Sisustushaasteen toinen aihe: astia. Olen jonkin aikaa sitten kirjoitellut arkiastoistamme, joten ajattelin nyt valita jotain muuta. Tämä ”betonilautanen” on suhteellisen uusi hankinta. Oikeasti lautanen ei ole betonia, vaan polystone nimistä materiaalia. Ostin sen parisen viikkoa sitten Village-nimisestä sisustusliikkeestä, jonka ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa Suomen liike sijaitsee Kokkolassa. Liike myy pääsääntöisesti melko moderneja sisustustavaroita ja joukossa on myös muutamia huonekaluja (heidän nettisivuiltaan näette tarkemmin).

Vähän samanlainen betonivati löytyy myös Its About Romi -merkiltä, josta Avaruusasema-blogissa kirjoitettiin hetki sitten. Tämä minun vatini taitaa vaan olla aika paljon pienempi…? Tarkemmin koon hahmottaa pari päivää sitten julkaisemastani Olohuoneen matto -postauksesta, jossa vati näkyy meidän olohuoneen pöydällä.

Pidän kovasti betonista materiaalina. Olemme vähän tuumineet, että jos yrittäisi kesällä itse tehdä betoniruukkuja pihalle…

Author

6 Comments

  1. Juuri tuollaista olen meille etsinyt! Kehtaatko paljastaa minkä hintainen se oli..? Täytyykin pistäytyä seuraavalla reissulla Villagessa. Olen käynyt aiemminkin ja tykkäsin.

    • Tuo vati maksoi 20e. Ihan kiva, että on muunkinlaisia sisustusliikkeitä kuin niitä runsaammalle ja romanttisemmalle maulle suunnattuja (joita on todella paljon).

  2. En tiennytkään, että Village on rantautunut Suomeen. Ihan mahtavaa! Tarkoittaa siis seuraavan reissun reittisuunnitelmaan koukkausta Kokkolan kautta :).

    • Juu, täältäpäin kannattaa koukata. 🙂 Mutta ei nyt välttämättä pelkästään tuon Village-liikkeen takia. 😉 Liike on aika pieni kuitenkin…

  3. Ihana lautanen! Nuo ”betoniset” astiat yms.on kyllä ihania!Itse löysin kodinterrasta maalia hakiessani hieman korkeamman vadin joka betonin tyylistä..kylvin siihen pääsiäisruohon lasten kanssa.Kyllä kelpaa katsella;)

    • Voi vitsi, pitääkin käydä Kodin terrassa katsomassa betonijuttuja! Juuri aamulla mietin, että mihin hitsin astiaan pääsiäisruohon kylvän. Onneksi kaapin perältä löytyi sopiva… 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.