Aiemmassa kylpyhuoneremonttipostauksessa esittelin tarkemmin LVI-kalusteet, joten tarkastellaan nyt remonttikokonaisuutta: remontin kulku, pintamateriaalivalinnat sekä ennen ja jälkeen kuvat. Kylpyhuone on pieni, eikä sinne tule yhtään luonnonvaloa, joten valokuvaus on melko haastavaa.
Nappasin ennen kuvat kylppäristä vanhempien muuttohässäkän yhteydessä ja kylpyhuoneessa on normaalia enemmän tavaraa tasoilla. Kuvista näkee kuitenkin lähtökohdan.
ENNEN:
Remontissa pinnat täytyi uusia, mutta pystyimme myös säilyttämään kiintokalusterunkoja yms.
Kylpyhuoneen pinnat olivat 90-luvulta, mutta kylpyhuoneeseen tehtiin ehostusta kymmenisen vuotta sitten, kun vanhempani ostivat tämän asunnon. Silloin maalattiin laatat kaakelimaalilla valkoiseksi ja hankittiin säilytyskalusteet. Remontissa kaikki pinnat täytyi uusia, mutta halusimme säilyttää osan säilytyskalusteista, koska ne olivat vielä hyvässä kunnossa runkojen osalta; kaapinovet olivat kellastuneet. Myös suihkuseinä ja saunan ovi päätettiin säilyttää.
Kylpyhuoneen pintamateriaalit olivat ensimmäisiä valintoja, mitkä tähän kotiin tein ja kirjoittelinkin niistä jo viime keväänä blogissa. Aika hassua, että kylpyhuone oli sitten kuitenkin viimeinen remonttikohde ja valmistui vasta, kun olimme jo muuttaneet tähän kotiin. Saunahan on toki vielä aivan kesken, mutta se on toinen tarina…
Kylpyhuoneen laattavalintoja ohjasi vahvasti se, että meille jäi aika paljon ylimääräistä valkoista suorakaiteen muotoista laattaa Villa Fregatin keittiöstä ja siitä lähti idea hyödyntää niitä laattoja kylpyhuoneessa. Tämän ajatuksen myötä innostuin ideasta yhdistää pystylaatoitukseen terrazzo-tyyppistä kivilaattaa.
Koska laattojen toimitusajat saattavat olla pitkiä, oli hyvä että ne päästiin tilaamaan heti remontin alussa. Valkoista WOW Design -merkin Gradient-laattaa täytyi tilata jonkin verran lisää ABL-laatoilta, mutta koska laatan jujuna on se, että valkoisen sävyt vaihtelevat laattakohtaisesti, en ollut huolissani, että uuden sarjan laatat näyttäisivät erilaisilta aiemman polttoerän laattojen kanssa. Tämä huomioitiin varmuuden vuoksi myös laattojen asentamisen yhteydessä.
Terrazzo-tyyliseksi laataksi valitsin K-Raudasta lattiaan ja seinien alaosaan italialaista lasitetettua porcellanato-laattaa nimeltään Mystone Ceppo di Gre. Sauma-aineeksi valitsin hyvin lähelle laattojen värisen sauman, jotta pinnasta tulee yhtenäisen näköinen, eivätkä saumat juurikaan erotu.
Suihkuseinä laatoitettiin kauttaaltaan suurella 30×60 cm laatalla ja muut seinät vain alaosastaan. Lattiassa on kaatojen takia samaa laattaa koossa 10×10 cm.
Lattiakaivoon saimme testiin uudenlaisen Huoleton lattiakaivon kannen* (*tuote saatu), joka saa veden virtaamaan pyörteen omaisesti, jolloin kaivon kanteen ei jää hiuksia.
Kylpyhuoneremontti alkoi juuri ennen muuttoamme ja meillä meinasi tulla siinä aikamoinen kiire. Oli selvää, ettemme voisi toteuttaa remonttia omin voimin. Palkkasimme paikallisen KotiValmis-yrityksen tekemään kylpyhuoneremontin, johon kuului asbestikartoitus, vedeneristys-, laatoitus- ja putkityöt. Laatoitus vaati tarkkuutta eri laattavalintojen vuoksi ja olemme todella tyytyväisiä huolelliseen työnjälkeen! Mankku hoiti purkutyöt sekä sisäkaton asennuksen ja maalauksen.
Kylpyhuoneen laattavalinnat ovat melko trendikkäät, mutta kuitenkin sopivat minusta hyvin talon henkeen ja meidän kodin tyyliin. Porraskäytävässä on myös harmaata terrazzoa, joten se vahvisti päätöstäni laattavalinnasta.
Kylpyhuoneessa on korkeat kaapistot, jotka kätkevät sisäänsä ”kodinhoitopisteen”. Säilytimme vanhan kaapiston rungot, mutta otimme yhden kaapin pois, jotta saimme kaksi suihkua mahtumaan. Kaapisto kätkee sisäänsä mankelin, likapyykkikorit, siivouskaapin sekä säilytyshyllyjä.
Uutena hankimme kaapinovet. Vanhat kalvopintaiset ovet olivat ehtineet vuosien varrella kellastua. Uudet ovet ovat maalipintaiset, joten ne voi vuosien varrella maalata uudestaan.
Allaskalusteen uusimme ja valitsimme kaapistojen oviin laattoihin sopivan harmaan sävyn. Kiintokalusteet ovat paikallisesta Huusholli-keittiöliikkeestä ja siellä kutsutaan ovien sävyä nimellä ”Teräs”, mutta sävy on vastaava kuin Tikkurilan Dolomiitti. Samasta paikasta hankimme myös allaskalusteen ylle sijoittuvan suuren pyöreän valopeilin. Kaappien Beslag designin vetimet tilasin Room21-verkkokaupasta. Vipp-pyyhekoukut otimme mukaan vanhasta kodista ja asensimme tänne.
WC-istuimen paikkaa ei ollut mahdollista siirtää, eikä tuohon kohtaan voinut putkistojen takia toteuttaa seinäwc-ratkaisua, joten valitsimme istuimeksi muotoilultaan yksinkertaisen Gustavsbergin Estetic-mallin, jonka sivuilla ei ole perinteisen wc-istuimen tapaan koloja. Näin ollen se on helpompi pitää puhtaana ja se näyttää linjakkaammalta.
Olemme tykänneet kovasti kylpyhuoneen ilmeestä ja laattavalinnoista! Säilytysratkaisuja muuttamalla saimme toiminallisuudet sopivaksi meidän perheelle. Olen iloinen myös siitä, että pystyimme säilyttämään myös hyväkuntoisia osia, eikä aivan kaikkea tarvinut uusia.
Lue myös: Kylpyhuoneremontti osa 1: suihkut ja hanat