Kun kerran oli lastenhuoneista puhetta, niin kurkataanpas samalla meidän tyttären huoneeseen. Sielläkin on tapahtunut pientä muutosta – neidin omasta ehdotuksesta.

Eräänä päivänä neiti nimittäin siirsi itse pöydän ikkunan edestä keskelle lattiaa; siinä olisi kuulemma parempi paikka. Samalla hän ilmoitti, että haluaa nukkekotinsa lattialle. Pois nurkassa olleen Lack-pöydän päältä. Lattialla olisi kuulemma parempi leikkiä. No, tokihan talo siirrettiin heti.

Eikä mennyt aikaakaan, kun hän topakasti ilmoitti myös, että ei pidä enää sängynpäällä olleesta valkoisesta prinsessaverhosta. Sanoi suorastaan inhoavansa sitä, joten otimme sen heti pois. Olin aika yllättynyt, sillä muuten hän on niin kovin neitimäinen ja tykkää kaikenlaisista hörhötyksistä. Verho taisi kuitenkin olla vähän epäkäytännöllinen: se ei aina meinannut pysyä paikoillaan, vaan tuli välillä häiritsevästi eteen.

Nyt sänkynurkkaus näyttää vähän paljaalta. Mietin, että voisi olla kiva jos seiniä maalattaisiin sellaisilla utuisen pastellisilla sävyillä; ikkunaseinä hennon vaaleanpunaisella, mutta ei kuitenkaan liian pinkillä, ja viereinen seinä vähän khakin sävyisellä harmaalla. Yritin etsiä Tikkurilan sivuilta sopivia värejä:

Värit näyttävät varmasti luonnossa erilaisilta kuin tietokoneruudulta, joten täytyy vielä tutkailla vaihtoehtoja tarkemmin. Muutenkin se, että huoneen jokainen seinä olisi eri värinen, mietityttää minua vielä. Ehkä pelkästään lisäämällä muutaman seinähyllyn ja taulun, tulisi tuosta nurkkauksesta viimeistelty. Saa nähdä mihin ratkaisuun päädytään…

 

Translation: Our four-year-old daugther also wanted to change her room a little. She moved the table to the centre of the room and wanted to place the doll house on the floor (before it was on the table in the corner of the room). Then she announced that she hated the ”princess curtain” that used to be over her bed, so we removed it. Now the corner where the bed is, seems a little unfinished. Maybe we could paint the walls with two different soft shades; a hint of pink and a khaki shade. On the other hand, maybe a few pictures and a shelf on the wall would do the trick. We’ll see what happens…

Author

26 Comments

  1. Kivan näköinen huone neidillä. Joku seinätarrakin vois olla kiva tohon sängyn viereen. Tai vaikka sellanen puu, johon on leikattu erivärisiä lehtiä tapeteista.. 🙂 Toi nukkekoti on kans ihana. Mistä se on hankittu?

    • Sellaiset puut ovat kyllä nättejä. Neiti on itse toivonut kukkasia – nyt yritän miettiä kivaa tapaa, jolla voisin toteuttaa toiveen.

      Nukkekoti on ostettu vaasalaisesta lelukaupasta vuosia sitten. Se piti itse koota ja maalata jne.

  2. Ihana neiti! <3 Polvi neitistä paranee (tai jotenki sinne päin) 😀 Niin on tyär ku äitiki eli sisustaja 😀 Ihana huonekki 🙂

  3. Äitinsä tytär, ihanaa että oma maku kehittyy jo varhain! Tosi kaunista on koko huone, mutta haluaisin tietää noista kauniista nukeista, jotka istuvat vierekkäin, että mistäköhän tämä mummi sellaisia löytäisi. Mielestäni kaikki nuket ovat samanlaisia ja törmään aina vain vauvanukkeihin. Olen etsinyt sellaista, jolle voisin neuloa ja ommella vaatteita ja antaa sen sitten puvuston kera lapsenlapselle.Kiitos jos jaksat tällaiseenkin kysymykseen vastata:D

    • Nuket on hankittu lelukaupoista. Tuo kiharatukkainen nukke taitaa olla kirppikseltä. Ihana idea ommella vaatteita nukelle ja antaa lapsenlapselle. On varmasti mieluisa lahja. 🙂

  4. Puun maalaaminen seinään kuulostaa kivalta idealta. Tai entäpä raidat toiselle seinälle noista mainitsemistasi sävyistä? Voisi olla nätti sekin.

