Kirjoittelin aiemmin matto-ongelmastamme. Meiltä puuttui kunnon matto olohuoneesta, sillä edellinen, seitsemän vuotta palvellut sisalmatto oli tahriintunut eikä se sopinut uuteen kotiin ruskeiden reunojensa takia. Viime kesänä ostimme olohuoneeseen väliaikaismatoksi edullisen Ikean Erslev-maton, joka on nyt muuttanut saunatupaan. Joulun ajaksi olohuoneeseen laitettiin vanhempieni vanha villanukkamatto. Nyt oli aika löytää se oikea matto tähän kotiin. Otin sovitukseen Iskusta kaksi ”sekakudemattoa”, mutta jokin niissä vain tökki. Sitten löysin Länna Möblerin sivuilta kauniin Linie Designin ”Asko Mixed” maton. Perjantaina se saapui meille ja tältä se näyttää olohuoneessamme:

Heti paketin avattua näimme, että matto vaikutti tosi hyvältä. Kun rullasimme sen paikoilleen, tiesimme että nyt oli oikea matto löytynyt! Väritys on juuri sopiva meille: mustavalkoinen matto, joka kuitenkin sopii monenlaisten pikkutyynyjen kanssa, eikä maton kuvio ole liian hallitseva. Olohuoneen viereisessä sijaitsevassa työhuoneessa on Tikaun mustavalkoraidallinen matto, joten olohuoneeseen en olisi voinut enää hankkia yhtä graafista mattoa (vaikka esim. ”blogimatto” houkutteli kovasti).

Kuvat on muuten otettu tänään keskipäivällä ja illalla. Nyt iltasella paistoi aurinko niin kivasti, että halusin ottaa lisää kuvia. Mattokin näyttää pikkuisen erilaiselta eri valossa.

Tästä matosta kyllä irtoaa vähän villanukkaa, mutta ei niin paljon, että ärsytyskynnys ylittyisi. 😉 Ja ehkä se johtuu uutuudesta, eikä nukkaa enää myöhemmin irtoa yhtä paljon. Uskon ja toivon, että tästä matosta on meille iloa pitkään.

Author

71 Comments

  1. Oi, miten kiva matto ja tosiaan sopii tilaan loistavasti -niin värinsä kuin kokonsakin puolesta! Nappivalinta 🙂 Toivottavasti nukkaaminenkin vähenee ajan kanssa.

    -I-

    • Kiva kuulla, että olet tuota mieltä! 🙂
      Uskon kyllä, että se nukkaaminen vähenee. Ymmärtäähän sen, että kun on kyseessä ihan uusi villamatto, niin siitä väistämättäkin irtoaa ”villakoiria”. 🙂

    • Tuo on kyllä aivan mahtava matto. 🙂 Olen katsellut ihan samanlaista tuolla Lähdesmäellä Ilmajoella. En vain vielä paikan päällä osannut tuota kokoa päättää. Hintakin oli budjettiin sopiva, vaikka tuota ylimääräistä ei hirveitä olekaan… 🙂

  2. Piti vielä sanomani, että kiva, kun kisulikin taas vilahti kuvassa <3

    -I-

  3. Ei ole totta, olen katsellut tuota aivan samaa mattoa meille! Tilaaminen on kuitenkin jäänyt, sillä en ole oikein saanut selville miten ”beige”/luonnonvalkoinen tuo valkoinen on ja miten musta musta on. Meille kun kävisi parhaiten sellainen matto, jossa olisi (tumman)harmaata… Oli kuitenkin kiva nähdä matto ”oikeassa” sisustuksessa ja hyvältähän se näyttää 🙂

    • Linie Designin mallistossahan on monen sävyisiä mattoja. Muistaakseni heillä oli sellainen tummemman harmaakin. Meidän maton valkoinen on enemmän luonnonvalkoinen, ei beige.
      Toivottavasti löydät kivan maton! 🙂

      • Kiitos kommentista, luonnonvalkoiselta tuo valkoinen näyttikin. Huomasin valikoimissa myös harmaan maton, mutta se on liian tumma. Siksi mietinkin onko tämän teidän maton musta ihan mustaa. No, ei tällä mattoprojektilla mikään kiire ole, odotellaan kun sopiva tulee kohdalle!

          • Vieläköhän löydät kysymyksen tästä vanhasta postauksesta? No, kysyn kuitenkin, että onko nukan irtoaminen vähentynyt? Kiikarissa on parikin villamattoa, jotka voisivat sopia, mutta nukan määrä vähän arveluttaa.

