Tällä viikolla ei sisustusuutisiin poimittavaa materiaalia putkahdellut kovin runsaasti sähköpostiini tai muihinkaan kanaviin, joita seuraan. Mutta ne vähäiset jutut olivatkin sitten oikein hienoja uutuuksia!
Etenin sohvistaan tunnetun kotimaisen Hakolan tuotevalikoma laajenee ”Sofas&More” -malliston seinähyllyillä ja keveällä sohvapöydällä. Uusien tuotteiden suunnittelussa ollaan luotettu nuoriin, suomalaisiin suunnittelijalupauksiin. Uudet lanseerataan ensi viikolla Tukholman huonekalumessuilla.
”Riippu” on Samuli Helavuon suunnittelema, ripustettava hyllyjärjestelmä. Riippu monipuolistaa kasvien kasvatuksen mahdollisuuksia ja antaa tavaroiden säilyttämiselle uudenlaiset raamit. Riippu perustuu nimensä mukaisesti riippuvaan rakenteeseen, joka on muunneltavissa käyttötarkoituksen mukaan. Hyllyn voi sijoittaa seinälle, ikkunan eteen tai riippumaan vapaasti tilassa. Riippuun kuuluu hyllyrakenteiden lisäksi kaksiosainen kasvatusruukku/säilytysastia, jota voi käyttää myös erikseen ilman hyllyä. Materiaaleina tammi, purjehdusköysi ja keraamiset ruukut.
”Round”-pöytä on kepeä sohvapöytä, joka sopii monenlaiseen sisustukseen. Round-pöydän on suunnitellut suunnittelijakaksikko Ines Wartiainen ja Fanni Suvila, jotka opiskelevat huonekalusuunnittelua ja sisustusarkkitehtuuria Aalto-yliopistossa. Pöydästä saatavana kolme väriä: musta, valkoinen ja herkullinen keltainen. Materiaaleina teräs ja maalattu kalustelevy.
Lisäksi uutuutena lanseerataan ”Lippa” säilytysratkaisu, joka säilyttää kodin pienesineet siististi ja elegantisti. Hyllyn kansi avautuu tarvittaessa laskutasoksi ja kiinni ollessaan Lippa muodostaa kauniin seinäelementin yhteensopivine väreineen. Lippa on erityisesti pienten tilojen haasteisiin suunniteltu. Lippa-hyllyn on suunnitellut nuori muotoilija Marianne Huotari, joka tunnetaan myös STUDIO smoo – suunnittelutoimiston takaa. Hyllyssä on kaksi näppärää kokoa, paperikoot A4 ja A5. Materiaaleina saarni ja maalattu kalustelevy.
Kaikki tuotteet valmistetaan käsityönä Suomessa, ja ne tulevat myyntiin Hakolan verkkokauppaan maaliskuussa 2016.
—
Viime viikolla kerroinkin jo Normann Copenhagenin kevään uutuustuotteista. Sähköpostiini tupsahti vielä tarkempaa tietoa näistä uusista säilyttimistä. Tammisia ”Astro”-tarjottimia saa viidessä eri koossa ja niitä voi yhdistellä toisiinsa monin eri tavoin. ”Nic nac” -säilytintä saa puolestaan seitsemässä eri värissä ja viidessä eri koossa. Näkisin, että molempia sarjoja voi käyttää usealla eri tavalla työhuoneessa, keittiössä ja kylppärissä.
—
Ikean kevään uutuustuotteista putkahti sähköpostiin kattava paketti jo ennen joulua, enkä silloin poiminut sisustusuutisiin niitä ihan kaikkia. Mainitsematta jäi mm. tämä viherkasveihin suunnattu Satsumas-sarja, joka kevään lähestyessä alkaa tulla ajankohtaiseksi. Satsumas kukkajalat on valmistettu bambusta ja maalatusta metallista. Sarjaan kuuluu kahdella hyllyllä varustettu kukkajalka, kolmijalkainen kukkajalka ja kukkatikkaat, joissa on viisi ruukkua.
—
Kuten ohimennen maitsin, järjestetään Tukholmassa ensi viikolla huonekalumessut (Stockholm Furniture & Light Fair) sekä lukuisia design-aiheisia oheistapahtumia. Sen jälkeen riittää varmasti raportoitavaa! Minäkin viiletän ensi viikolla pitkin Tukholmaa, joten blogissa saattaa olla hiljaisempaa. Mukavaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa!
—
Translation: Interior design news of the week. Finnish Hakola lauches three new products next week at the Stockholm Furniture and Light fair. The products are ”Riippu” shelves, ”Round” table and ”Lippa” shelf. / More info on Normann Copenhagen’s novelties: new storageboxes ”Astro” and ”Nic nac”. / Finally, a few words on Ikea´s new plant storage systems, the Satsumas collection.
8 Comments
Olen aivan riemuissani Hakolan hyvästä nosteesta. He ovat osanneet poimia todella hienoja tuotteita siipiensä alle. Varmasti kyseessä on win-win situation, josta hyötyvät niin muotoilijat kuin uutta pöhinää saava yrityskin! Lisää tällaista! Suomessa on niin hienoja tuotteita, mutta brändäys ei ole samalla tasolla kuin esim. tanskalaisilla.
Tämä on kyllä positiivista! 🙂 Kuvat ovat myös hienosti stailattuja. Sellaista osaamista pitäisi hyödyntää paljon enemmän Suomessa. Tosi paljon näkee ankeita interiöörikuvia.
Antoisaa messumatkaa Tukholmaan! Odotan innolla kuvia ja tunnelmia sieltä.Ihanaa alkavaa viikkoa!
Kiitos! On kyllä jännä päästä sinne! 🙂
Tykkään kovasti viikkoraportista! Hyvä! Olisin halunnut kuulla sinun versiosi ja mielipiteesi Issey Miyake x Iittala. Jään odottelemaan! Itse pidin kovasti, sohvatyynyt hankin jos laatu on hyvä, ja hinta sopiva.
En uskaltanut vielä kertoa Issey Miyake + Iittala yhteistyöstä, kun virallista pressitiedotetta ei vielä oltu julkaistu. Siitä on kyllä luvassa jos jonkinlaista juttua… 😉
Oih, nuo Astro- tarjottimet näyttävät ihanalle! Osaatko sanoa, voiko niitä jo jostain ostaa ja mistä? 🙂
Mukavaa Tukholman matkaa! Tuo edellinen postaus meni minulta ohi, joten siitä vielä…
Tuosta ihanasta ”origami” maljakosta olisin kysynyt, kuka on valmistaja? Tuon tyyppisiä maljakoita on paljonkin, valmistajan nimeä en vaan muista. Joku pohjoismaalainen kuitenkin, eikö? Makuuhuoneenne väri on upea :))