    • Kivoja ideoita. 🙂 Pelkään vaan, että tulee liikaa efektiä, kun yksi seinä on jo liitutaulua. Siksi ajattelin vain värillisiä seiniä jos niitäkään…

  5. Onpa hauskaa, että pikkuneitikin ymmärtää sisustamisen päälle. 🙂 Hänellä on kyllä kovin kaunis huone. Nuo värisuunnitelmat näyttävät kauniin neutraaleilta, mutta ihan totta, vaikea niistä on tietää ennen kuin maalit ovat jo seinässä…

    • Niinpä, maalien värejä on haastavaa valita. Ja kuitenkaan ei kannata tehdä huoneesta liian värikästä (levotonta).

    • Weekday Carnival -bloggarilla on kyllä kaunis lastenhuone. Olen ihastellut sitä usein. Mutta kun meidän tyttären huoneessa on jo liitutauluseinä, niin en laittaisi enää toista efektiä (kuviota tms.). Korkeintaan voisin maalata vaalealla sävyllä, mutta mietin onko sekin liikaa.

  6. Jos lapset pääsisivät yleensäkin enemmän päättämään millaisissa tiloissa haluaisivat asua, voisimme yllättyä melkoisesti: harvoin kaipaisivat samoja asioita kuten me aikuiset huoneeltaan.Meillä nukkekodit on olleet pitkään lattialla, samoin munet muutkin asiat kuten legot, joilla ei voi kuulemma rakentaa missään niin hyvin kuin lattialla.Totta..Aikuiselle se tietysti on hankalaa vähän siivouksen vuoksi mutta tärkeintä lienee että lapsi tuntee huoneensa omakseen.

    • Niinpä. Uskon kyllä, että useimmat vanhemmat antavat lasten itse vaikuttaa huoneeseensa. Toivon ainakin niin. Kuvittelin, että neidin olisi ollut hyvä leikkiä pikkupöydän päällä olleella nukkekodilla (tuolin sai siihen eteen), mutta hänpä halusikin sen sitten lattialle. 🙂

  7. Pieni sisustaja :). En käyttäisi molempia sävyjä. Maalaisin esim liitutauluseinää vastapäätä olevan seinän jollain sävyllä. Eriväriset seinät + muut lapsen värikkäät tavarat tekevät huoneesta levottoman. Meillä oli ensiksi pojan huoneessa liikaa erilaisia pintoja ja oli pakko muuttaa, jotta sain siitä rauhallisemman. Nyt on vain musta liitutauluseinä, valkoista maalipintaa sekä värikästä tapettia. Miten olisi muuten tapettiseinä tuohon sängyn viereiselle seinälle? Esimerkiksi tätä: http://www.isak.co.uk/index.php?main_page=product_info&cPath=3_8&products_id=73

    • Minusta taas tapettiseinä olisi aivan liikaa. Juuri rauhallisuuden takia harkitsen kahta hyvin hentoa väriä. Mutta todennäköisesti maalaaminen jää ja seinälle laitetaan vain jokin hylly ja tauluja. 🙂

  8. Kaunis kokonaisuus.
    Näyttää sopivasti leikkipainotteiselta lastenhuoneelta , mutta silti kaikki on sopivasti sovussa keskenään!

  9. Kokeile vain rohkeasti juuri noita miettimiäsi sävyjä! Ne ovat kauniin utuiset ja saahan ne maalattua päälle, jos eivät toimikaan 🙂

  10. Ihana huone!! Olen juuri aloittamassa maalausprojektia lasten leikkihuoneeseen, jossa yksi seinä tulee mustalla liitutaulumaalilla ja loput valkoiseksi. Muistatko millä valkoisella teidän seinät on maalattu. Noita sävyjä kun valkoisissakin on niin monia että pää on aivan pyörällä :D.

    • Valkoisen sävyn valinta on kyllä haastavaa. Meillä kaikki valkoiset sisä- ja ulkoseinät on maalattu samalla sävyllä: Tikkurilan ”Paperi”-sävyllä.

  11. Heippa! Mistä tuo teidän pikkuneidin sänky on? Sekä on aivan ihana 🙂

    • Sänky on Muuramen ”Jolla”. Sängyn pituutta voi säätää lapsen kasvaessa ja siihen saa erilaisia lisäosia (esim. tuo kaareva reuna on lisäosa).

  12. Hei!

    Pakko kysyä mikä pöytä sulla on lou ghostien kaverina? 🙂 Meillä pikkuneiti sai samat tuolit ja sopiva pöytä pitäisi löytää niiden kaveriksi. Auttaako ystävämme Ikea? 😀

    Aurinkoista talven jatkoa!

    Eeva

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.