Innostuin viikonloppuna kuvailemaan Tamronin 70-300 mm objektiivillani, jota en ole käyttänyt pitkään aikaan. Niinpä kuvasaalista on kertynyt taas melkoisesti. Edellisessä postauksessa kerroin ihastuttavasta magnolian oksasta (joka nyt muuten voimakkaasti puskee esille ensimmäistä kukkasta) ja tämä postaus on oikeastaan jatko-osa sille. Ostin nimittäin magnolian oksan lisäksi kaksi muutakin leikkokukkaa kukkakaupasta: arabian tähdikin ja morsiustähden.

morsiustahti_maljakossa

arabian_tahdikki_poydala

by_lassen_pillow

arabian_tahdikki

livingroom_bylassen_pillow

kaymet_tray

lyhty

livingroom_adea

afroart_tyyny

olohuone_rosa

morsiustahti

Kuten kuvista näkyy en ole malttanut olla jo lisäämättä keväisiä pastellisävyjä olohuoneeseen. Tai no vaikutelma syntyy vain parista puuterinroosan sävyisestä koristetyynystä. Ne pehmentävät muuten kovin mustavalkoista sävymaailmaa.

Tekisi mieli taas uudistaa ruokailutilan taulukokoelmaa, sillä inspiroiduin puuteriroosan lisäksi eri brändien kevätkatalogien taulukollaaseista sekä isäni taidenäyttelyn hienosta ripustuksesta. Kirjoittelen muuten niistä taidenäyttelyn avajaistunnelmista lähiaikoina – haluaisin vain liittää mukaan otteita hienosta puheesta, jonka museotoimenjohtaja piti, mutta minun täytyy kysyä siihen vielä lupa.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Translation: Our black-and-white livingroom gets a touch of spring from these flowers and powder rose pillows.

 

Author

14 Comments

    • Niin, sopivathan ne ihan kivasti talveen. Kevään tullen vain lisää väriä sitten sekaan… Ja kesällä kukkatyynyjä. 🙂

  1. Todella hyviä kuvia! Heräsi palava halu marssia huomenna kukkakauppaan. 😉 Tykkään itsekin mieluummin vaikka yhdestä kukanoksasta kauniissa maljakossa kuin suuri puska yhdessä. Kukat tulevat siten enemmän oikeuksiinsa.

    • Voi kiitos! 🙂 Minäkin pidän enemmän tämmöisistä yksittäisistä oksista kuin rehevistä kimpuista.

  2. Hei, nyt on kyllä sanottava että toivoisin kuvia enemmän muualtakin kuin parista kolmesta samasta kuvakulmasta. Muutaman tyynyn vaihtelu tai pari kukkaa eivät muuta kuin tunnelmaa. Maisemat eivät oikein vaihdu enää. Miten olisi vaikka khh postaus tai joku muu tuntemattomampi kotinne nurkka?

    • Minä kuvaan mielummin juuri niitä tunnelmia kuin kodin muutoksia. Kotimme on sisustettu sillä periaatteella, että se kestää aikaa eikä koko sisustusta uusita muutaman vuoden välein. Tarkoituksenani onkin näyttää miten tunnelma ja sisustus muuttuu pienillä asioilla. Vaihtelua saa pienillä muutoksilla. Harmi, että koet sen tylsänä, mutta onneksi nykyisin on niin paljon blogivalikoimaa. Meidän kodinhoitohuoneessa taas ei tapahdu mitään muuta kuin pyykkivuoren kasvua, enkä sitä halua dokumentoida. 😉

  3. Hei, mistä olet hankkinut tuon ihanan mustavalko pallollisen tyynynpäällisen? 🙂

    • Se on Afroart-merkkinen ja olen ostanut sen aikoinaan Legera-sisustusliikkeestä Kokkolasta. 🙂

  4. Oi, ihanan keväistä jo teillä, ja mitä kukkasia! Varsinkin tuo pikkuisempi kukka oli tosi suloinen, täytyykin käydä kurkkaamassa josko täällä löytyisi moisia.

    Eipäs tullut sitten ollenkaan kommentoitua aiempaa valokuvauspostaustasi, mutta oli kyllä kiva lukea sun omista kokemuksista ja kameravarusteista. Itse kuvaan lähestulkoon aina 30 mm 1.4 Sigmalla, joka tosin kroppikennolla vastaa jo liki 50-millistä linssiä. Oon tykännyt tuosta linssistä hirveästi, mutta jossain vaiheessa pitäisi varmaan vähän laajentaa tuota obskuvalikoimaa. Tällä 70-300 mm näyttäisi tulevan tosi nättejä lähäreitä. 🙂

    Ja niin, täällä pukkaisi vähän haastettakin vielä: http://talopihkala.blogspot.fi/2015/01/sisustuksen-haavelista-2015.html#.VMgHfi4WBM0

    • Kiitoksia haasteesta! 🙂 Pitääpäs tarttua siihen.

      Katsoin, että sinullakin oli siellä ihania kukkasia. Ja uusi vaasikin. 🙂

  5. Kaunis tunnelma 🙂 mistä olet hankkinut nuo roosan väriset tyynyt?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.