  4. aina samaa mieltä Reply

    Ihanat sivut. Häiritsevää kommenteissa vaan on että joku muu on ajatellut, ei tykännyt lopuksi tai muuten vaan ei meille sopiva. Moni matkii ilmiselvästi.Upea blogi.

  5. Hienon näköinen teillä!
    Meiltä uupuu olohuoneesta kunnollinen ja laadukas matto, jonka pystyisi myös pesemään. Nyt ollaan menty näillä edullisilla matoilla, jotka on pakko heittää likaannuttua pois. Monissa matoissa on se vika, että ne ovat liian pieniä. Tuo teidän matto on kokonsakin puolesta loistava. Miksi se suurin koko on yleensä 160×230? Se ei millään ilveellä ”kokoa” suurta sohvaryhmää avarassa tilassa.

    • Niinpä, monet matot ovat aivan liian pieniä! Ja Ikean matoissa on juuri se huono puoli, että ovat niin halpoja ettei niitä kannata ainakaan pesulaan viedä, kun halvemmaksi tulisi ostaa uusi matto. 😀 Pitää kesällä mennä mattorantaan. ;D
      Toivottavasti löydätte teidän kotiin sopivan maton!

  6. Todella nätti matto! Ja muutenkin pidän teidän kodin tyylistä plajon 🙂 Kysyisin, että onko teillä tullut vastaan noiden Hay tray-pöytien kanssa sellaista että naarmuuntuu todella todella helposti se tarjotin-osa? Meille pöytä tuli alle viikko sitten, esiin otettiin ke/to ja nyt päivällä huomasin että siihen oli tullut aivan kamalat naarmut. Musta pöytä ja naarmut valkoisia, niin kyllähän ne vähän ikävästi silmään pistää.. Harmittaa kovin.

    • Meillä ollut tuo pöytä vuoden ajan, ja äsken vielä oikein tarkistin, niin ei naarmun naarmua. Olohuoneessa on sivupöytänä ja ihan reilussa käytössä ollut. Tosin esim. lasien/kuppien kanssa käytämme lasinalusta. Samaa sarjaa meillä on myös naulakko ja tuoli, eikä niissäkään naarmuja.

      -I-

      • Meillä ei valkoisissa Tray-pöydissä näy naarmuja, mutta siinä pienessä mustassa näkyy muutama viiru. Ne eivät kuitenkaan ole valkoisia jälkiä, vaan sellaisia vähän niin kuin eri kiiltoastetta pöydän kanssa. Viirut näkyvät vain tietyssä valossa. En ole yrittänyt niitä vielä hinkata pois, koska ovat kuitenkin niin huomaamattomat.
        Tosi ikävä kuulla jos teille susanna on tullut oikein pahoja jälkiä uuteen pöytään. :/

  7. Susanna: meillä ihan sama ongelma. Asuttu alle kuukausi ja pöytä jälkiä täynnä…yritin taikasientäkin varovasti, mutta ei naarmuja mitä naarmuja…harmitta

  8. Aivan upea matto! Kyllä sitä oikeaa kannattaa vain etsiä ja odottaa, vaikka kärsivällisyys tuppaisi välillä loppumaan 🙂

    • Sanos muuta! Joskus sitä vaan on niin hätäinen (minä ainakin), että meinaa jo kelpuuttaa ”ok-vaihtoehdon”. Onneksi nyt maltoin mieleni ja sitten se matto löytyikin. 🙂

  9. Olen vasta jokin aika sitten löytänyt blogiisi.

    Sisustusyylisi on aivan ihana!!

    Ainoa vaan mikä pistää silmään; olohuone suorastaan huutaa viherkasveja!

    • Niinkö? En ole kovin taitava viherpeukalo. Minulle riittää muutama leikkokukka ja tuo yksi ”puu” tuolla olkkarin reunassa. 🙂

  10. Tosi kiva matto myös todellisuudessa! Siitä pienestä tilkusta Länna Möblerin sivuilla oli vaikea saada kunnon käsitystä. Näyttää myös oikein pehmeältä ja sopivan paksulta.

    • Juu, niistä Länna Möblerin kuvista ei välttämättä ole helppo hahmottaa millainen matto on luonnossa. Rohkenin kuitenkin tilaamaan. 🙂

  11. Löysin sivuillesi etsiessäni Länna Möblerin maahantuojia, havittelen samanlaista mattoa. Hyvältä näyttää olohuoneessasi!Mielestäni sopivasti mustaa sävyä, olematta liian tumma kotiisi. Nukan irtoaminen toivottavasti vähenee ajan myötä.

