Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Villa Fregatti rakennetaan kaupallisessa yhteistyössä Kannustalo Oy:n kanssa

Huhtikuu on sujunut raksalla pääasiassa sisäkaton kimpussa ja se alkaakin nyt olla valmis. Lisäksi on pitänyt pähkäillä monenlaisia eri valintoja, sillä tilauksia pitäisi tehdä jo pikapuoliin. Mökkirannassa olemme saaneet seurata jäiden lähtemistä ja kuunnella lintujen upeaa kevätkonserttia.

Valitsimme Villa Fregatin sisäkattomateriaaliksi raakapontti-kuusipaneelin, sillä pidämme sen raffista ilmeestä ja minä toivoin täysin urittamatonta lopputulosta. Katossa oli vähän suurempi homma kuin aavistimme, sillä pienen väärinkäsityksen takia saimmekin “karvaista” raakaponttipaneelia. Niinpä jokainen paneeli piti ensin hioa sileäksi. Sitä varten ostimme käsihiomakoneen, jolle on toki varmasti käyttöä vielä jatkossakin. Hiomisen jälkeen käsittelimme jokaisen paneelin Osmo Colorin Uviwaxilla*, josta kirjoittelen myöhemmin tarkemmin.

Luulimme ettei paneeli riittäisi, joten yläkerrassa ei ole ehjää paneelia koko matkalta – kyllä paneeli olisi sittenkin riittänyt, mutta hyvä näinkin

Ensimmäiseksi valmistui yläkerran sisäkatto ja siitä Mankku jatkoi panelointia olohuoneen puolelle. Vappupäivänä saatiin melkein koko katto valmiiksi – enää puuttuu vain muutama hassu paneeli. Sitten katon yläosaan täytyy vielä laittaa ohut lista siistimään lopputulosta. Katon alaosasta tuli niin tasainen, että siihen ei listaa tarvita.

Kun katto saadaan valmiiksi, voimme vihdoin purkaa korkeat rakennustelineet olohuoneesta ja viimeistellä seinät sen takana olevilta alueilta. Sen jälkeen taidamme siirtyä alakerran betonilattian kimppuun: se pitää vielä hioa kevyesti ja pintakäsitellä.

Muita pienempiä edistysaskeleita raksalla huhtikuussa olivat pyöreän ikkunan smyygien valmistuminen. Mankku teki smyygin ohuista vaneripaloista taivuttamalla. Myös sähkömies on taas ollut hommissa ja nyt asennellaan jo Schneider Electricin Renova-sarjan rasioita* paikoilleen.

Suuremmat mallipalat Puustellin mallistosta ja pienemmät A.S. Helsingö

Minä olen pyytänyt keittiötarjouksia muutamilta keittiötoimittajilta ja pähkäillyt oikeaa keittiökaappien materiaalia. Mitä todennäköisemmin valitsemme ajattoman tammen, mutta sitäkin saa hyvin monessa eri sävyssä. Myös koivu on vaalean sävynsä takia ollut vaihtoehtona, mutta kuvionsa ja materiaalintunnun takia se taitaa jäädä valitsematta. Yhden keittiötoimittajan kanssa löytyi heti yhteinen sävel, joten toivon, että heidän keittiö mahtuu meidän budjettiin. Myös mielenkiintoinen keittiötasomateriaali on löytynyt, mutta kirjoittelen keittiöstä tarkemmin sitten, kun päätökset on tehty.

Olemme myös tutkailleet eri porrasvaihtoehtoja ja minä toivoisin, että portaat voitaisiin rakentaa yhdensuuntaisiksi, jolloin lopputulos näyttäisi selkeältä. Alunperin tilaan suunnittelemamme kierreportaat olemme hylänneet, sillä ne veisivät enemmän syvyystilaa.

Olemme pyöritelleet myös erilaisia saunatupavaihtoehtoja. Kuten viimeksi kirjoittelin, teemme nyt pienen saunatuvan ja ehkä sitten joskus vuosien päästä jonkun suuremman. Mankku haluaisi kotasaunayhdistelmän ja luultavasti olemmekin päätymässä sellaiseen. Siellä olisi tunnelmaa!

Monia päätöksiä täytyy vielä siis tehdä, mutta loppusuora sisätöiden osalta häämöttää jo. Aivan mahtavaa! Jokainen pieni etappi tuntuu mukavalta saavutukselta ja toisaalta tulee jopa sellainen tunne, että ei haluaisi kaiken valmistuvan liian nopeasti. Sisähommien toivoisin tietysti tulevan valmiiksi siten, että voisimme kesällä yöpyä mökillä, mutta mitään kireää aikataulua meillä ei ole. Luultavasti maalamme mökin ulkopuolelta alkukesästä ja sitten aletaan pikkuhiljaa rakennella terasseja ja tehdä piharakennustöitä.

Raksaprojektin aikaisemmat kuulumiset näet kätevästi blogin Mökki-kategoriasta tai valikosta “Villa Fregatti”.

Villa Fregatin valmistumista voi seurata reaaliaikaisesti Instagramissa: @villa.fregatti. Olen tallettanut profiilin ”Kohokohtiin” InstaStory-videoita projektin etenemisestä.

 

*tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta osana kaupallista yhteistyötä valmistajien kanssa

Author

2 Comments

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.