Minua sisustuksessa inspiroi eniten tilan tunnelma, valon kulku sekä yksityiskohdat. Harvemmin päädyn ihastelemaan kotia kokonaisuutena, vaan mielumminkin löydän inspiroivia juttua sieltä täältä.

Nykyisin mitä upeimpiin koteihin altistuu netin kuvavirrassa jatkuvasti. Ehkä koen jopa jonkinlaista ähkyä ja sellaisia todella sykähdyttäviä koteja tulee nykyisin harvemmin vastaan. Joka paikassa näkee kauniisti laskeutuvia verhoja, veistoksellisia huonekaluja, suuria riisipaperivalaisimia ja kalanruotoparkettia. Nämä ovat kauniita yksityiskohtia, mutta kaipaisin jotain muutakin.


Sisustuskuvissa huomioni kiinnittyy ennemminkin kiinnostaviin yksityiskohtiin tai erikoisimpiin sisustusratkaisuihin. Ihailen sisustuskuvissa etenkin kaunista valoa ja kuvan välittämää tunnelmaa ja sitä millainen näkymä avautuu tilasta toiseen. Saatan inspiroitua yhtä hyvin erittäin runsaasta kuin hyvin minimalistisesta sisustuksesta.
Saatan inspiroitua yhtä hyvin erittäin runsaasta kuin hyvin minimalistisesta sisustuksesta


Oman kodin sisustamisessa on kuitenkin tosi vaikea päästää irti omasta tyylistä, vaikka olen kuinka yrittänyt. Se ei välttämättä suinkaan ole huono asia, mutta ihan vaihtelun vuoksi olisi kiva joskus myllätä omaa sisustusta vieläkin voimakkaammin.


Mietin tällä hetkellä todella paljon Villa Fregatin sisustamista. Huomaan, että olen ajatuksissani sisustanut sitä hyvin samaan henkeen kuin kotia. Mutta mikseipä tehtäisi siitä hiukan toisen tyylistä? Se ei ole vielä myöhäistä…
Millaisista sisustuksista sinä inspiroidut?
Kuvat: alvhem.com ja alexanderwhite.se
8 Comments
Olen jo vuosikymmenet harrastanut ruotsalaisten sisustuslehtien tilaamista mm. Sköna Hem. Tästä johtuen tyylistäni on muodostunut ehkä runsaampaa ja värikkäämpää kuin mitä täällä Suomessa on harrastettu. Olen ohittanut täysin skandityylin ja kaikkialle levinneen valkoisuuden. Olen luonut kodikkaan ja ajattoman sisustuksen noukkimalla ideoita vähän sieltä sun täältä, välttäen kaiken kliinisyyden ja trendien perässä juoksemisen.
Olet niin taitava sommittelija ja värien käyttäjä, että minua alkoi todella kiehtoa ajatus mökin toisenlaisesta tyylistä. Tee se!
Voi kiitos Rosa! 🙂 Kyllä toisenlainen tyyli houkuttelisi, mutta omasta luonnollisesta tyylistä on niin vaikea irrottautua. Ehkäpä teen moodboardin avuksi mökkityylin luomiseen.
Merja, kuulostaapa persoonalliselta ja kiehtovalta!
Suvi tuo ihailemasi ”ruudullinen kukkanen” on sipulikukka kirjopikarililja Fritillaria meleagris.
https://www.kekkila.fi/kasvikirjasto/kirjopikarililja/
Inspiroidun myös hyvin erilaisista kodeista.
Sisustus on hyvä kun se on enempi kuin osiensa summa ja kaikki osaset soi yhteen.
Minullakin on joskus noita ”nyt muutan kaiken ajatuksia” ja uuden edessä se olisi mahdollistakin.
Haaveilen toisinaan kesäkodista juurikin tästä syystä että se voisi olla täysin erilainen kuin kotimme.
Kiitos tiedosta! 🙂
En kotona ihan kaikkea haluaisi muuttaa, vaan olisi jännä nähdä miten jo olemassa olevista jutuista saisi luotua erilaisen kokonaisuuden. Uskon, että se on mahdollista, mutta itse sitä on vaikea toteuttaa, kun on niin tottunut näihin nurkkiin. Mökille olisi kyllä kiva luoda oma, erityinen tunnelmansa.
Minä olen nauttinut suuresti siitä, että olen saanut luoda kaksi erilaista sisustusta. Kotona meillä on selkeää, moderniakin sisustusta. Mökillä olemme kunnioittaneet mökin rakennusaikakautta 50-lukua. Olemme valinneet sisustukseen pääosin 50-luvun huonekaluja ja esineitä. Mukavuussyistä nukkumiseen tarkoitetut sänky ja vuodesohva ovat uusia. Muut ovat kirpputori- ja huutokauppalöytöjä.
Kuulostaa juuri sellaiselta, mikä minuakin kiehtoo. Mökin keittiö tulee jonkin verran toki määrittämään tyyliä, mutta minusta sen pitää olla kuitenkin sellainen, joka taipuu niin moderniin kuin perinteiseimpäänkin sisustukseen.