    Kysyisin, mikäli tilasit Ruotsista, olitko tyytyväinen toimitukseen? Asiointi kyseisen liikkeen kanssa ainakin vaikuttaisi mutkattomalta.

    • Kyllä toimitus ja asiointi meni ihan sutjakkaasti. Voin suositella kaikin puolin. Ja asiointi sujui suomeksikin. 🙂

      • Ilahduin saadessani hienoa asiakaspalvelua Vepsäläisellä. Kävin mattokierroksella ja kysyin onko heillä tätä mattoa. Ei ollut, mutta tilasivat samaan hintaan. Onnea on loistava asiakaspalvelu!

  12. Todella todella kaunis matto! Istuu kuin nappi silmään, eikun miten sitä nyt sanotaan?:)
    Voi tätä kevättä ja valoa, kaikki kuvat näyttää niin kivoilta.

  13. Pingback: Sisustushaaste: astia | Valkoinen Harmaja

  14. Ihanaa teillä on kissa! Miten en ole huomannut aiemmista postauksista, vaikka olen pitkään kurkkinut blogiasi.

    Mutta siis piti kirjoittamani, että matto on kyllä niin teidän matto. Paljon parempi kuin ne mitä aiemmin mallailit tilaan vaikkei niissäkään varsinaisesti ollut vikaa, mutta tämä on kyllä täysi osuma.

    • Juu, meillä on 12-vuotias Viivi-kissa. 🙂
      Minustakin tämä matto oli juuri meille tarkoitettu.

  15. Sinulla on tosiaan ihana koti. Itselläni paljolti samanlainen maku kuin sinulla. Sain sivultasi vinkin tuosta teidän matosta ja tilasin itsellenikin sellaisen. Kiitos sinulle. Vielä haluaisin kysyä mistä olet hankkinut tuon mustavalkoisen eleffantti kuosisen tyynyn/kankaan? Juuri tuollaista olen myös etsinyt. Hyvää kevään jatkoa sinulle.

  16. Hei,
    teillä on todella kauniin selkeä koti. Muistatko mistä materiaalista olohuoneenne lattia on tehty? Näyttää huippuhienolta. Mukavaa kevättä!

    • Meidän talossa on valkoöljytty tammiparketti (Paradoorin mallistosta). Blogin uumenista löytyy varmasti vielä tarkempikin tieto esim. hakusanan avulla…
      Mukavaa kevättä sinullekin! 🙂

  17. Moi! Selailin tässä blogi kirjoituksiasi taaksepäin ja jäin ihastelemaan myös tätä matto kuvaa. Minkä kokoinen matto tuo teidän on? Kamalan vaikea löytää juuri oikeanlainen matto ja vieläpä oikeassa koossa! Jonkin verran olen saanut maton koon valintaan apua alanammattilaisilta ja olen levitellyt sanomalehtiä lattialle niin että koko oikeassa tilassa hahmottuu, mutta minkäs teet jos juuri SE oikea matto onkin hiukan liian pieni tai iso…??! 😀

    • Meidän maton koko on 200×300 cm. Tarpeeksi isoja mattoja on kyllä vähän hankala löytää. Toivottavasti teille löytyy pian sopiva matto. 🙂

  18. Olen pidempään seurannut blogiasi, erityisesti koska pidän tyylistäsi. Meillä on aika samantyylistä ;). Minua alkoi kiinnostaa, että pidätkö myös muista sisustustyyleistä kuin modernista? Tarkoitan että, jos teillä olisi vaikka kesäasunto ja se olisi aivan eri tyylinen, sanotaan vaikkapa rintamamiestalo tms. Miten sisustaisit sen? Jatkaisitko samalla tyylillä vai haluaisitko tehdä siitä jotain aivan muuta tyylisuuntaa edustavan?

    Itse ehkäpä lähtisin kahlaamaan kukkien ja vanhan patinan keskelle tai reipas seilorityylikin voisi olla hauskaa vaihtelua, vaikka kotiinkotiin en niitä laittaisikaan :).

