terassiportaat

terassinportaat

Ei se etupihan terassin portaiden tekeminen viivästynyt sittenkään kovin paljon. Mankun käsi parantui ja nyt on portaat jo valmiit! Kuten aiemmin kerroin, irroitimme tarvittavat lehtikuusilankut terassien alaosasta ja näin saimme portaisiin tarvittavan määrän lehtikuusilankkua, eikä sitä tarvinut tilata lisää. Lankut ovat harmaantumisasteessaan eri vaiheessa, mutta väri tasoittuu ajan kanssa. Irroitettujen lankkujen paikalle hankimme edullisempaa pohjamaalattua lankkua. Mutta entäs se väri, jota pähkäilin aiemmin…?

terassivarit

terassivarit_pysty

Ostimme tummanharmaata maalia ja tarkoitus oli maalata sillä terassin alaosat. Vieressä näkyy valkoiset, pohjamaalatut laudat. Ja olemme sittenkin kääntymässä valkoisen puoleen. Se näyttää paikan päällä katsottuna paremmalta kuin tummanharmaa ja osaan terassin vierustaa on tulossa koristekivetystä, joten nurmikon tahrimia lautoja ei tarvitse murehtia. Valkoisen alaosan kanssa terassi näyttää minusta yhteneväisemmältä ja raikkaammalta. Mutta ei kummassakaan vaihtoehdossa menisi metsään…

Author

24 Comments

  1. Olisiko ihan mahdoton ajatus jättää noin? Eli, että osa olisi valkoista ja osa harmaata. Näyttää ainakin minun mielestä tosi kivalta niin!

    • No eihän se ihan mahdoton ajatus ole. 🙂 Näyttää kieltämättä (varsinkin kuvassa) ihan kivalta noinkin… 🙂

  2. Munkaan mielestä ei ole yhtään hassumman näköinen tuo kaksivärinen terassin alaosa – ainakaan kuvassa. Tiedä sitten luonnossa. Ja hienot portaat, on varmaan ihan eri fiilis tulla nyt kotiin.

    • Luonnossa ei näytä terassin alaosa ihan niin kivalta kuin näissä kuvissa, mutta ei se ole ollenkaan paha noinkaan. Ei ole kiire maalata… 😉

      On kyllä ihan mahtavaa, kun on etupihan portaat. Paljon helpompi kulkea siitä, vaikka käytämme myös aika paljon etuterassin sivureittiä (kodinhoitohuoneen ovelta päin).

  3. Minäkin katsoin kuvat ensin ja ajattelin, että onpas hauska idea maalatakin se noin. Oikeasti hyvännäköinen! Teillä on kuitenkin kivijalka tummanharmaa, niin entäs jos tuo mikä on nyt valkoinen kuvassa saisikin jäädä valkoiseksi ja sitten tuo harmaa osa jatkuisi vielä kuvan ulkopuolelle sen terassinurkan taakse harmaana. Molemmille sävyille pari sivua värjättäväksi. 🙂

  4. Komiat on portaat! Tuo valkoinen on tosiaan ilmavan näköinen. Toisaalta taas harmaa saa tukea ikkunankarmeista.. Maalaaminen on kuitenkin siinä mielessä kiitollista hommaa, että ei ole kova vaiva sutia myöhemmin uudestaan, mikäli tulee toisiin aatoksin 🙂

    • Aivan, nopsaan vaan sutii uutta maalia pintaan jos mieli muuttuu. 🙂 Portaista tuli kivat. Sävyeroja on vähän vielä laudoissa, mutta se tasoittuu ajan kanssa..

  5. munkin mielestä näyttää noin kaksivärisenäkin upealta! mutta totta puhut: molemmilla sävyilla tulee erittäin onnistunut ja se on tosiaan aina paikan päällä ihan eri näkymä kuin kuvissa 🙂
    portaat viimeisteli sisäänkäynnin kivasti!

    • Jep, moni juttu saattaa näyttää kuvissa paremmalta kuin luonnossa. Portaita odotin jo kauan, joten on tosi ihanaa, kun ne on vihdoin paikoillaan! 🙂

    • Ei olla käsitelty terassilautaa, sillä se on Siperian lehtikuusta, eikä vaadi minkäänlaista käsittelyä.

      • Vielä jatko kysymys 🙂 Miten lehtikuusen saa pidettyä puhtaana silloin kun se on vielä vaaleaa? Me päädyimme samaan terassi materiaaliin sen myrkyttömyyden ja helppouden takia. Nyt kun puu on vielä vaalea niin lasten kengistä tuleva kura näkyy siinä todella hyvin.

  6. Aivan ihana koti niin ulkoa kuin sisältäkin 🙂 Olen jo pitkään seuraillut blogiasi, mutta taitaa olla ensimmäinen kerta kun sain kommentoitua. Munkin mielestä tuo kaksivärinen näyttää tosi hyvältä ja olisi kivasti erilainen.. Mutta ihana siitä tulee jokatapauksessa! 🙂

    • Kiitos mukavasta kommentista! 🙂 Luulenpa, että terassin alaosa jää tuollaiseksi ainakin joksikin aikaa, sillä on niin paljon muutakin hommaa vielä pihalla…

  7. Oikein kivalta näyttää valkoisena sekä myös noin kaksivärisenäkin!
    Muutes, mitä maalia ja sävyä teidän talon julkisivujen valkoiset pinnat ovat? Itsellämme on piakkoin ulkomaalin valkoisen sävyn tarkempi valinta edessä ja tuo teidän valkoinen näyttää kivalta harmaiden ikkunankarmien ja ovien kanssa.
    Kiitos ihanasta blogista 🙂

    • Kiitos itsellesi kivasta kommentista! 🙂
      Meidän talon julkisivut on maalattu Tikkurilan ”Paperi” sävyllä. Samalla valkoisen sävyllä maalasimme sisältäkin seinät, mutta tietysti eri maalilaadulla.

      • Kiitti paljon vastauksesta, maalin sävyvinkki tulee tarpeeseen! Mukavaa elokuuta sinulle 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.