Villa Fregatti rakennetaan kaupallisessa yhteistyössä Kannustalo Oy:n kanssa

En tajua miten maaliskuu sujahti niin nopeasti ohi! Mökkiraksalla työt edistyivät oikein mukavasti ja raksalla näyttää päivä päivältä valmiimmalta. Maaliskuun huipensi tietysti meidän mökin pohjalta luodun Fregatti-talomalliston lanseeraus, josta kirjoittelin aiemmin.

Maaliskuussa raksalla jatkettiin maalaushommia. Seinät on nyt pohjamaalattu ja pintamaalattu kertaalleen. Viimeinen maalikerros suditaan paikoilleen vasta, kun kattopaneelit on saatu asennettua, sillä osaan olohuoneen seiniä päästään käsiksi vasta, kun rakennustelineet voidaan purkaa. Mankku on jo myös paklannut ja maalannut alakerran katon, jota ei paneloida.

Sähkömies on myös ahertanut raksalla ja lattialämmitys on kytketty päälle. Seuraavaksi taitaa olla vuorossa enää pistorasiakoteloiden ja valonkatkaisimien asennus paikoilleen. Ja myöhemmin sitten vielä ulkovalaisimien asennus.

Maaliskuussa asensimme alakerran makuuhuoneen liukuoven paikoilleen ja siitä kirjoittelinkin erikseen oman postauksen aiemmin. Muita väliovia ei Villa Fregattiin tulekaan.

Tilasimme kattopaneelit ja kilometri raakaponttilautaa saapuikin tontille sutjakkaasti. Meillä oli tarkoitus tilata höylättyä paneelia, mutta pienestä väärinymmärryksestä johtuen saimmekin ”karvaista” paneelia. Mutta eipä hätää, sillä päätimme kuitenkin pitää paneelit ja hankimme hiomakoneen, jolla pinta saadaan hiottua sileäksi. Koneella se sujuu ihan näppärästi ja varmasti tarvitsemme hiomakonetta jatkossakin.

Paneelipalojen testausta

Viime sunnuntaina kävimme koko perheen voimin kantamassa kilometrin verran kattopaneelia mökin sisälle. Mankku on jo hionut ja käsitellyt ensimmäiset satsit kattopaneelia ja olemme asentaneet muutamat paneelit yläkerran parven kattoon. Tämä homma pitää meidät kiireisenä varmastikin vielä tämän kuun.

Yläkerran parven toinen pääty

Olemme myös valinneet yläkerran lankkuparketin ja tulen kirjoittelemaan siitä vielä myöhemmin tarkemmin. Sinne tulee aivan ihana lattia! Alakerran lattiahan jätetään betonille ja sen käsittely onkin tiedossa sitten myöhemmin, kun saamme ensin kattopaneelit asennettua ja voimme purkaa rakennustelineen olohuoneesta.

Ahkera raksamies <3

Vieläkään emme ole päättäneet minkä keittiötoimittajan valitsemme. Olen lähettänyt tarjouspyyntöjä muutamiin paikkoihin ja neuvottelut ovat kesken. Vaikka meille tulee melko pieni keittiö, on budjettimme aika tiukka. Vielä pitäisi hankkia saunatupakin, joten kukkaron nyörit pitää siksikin pitää tiukalla.

Luultavasti teemme nyt pienen saunatuvan ja ehkä joskus vuosien päästä voimme ehkä rakentaa suuremman. Haluamme myös vähän enemmän tutustua tonttiin ja viettää siellä enemmän aikaa, jotta tiedämme mihin kohdalle ja minkälaisen saunatuvan haluamme rakentaa. Jokin peseytymispaikka täytyy toki kehitellä jo täksi kesäksi.

Yleisin kysymys mitä minulta kysytään taitaa olla se, että milloin raksalla on valmista. Siihen en vastausta tiedä itsekään. Koska teemme paljon itse ja aikaa raksahommiin on vain illat ja viikonloput ei voi olettaa, että se edistyisi samaan tahtiin kuin ammattilaisten käsissä. Muuten meillä olisi varmasti jo valmista sisällä. Meillä ei ole mihinkään kiire. Voimme varmasti nauttia kesällä mökkeilystä, vaikka kaikki ei olisikaan täydellisen valmista. Osa tätä viehätystä on nimenomaan rakentamisvaihe ja siihen liittyvät etapit, joista voi iloita vaihevaiheelta. Tietysti odotan innolla, että pääsisin sisustelemaan, mutta nautin kovasti myös siitä, että saa suunnitella ja miettiä eri vaihtoehtoja – haaveilla.

Raksaprojektin aikaisemmat kuulumiset näet kätevästi blogin Mökki-kategoriasta tai valikosta “Villa Fregatti”.

Villa Fregatin valmistumista voi seurata reaaliaikaisesti Instagramissa: @villa.fregatti. Olen tallettanut profiilin ”Kohokohtiin” InstaStory-videoita projektin etenemisestä.

Author

4 Comments

  1. Pia Annukka Reply

    Näyttää aika ihanalta. Isot ikkunat on mahtavat kun valoa tulvii sisään, mutta se ikkunan pesu on jo asia erikseen.

    • Suvi M Reply

      Kiva kuulla! 🙂 Meillä on onneksi sellainen Sinin kätevä ikkunanpesuvarsi, jossa on monta jatkopalaa. Uskon, että homma hoituu ihan hyvin sillä.

  2. Moi! Tykkään Fregatin tyylistä ja noista isoista ikkunoista. Osittain siksi, että meillä on myös ikkunat lattiasta katonrajaan, enkä vaihtaisi. Tuo kuin huomaamatta helposti lisää neliöitä. Eikä ikkunanpesukaan haittaa-ikkunanpesu on kuitenkin vain kerran vuodessa ja isot pinnat ovat mielestäni suht’’ helpot.

    Mitä muuten tarvitsette keittiön lisäksi? Liukuovia, kiintokaapistoja? Ja mitä tarpeita mekanismien ja materiaalien suhteen? Mietin vain, että vinkkaanko yhdestä paikasta..

    -P

    • Suvi M Reply

      Ihana kuulla! 🙂 En minäkään jättäisi korkeita ikkunoita hankkimatta ikkunan pesun vuoksi.

      Keittiön lisäksi kiinteistä kalusteista pitää hankkia vain eteisen säilytyskaapisto. Mielellään saa vinkata, mutta meillä on jo neuvottelut aika pitkällä parin toimittajan kanssa…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.