Kirjoittelen usein siitä, kuinka pyrin sisustamaan kotiamme ajattomasti.  Hiljattain sain blogini lukijalta Instagramin kautta toiveen tehdä postaus käytännön vinkeistä ajattoman sisustuksen luomiseen, ja silloin tajusin, että enhän minä ole vielä kirjoittanut omaa postausta ajattomasta sisustuksesta ollenkaan, joten on jo aikakin tarttua tähän aiheeseen tarkemmin.

Ajattomuus pintamateriaaleissa

Ajattoman sisustuksen luominen alkaa pintamateriaalivalinnoista. Kun rakensimme yritin koko ajan malttaa mieleni pintamateriaalivalinnoissa ja välttää liian trendikkäitä valintoja, vaikka ne olisivat näyttäneet kuinka ihanilta juuri silloin. Kun rakentaa tai remontoi, kannattaa minusta mielessä pitää ajatus:

”Viestiikö tämä valinta siitä, että koti on rakennettu juuri tänä vuonna?”

Esimerkiksi, kun rakensimme tätä kotiamme vuonna 2010, olivat korkeakiiltoiset kaapinovet kaikista trendikkäin valinta. Me päädyimme kuitenkin valitsemaan tavallisella maalipinnalla olevat ovet, jotta ne olisivat ajattomat. En ole yhtään katunut tuota valintaa.

Kiinteissä valinnoissa, kuten laatoissa ja kiintokalusteissa, kannattaa minusta valita neutraalia sävymaailmaa: valkoista, harmaata, beigeä ja mustaa. Seinissä helpoimmalla pääsee maalaamalla ja maalipinnoissa voi minusta revitellä sitten enemmän. Trendit saavat minusta näkyä seinien sävyissä, sillä maalaminen on niin helppo ja melko edullinen tapa päivittää sisustusta. Tapetteja en ole koskaan oikein kokenut omakseni, vaikka meillä onkin välillä ollut myös tapetoituja pintoja.

Ajattomuus huonekaluvalinnoissa

Huonekaluvalinnoissa ajattomuuden voi huomioida siten, että kiinnittää huomiota sopusuhtaisiin mittasuhteisiin, selkeisiin linjoihin ja kestäviin materiaaleihin. Laadukkaat ja aidot materiaalit (kuten puu, kivi, villa, pellava jne.) ovat aina plussaa.

Toki designklassikot ovat lähes varmasti ajaton valinta, mutta ei se suinkaan tarkoita sitä, että vain designklassikot olisivat ajattomia huonekaluja (toivottavasti kukaan ei niin ajattelekaan). Perinteinen pinnatuoli on hyvä esimerkki ajattomasta huonekalusta, joka näyttää kivalta vuodesta toiseen.

Ajattomuus valaisimissa ja sisustustekstiileissä

Artemide Tolomeo-valaisinsarja edustaa minusta ajattomuutta erinomaisesti. Tolomeo-valaisin näyttää vuodesta toiseen tyylikkäältä ja se sopii hyvin monenlaisiin ympäristöihin. Edullisempiakin vaihtoehtoja löytyy ja valaisinkaupoilla kannattaakin pitää mielessä sama periaate kuin huonekaluhankinnoissa: selkeä muotokieli ja tukeva rakenne.

Sisustustekstiileissä kannattaa minusta välttää tekokuituja ja panostaa luonnomateriaaleihin kuten villaan ja pellavaan. Sisustustrendit näkyvät vahvasti matoissa, joten jos etsii mattoa useiksi vuosiksi eteenpäin, ei ehkä kannata valita sellaista mattoa, jota näkee tällä hetkellä joka puolella.

Ajatonta ja ajankohtaista samaan aikaan

Vaikka haluan sisustaa kotia pitkäjänteisesti ja ajattomasti, olen kuitenkin vaihtelunhaluinen, enkä haluaisi asua aivan saman näköisessä kodissa vuodesta toiseen. Sisustusta voi maustaa trendikkäämmillä valinnoilla, jolloin koti näyttää samaan aikaan sekä ajattomalta että ajankohtaiselta. Sisustustrendit voivat näkyä esimerkiksi tekstiileissä (trendikästä samettia) tai sisustusasetelmissa (nyt maljakoihin sujautetaan heiniä).

