43 Results

pohjanmaa

Search

Viime keväänä kirjoittelin kuinka olin päättänyt ottaa tavaksi käydä joka perjantai ostamassa tuoreita kukkia ja sämpylöitä. Nyt oli pitkästä aikaa sellainen perjantai, ettei minulla ollut mitään suunniteltuja menoja tai tekemistä, joten nyt saatoin taas toteuttaa tuon ihanan perjantairutiinin. Päätin käydä ostamassa vähän pikkujoulurekvisiittaa: joulukukkasia ja kynttilöitä. Aikomuksenani oli…

Pääsin eilen niin myöhään kotiin, että en enää ehtinyt bloggailemaan, joten nyt vihdoin vähän tunnelmia perjantaisesta Gloria Blog Awards -gaalasta, joka järjestettiin nyt toista kertaa. Matkasimme siskoni kanssa yhtä matkaa Turusta gaalaan ja heti alkuillasta seurueeseemme liittyi Modernisti Kodikkaan Kerttu, Inspired by love -blogin Sanna sekä Pihkala-blogin Maija.…

Viehätyn usein pienistä kupeista ja maljakoista. Niitä on kummasti kerääntynyt kaappeihin. Viimeisimmät tulokkaat ovat nämä etualalla näkyvät kupposet: valkoinen lettikuvioinen maljakko sekä vihertävä lasikuppi. Molemmat Village-liikkeestä, jossa on loppuunmyynti. Lettimaljakosta tulee mieleen Iittalan Sarjaton-kupit. Taaempana oleva pullomainen maljakko on oikeasti Pentikin oliiviöljypullo. Tai muistaakseni siinä oli oliiviöljyä. Pullo…

Parisen viikkoa sitten Keskipohjanmaa-lehden toimittaja ja kuvaaja kävivät meillä tekemässä juttua. Puhuimme bloggaamisesta, blogimainonnasta sekä yksityisyydestä netissä. Juttuun haastateltiin myös blogiystävääni All You Need Is White -blogin S:ää. Koko juttu on julkaistu myös netissä (eri valokuvin), jotta tekin pääsette sen lukemaan: <<< linkki Keskipohjanmaan artikkeliin >>>

Tänään kiersin kaikki tämän pikkukaupungin sisustusliikkeet läpi. Kotiin löytyi kaikenlaista pientä tarpeellista sekä kauan hankintalistalla ollut matto työhuoneeseen. Aikaisempi mattohan oli vain väliaikainen eikä alunperin tuohon tilaan ostettu. Se oli aivan liian pieni. Uudeksi matoksi valikoitui kaunis mustavalkoinen Tikaun matto. Tikaun tuotteita ihailin jo asuntomessuilla Kannustalon pienessä putiikissa.…

Taisinkin jo aiemmin mainita, että olemme etsimässä 50-60-luvun kaappia tai lipastoa meidän eteiseen. Sopivaa yksilöä ei vielä ole tullut vastaan kirppiksillä tai antiikkiliikkeissä. Lipasto saisi olla melko korkea, sillä viereisessä olohuoneessa on matala tv-taso (ei siis liikaa matalia tasoja lähekkäin). Jotain tämän tyylistä etsimme: Mikäli löytämämme kaapisto on…

Kävimme tänään lasten kanssa Suntin rannassa kävelemässä ja katselemassa sorsia; samoin tein usein lapsena isäni kanssa. Joen rannasta matkamme jatkui lapsuuteni kotikonnuille ja näytin lapsille taloa, jossa olen itse koko lapsuuteni asunut. Alue, jossa lapsuudenkotini sijaitsee houkuttelee nykyään n. kolmekymppisiä lapsiperheitä muuttamaan takaisin tuttuihin maisemiin vaikka aika moni…