuossa oli varteenotettavia vaihtoehtoja. 🙂

  1. Nää koostetut uutiset on kiva lukea. Usein mietin, et kuinka paljon sulla menee tähän aikaa ja mistä lähteistä haet uutisia?

    • suvi m Reply

      Onpa mukava kuulla! 🙂 Kyllä näiden kokoamiseen menee aikaa tavallista postausta enemmän. Koostan uutiset tiedotteista, joita saan sähköpostiini ja niiden seurailen pohjoismaisia blogeja, joissa usein uutisoidaan uutuuksista ihan omissa postauksissa.

    • suvi m Reply

      Ikean kesätuotteet kiinnittivät minunkin huomioni. 🙂 Täytyy tehdä Ikean reissu sitten, kun tuotteet saapuvat kauppoihin…

  2. Ihania juttuja tulossa!

    Ilolla lähden mukaan kommenttitalkoisiin. Kirjoittelin aiheesta aiemmin omassa blogissani täällä https://villavalko.blogspot.fi/2017/02/mita-sitten-jos-kukaan-ei-kommentoi.html ja kommenttien vähyys on selkeästi huomattu blogistanissa, sen näki postaukseen tulleista kommenteista.

    Itse olen lähtenyt kommentoimaan aktiivisesti erityisesti niiden bloggaajien blogeissa, jotka kommentoivat omassani. On tuntunut tosi kivalta kun vuorovaikutteisuus on näin lisääntynyt! Toivottavasti kommentoinnin määrä lisääntyy kampanjan myötä. Ne kun ovat blogistanin suola ja sokeri. ❤️

    • suvi m Reply

      Onpa mukavaa, että kommenttitalkoot ovat lähteneet näin kivasti käyntiin! 🙂 Tuo periaatteesi kommentointiin kuulostaa tosi reilulta ja tuolla linjalla voisin itsekin yrittää jatkaa…Ymmärrettävää on, että aina aika ei riitä, mutta jos pikkuisen saataisiin kommenttiaktiivisuutta lisättyä, niin se olisi minusta kiva juttu.

  3. Ikean kevät kiinnostaa täälläkin! Ja tuo Nakuna showroomin juliste on niin upea että itse showroomkin olisi hienoa nähdä.

    • suvi m Reply

      Olisipa mahtavaa päästä joskus tuonne kansainvälisille messuille. Sähköpostiin kolahtelee tiedotteita vaikka mistä messuista ympäri Eurooppaa lähiaikoina. Mutta niissä tarjota lippuja… ;D

  4. Kiva tämä kommentointikampanja! 🙂 Olen mukana ehdottomasti.

    Nämä sisustusuutiset on ihan pakko ehtiä lukea joka viikko, vaikka kuinka jäisi blogien lukeminen vähiin. Kiitos, tosi mielenkiintoisia joka kerta. Muutenkin blogisi on aina todella inspiroiva ja ihanan rento.

    Kaunista kevättä!

    • suvi m Reply

      Kivaa, että olet mukana! 🙂 Tosi kivasti tämä on lähtenyt käyntiin. 🙂

      Ja kiitos Suvi ihanasta palautteesta! Kaunista kevättä sinullekin!

      P.S. Se kranssi-ideasi oli tosi hyvä! Luin sen silloin aiemmin, mutta en ehtinyt kommentoimaan. Nyt pitää skarpata! 😉

  5. Pöö täältä täkin alta! Raitisilmamyrkytys torkutteli päivällä, joten unet on hukassa illalla… Siispä on aikaa lueskella blogeja ja jättää kommentti. Huomasitko muuten, että Copenhagenin kuvassa oleva hyllykkö muistuttaa kovasti Lundian hyllyä? Onko tämä heidän oma mallinsa vai kuvausrekvisiittaa kenties?

    Ilosta puheenollen… Tänään erityistä iloa toi sinun viiksisnäppi. Hihittelen vieläkin

    • suvi m Reply

      Juu, kyllä tuossa Normann Copenhagenin hyllyssä on vähän samaa kuin Lundiassa… mutta en katsonut, että se ihan kopio olisi ollut kuitenkaan. Käsitin, että se on NC:n oma malli.

      Hah, piti keksiä jotain vaihtelua snäppeihin, kun hölötin niin pitkään.. 😀

  6. Ikean kesäuutuudet kiinnostivat minuakin eniten 🙂

    Minun kommentointiaktiivisuuteeni vaikuttaa aika paljon se, että luenko postausta puhelimella vai tietokoneella… Petraamisen varaa on, myönnetään! 😀

    • suvi m Reply

      Juu, kieltämättä laite vaikuttaa ja samoin myös se pitääkö näpytellä kaikki omat tiedot alusta alkaen… Mutta yritän nyt itsekin petrata tässä. 🙂

    • suvi m Reply

      Juu, kivasti lähti käyntiin tämä kommentointi! 🙂

      Kivaa viikon jatkoa sinne!

  7. Kiitos taas ihanan informatiivisesta sisustusuutiskatsauksesta ja vinkistä Milanon designviikolle 🙂

    • suvi m Reply

      Eipä kestä! 🙂 Olisipa mahtava päästä tuonne Milanoon…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.