Jatketaanpas vielä yhden postauksen verran sisustushaasteella. Seuraavan aiheen piti olla ”lipasto/taso”, mutta esittelenkin nyt sitä ennen lempivärini. Se ei liene mikään suuri yllätys: valkoinenhan se on. Valkoinen on ajaton ja raikas. Siihen voi yhdistää mitä vain värejä, eikä siihen kyllästy. Pidän kovasti myös kokonaan valkoisista kodeista, vaikka omaan kotiini pyrinkin tuomaan väriä jonkin verran.

Olen kärsinyt migreenistä, joten blogin puolella on ollut vähän hiljaisempaa. Lähiaikoina on kuitenkin luvassa mm. postaus niistä saunatuvan lattiatyynyistä ja kaikkea muutakin on mielessä. Mutta hei, minua kiinnostaisi tietää, mikä on teidän lempiväri? Pidättekö valkoisesta sisustuksesta vai pitääkö olla paljon värejä?

Author

24 Comments

  1. Päävärit meillä on sisustuksessa valkoinen, harmaa ja vaalea puu. Eniten valkoista. Lisäksi vihreää on piristeenä melkein joka huoneessa, eteisessä ihan seinäkin vaalea ompunvihreä. Tällä hetkellä ei oo muita pysyviä värejä, mutta aurinkoisina päivinä saatan hakea vaikka keltaisia kukkia tai jotain.

  2. Valkoinen ja ruskea on ikulempparit. Beige myös, mutta se on vähän pliisu. Lisäksi jotain väriä: turkoosi, petrooli, tai vaikka vaaleanpunainen fiiliksen mukaan.

    • Meilläkin oli jossain vaiheessa ruskeaa, mutta nyt se on kyllä väistynyt jotenkin itsestään, vaikka pidän kyllä siitä värinä. Jokin tehosteväri raikastaa kyllä kummasti. 🙂

  3. Päävärinä lemppari on valkoinen, tehosteväreistä mieluisimpia ovat musta, harmaa ja vanha roosa. Nämä kaikki värit sopivat hyvin myös keskenään yhteen.

    -I-

  4. Edelliseen kotiimme halusin vain valkoista, kun valkoista ei vielä ollut niin myynnissä kuin nykyisin. Nyt kotimme on väriltään valkoharmaa mustin ripauksin. Tykkään myös voimakkaista väreistä etenkin veden sinisistä. Tähän vuodenaikaan huomaan kaipaavani värienergiaa.

    • Minäkin kaipaisin nyt enemmän värejä. Olohuoneen mustavalkoiset tyynyt olisi kiva vaihtaa joihinkin keväisiin ja kukikkaisiin… 🙂

  5. anne/betonitalo Reply

    Lempiväri on valkoinen 🙂 täällä neljättä päivää migreeni, huomenna lääkäriin, kun lääkkeet ei tehoa kuin muutaman tunnin:(

  6. Olen joskus miettinyt että miksi pidän valkoisesta niin paljon? Tarkoittaako se sitä, että on väritön persoona (vaikka onhan valkoinenkin väri)? Tai että on mielikuvitukseton? Tai ettei ole rohkeutta valita muita värejä?
    En tiedä mitä se minusta kertoo. On minulla ollut muunkin värisiä koteja, mutta jostain syystä nykyiseen kotiin sopii valkoinen, ripaus mustaa sekä muutamia väriläiskiä sinne tänne. Valkoinen on raikas ja puhdas. Valmis ottamaan muita värikerroksia vastaan.

    • Mielenkiintoisia pohdintoja. Itse en tuntisi kauhean värikästä tai esim. itämaista kotia yhtään omakseni. Vaaleus ja skandinaavisuus tuntuu eniten omalta tyyliltä…

  7. Voih, migreeni on kauhea, itsekkin siitä kärsin säännöllisesti. Onneksi oikeillalääkkeillä hieman helpottaa.

    Itse pidän kovin paljon valkoisesta, kun työn puolesta joutuu värien kanssa paljon tekemisiin, niin tahdon oman kodin olevan suhteellisen neutraali. Jotenkin silmät saa paremmin ”levätä”… 🙂
    Mustaa tietysti on kontrastina. Ja näin keväällä hieman pinkkiä.

    • Kuulostaa järkevältä, että jos päivisin pyörittelee paljon eri värejä, tulee varmasti ”väriähky”. Raikkaaseen vaaleaan kotiin on sitten kiva palata ja rauhoittua. 🙂

  8. Mulla on vuosien varrella ja eri kodeissa ollut eri värikausia, mutta yleensä suosikki on ollut joku neutraali tai haalea / maanläheinen. Välillä oon tykännyt luonnonvalkoisen ja puun yhdistelmästä, välillä mudan ja beigen sävyistä ja nyt kylmemmän harmaista. Mutta valkoista on ollut paljon aina, se on semmoinen takuuvarma pohja.

    Kirkkaita värejä ”osaan” käyttää lähinnä vain lastenhuoneessa.

    • Maitokahvin sävy oli muutama vuosi sitten kova hitti. 🙂 Meilläkin oli silloisessa asunnossa yksi seinä maalattu sillä sävyllä; muuten oli valkoista. Valkoinen ei ikinä mene pois ”muodista”. 🙂

  9. No jos vaatekaappiini katsoo, niin asia on aivan selvä – musta. Mutta sisustusväreinä valkoinen, harmaan eri sävyt, ja puulajeista vaalea kotimainen koivu. Myös ruskean ja hiekan sävyt. Näillä mennään. Sekaan rätkitään kausivärejä kuten nyt keltaista. Musta tehostaa ja on korvaamaton näiden tykkäämieni värien kanssa, ilman sitä on liian pliisu vaikutelma.

  10. Onpa täällä aika yksimielistä valkoinenmustaharmaa-linjaa 🙂 Ne on minunkin lemppareita sisustuksen pohjana, mutta lisäksi pitää ehdottomasti olla myös paljon värikkyyttä. Ihastelen kyllä muiden mustavalkoisia sisustuksia, mutta oma koti ei tuntuisi omalta ilman räväkän kirkkaita värejä. Niistä mun kestosuosikkeja ovat keltainen ja pinkki.

    • Valko-musta-harmaa värimaailma tuntuu olevan kovin suosittu nykyään. Onhan siihen helppo yhdistellä sitten muita värejä tehosteeksi. 🙂
      Teidän koti on juuri ihana värien takia! Olette onnistuneet valitsemaan juuri hyvät sävyt. Tykkään! 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.