Vaihtelua sisustukseen tuovat myös huonekalut, joilla on monta funktiota – tällöin samaa huonekalua voi käyttää monin eri tavoin kotona. Hyvä esimerkki monikäyttöisestä huonekalusta on klassinen Artekin jakkara, joka taipuu niin istuimeksi kuin sivupöydäksikin.

ajaton sisustus lyhyesti:

  • pidä kiinteät pinnat ja kiintokalusteet neutraaleina
  • valitse selkeälinjaisia huonekaluja ja valaisimia (designklassikot ovat varma valinta)
  • suosi aitoja materiaaleja, kuten puu, kivi, villa, pellava
  • huomioi huonekalun/esineen monikäyttöisyys
  • kokonaisuutta voi maustaa sisustustrendeillä pienemmissä yksityiskohdissa

Jos olet epävarma sisustusvalinnoissa, suosittelen kääntymään sisustussuunnittelijan puoleen. Hyvä suunnittelija säästää sinut hutiostoksilta ja valinnoilta. Tämä postaus pohjautuu puhtaasti omiin mielipiteisiini ja minun periaatteisiin kotimme sisustuksessa. Sisustusammattilaisten vinkkejä voit lukea esimerkiksi Helena Karihtalan ”Sisustajan käsikirjasta” tai Hanni Koroman ja Sami Sykön ”Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin” kirjasta.


Translation: My aim is to create a timeless interior for our home. This is reflected in the materials that we have chosen but also in furniture (including design classics). However, I like to spice up the interior with more trendy choice, for example, in textiles or in interior accessories.

Photos: 1. Alvhem: Fredrik J Karlsson / SE360 Styling: Evalotta Sundling & Elin Kickén, sundlingkicken.com // 2.  Alen Cordic  // 3-6. Alvhem

 

Author

12 Comments

  1. Kiitos olipa hyvä juttu! Mitä mieltä olet mikrosementistä? Onko se vain muodin oikku vai aikaa kestävä, helposti puhdistettava materiaali?

    • Suvi M Reply

      Olen miettinyt tuota mikrosementtiä. Se on kyllä kaunista, mutta samalla se on hyvin tämän ajankauden juttu. Saa nähdä muodostuuko siitä vakiomateriaali muiden joukkoon…

  2. Juuri tälläisten juttujen ja ajatusten takia minä seuraan Valkoista harmaata.
    Kotinne noudattaa myös hyvin näitä teesejä.
    Odotan jo innolla kesäkotinne rakentumista.

    • Suvi M Reply

      Voi kuinka ihana kuulla! <3 Kiitos, että seuraat. Minä odotan kesää ja mökkiprojektia niin innolla, että tekisi mieli koko ajan jauhaa vain siitä. 😀

  3. Hyvä postaus. Huomio kiinnittyi olohuoneen nojatuoliin (jossa puiset käsinojat ja valkoinen istuinosa). Sattuisiko joku tietämään, mikä tuoli on kyseessä? Olen pitkään etsinyt vastaavanlaista.

  4. Hauska että olemme pohtineet samaa asiaa vähän eri näkökulmasta samaan aikaan 😀 Tätä tämä on välillä. Hienoa ajatuksia Sinulla tästä ajattomasta aiheesta.

  5. Hyvä postaus ja Artemiden Tolomeot allekirjoitan! Ja onpa ihana tuo linkattu tuoli, sehän ois mun nimikkotuolini vielä… 🙂

    Aina, kun jossain on myynnissä vanhoja kirjoja, koetan etsiä vanhoja sisustuskirjoja. Jos löydän sellaisen takavuosikymmenten kirjan, jonka tyyli yhä vakuuttaa, ostan varmasti. Ja jos
    sitten joskus on trendipäissään vähän epävarma, mitä kannattaisi valita, saa tuollaisesta kirjasta uskonvahvistusta.

    Toinen hyvä on katsella leffoista lavastuksia. Jos jokin on näyttänyt hyvältä elokuvan tekohetkellä ja näyttää hyvältä edelleen, on se varmaan aika ajaton valinta. Esimerkiksi Annie Hallissahan on aivan upeita sisustuksia, eikä varmasti 2010-luvun trendejä noudattaen laitettuja. 🙂

    • Suvi M Reply

      Kiva kuulla! 🙂

      Tuo onkin tosi hyvä keino löytää ajattomia valintoja – valita vuosikymmeniä vanha sisustuskirja. Minäkin ihailen leffalavastuksia. Hitsi, kun en nyt muista sen yhden leffan nimeä, jossa on Jack Nicholson ja Diane Keaton…siinä on ihanat kodit…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.