    • Kiva kuulla! 🙂
      Kyllä, pidän myös erilaisista sisustustyyleistä ja olen siitä joskus kirjoittanutkin. Minusta olisi ihanaa sisustaa esim. huvila paljon romanttisemmalla tyylillä. Tai sitten olisi kiva toteuttaa jokin hyvin teollisuus ja loft-henkinen sisustus… 🙂

  19. Hyvännäköinen ja ajaton matto. Meilläkin on juuri olohuoneen maton metsästys käynnissä. Kuinka nopeasti toimittivat maton? Pitäisi saada ristiäisiin kunnon matto olohuoneeseen. Nyt se on sellainen postimerkin kokoinen vaalea puuvillamatto. =)http://torkkujat.blogspot.com/

    • Sori, olin unohtanut tämän kommentin täältä ”vanhasta” postauksesta. 🙂 Matto tuli n. viikon sisällä. En enää ihan tarkkaan muista, mutta suhteellisen nopsaan se tuli, ja ihan kotiovelle saakka. 🙂 Voin suositella kaikin puolin.

  20. Matto sopii teille tosi hyvin. Luulenpa että tuossa on ratkaisu meidänkin olohuoneen matoksi, jota olemme jo pitkään etsineet. Lähteekö tuosta kissankarvat hyvin imurilla? Saanko kysyä sinulta neuvoa, kun en osaa päättää kumpi koko olisi parempi, siis 140×200 vai 170×240? Matkaa sohvasta tv-tasoon on 195cm. pituuden puolesta menisi tuo isompikin.

    • Kiva kuulla! 🙂
      Meidän kissalla on niin vaaleanharmaat karvat etteivät ne pahemmin tuosta maton pinnasta erotu. Eli sen suhteen en ole havainnut ongelmaa. 🙂

      Vaikea sanoa kumpi koko on parempi, sillä pitäisi nähdä tila. Mutta voisin kuvitella, että isompi matto olisi parempi. Suomalaiset valitsevat usein liian pieniä mattoja…

  21. Tosi kiva ja kohtuuhintainen matto, tekis vähän mieli itsellekin.
    Nyt kiinnostaisi tietää, millainen imuroitava tuo matto on? Onko siis tiukkaan kudottu ja jämäkkä, vai löysempi ja imurin imun mukana ruttuun ja liikkeelle lähtevä?
    Meillä mies hoitaa imuroinnin, ja eräistäkin löysistä matoista on tullut valitusta, kun ”ei tällaista voi imuroida, jätän siis vaan imuroimatta”…
    Kiitos!

    • Tämä matto on melko jämäkkä. Ei meillä ainakaan ole lähtenyt imurin mukana liikkeelle. 🙂

  22. Ois kiva kuulla matosta vähän lisätietoja. Katselin Linie Designin näytepaloja tänään Askossa, ja monet olivat todella paksuja jöötejä ja ”mummumaisia”. Onkohan tässä paksuja ns. villapampuloita myöskin vai onko ihan tasaista, ohuempaa mattoa?

    Myös tuo yksi sivu näyttää matossanne aika kiemuralta omaan silmääni, mikä mahtaa totuus olla?

    Tällaisia kun ei ole kiva palautella…

    • Linie Designilla on erilaisia mattoja. Tässä meidän matossa ei ole sellaista pallomaista kudontaa. Ei maton reuna ihan tikkusuora ole, mutta ei se niin kiemura ole, että se häirisisi. Tai en tiedä kuinka tarkka olet… 😉

  23. heippa!

    meillä ois olohuoneen maton osto edessä uuteen kotiin. Teillä tuo linie desing matto on jo jonku aikaa ollu nii annappa kokemuksia. onko matto kutiseva? irtoaako viel sitä nukkaa? voiko paljasta ihoa vasten maton päällä olla? onko tuo teidän matto pysyny puhtaana? tuo väri voisi passata meillekkin mieitn vain et onko liian arka lapsiperheen matoksi 🙂

    • Ei matto minusta kutise, mutta myönnän etten kovin usein sen päällä makoile. 🙂 Nukkaa siitä ei enää irtoa oikeastaan ollenkaan. Hyvin on pysynyt puhtaanakin, sillä villahan hylkii likaa ja puhdistaa itse itsensä. Ei mitään huonoa sanottavaa. 🙂

  24. Hei ja terve :=)

    kivan näköistä…mistä mahtaa olohuoneen pöydät?
    nam herrrkullisen näköiset :))

  25. Minkä kokoiset pöydät teillä on? Omaan, uuteen olohuoneeseemme kaavailen samoja pöytiä, mutta koko on edelleen mietinnässä. (:

  26. Pingback: Uusi matto olohuoneeseen - Meillä Kotona -blogit

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.