Blogia pidempään seuranneet taitavatkin tietää, että rakastan kukkasia. Suosikkejani ovat aavistuksen graafiset kukat; sellaiset, joissa on pallomainen muoto. Toisaalta pidän myös rennon ryöpsähtäneistä kukkakimpuista, joissa ei oikeastaan ole mitään selkeää muotoa. Keväällä ja kesällä on paljon valinnanvaraa kukkasista, mutta mitä laittaa maljakkoon syksyllä?

Inspiroiduin tästä aiheesta sen verran paljon, että luvassa on kaksi postausta. Tässä ensimmäisessä postauksessa kerron mitä kukkasia meiltä tällä hetkellä löytyy ja mitä valitsin mukaan viime visiitillä kukkakaupassa. Haluan fiilistellä syksyä oikein olan takaa, joten siksi kukkavalintani ovat tällaisia.

syyskukat-2197

syyskukat-2192

syyskukat-1830

Näissä kolmessa ylimmäisessä kuvassa näkyvät viime lauantain kukkaostokseni. Ostin hassun kimpun erilaisia oksia. En yhtään tiedä mitä kasveja on kysessä – poimin vain kukkakaupasta näteimmät ja syksyistä fiilistä henkivät oksat.

Ylimmän kuvan oksat ovatkin vilahtaneet jo viime aikojen postauksissa. Keskimmäisen kuvan kaksi erilaista oksaa puolestaan etsivät vielä paikkaansa meillä kotona. Ne jäivät nyt odottamaan parempaa paikkaa tuohon ikivanhaan vaasiin (tarkoitus oli laittaa ne erillisiin maljakoihin).

syyskukat-2187

syyskukat-2204

sisustus_laukka

Näissä kolmessa alimmaisessa kuvassa on kuivahtaneita kukkasia, jotka ovat jääneet vaaseihin jo pidemmäksi aikaa. Lantern-valaisimen* vieressä ovat heinäkuussa ostamani harsokukat. Kirjahyllyssä meillä on jo monta vuotta majailleet nuo pallomaiset kukat, jotka ovat jääneet muistoksi ensimmäisestä Gloria Blog Awards -kimpustani. Alimmaisen kuvan laukat olen poiminut kesän lopussa meidän pihalta. Pihlajamarjanoksat (joista aiemmin kirjoittelin) ovat jo kuihtuneet niin, että vein ne terassille.

Syksyyn sopii tosi kauniisti kaikenlaiset oksat ja kuihtuneet kukat. Nyt jos koskaan on lupa nauttia niiden kauneudesta täysin siemauksin. Värikkäistä kukkakimpuista nautin mielummin keväällä ja kesällä. Huomenna lisää kukkavinkkejä!


Translation: Autumn flowers part 1. This is the perfect time to enjoy a little weird and withered branches. In the first three pictures you can see the flowers that I chose on my last visit to the flower shop. In the last tree pics are the withered brances that I have around the house at the moment.

*Iittalan ”Lantern” valaisin saatu blogiyhteistyön myötä / Iittala ”Lantern” lamp gifted

Author

1 Comment

  1. Nuo kuivaneet kukat ovat todella kauniita 🙂 Ei näin syksyllä oikein muuta tarvitakaan. Toki lämpimän väriset leikkokukat kiinnostavat itselläni myös.

    Saisiko samanlaisen aiheesta ”mitä terassille syksyllä” 😉 Itselläni lyö niin tyhjää, mitä tuonne lasitetulle terassillemme laittaisin. Toki kalusteet saavat olla siellä kuten ennenkin, mutta haluaisin, että tila kertoisi enemmän olevansa menossa kohti syksyä. Kesäkukat olen siis laittamassa pois, mutta tuntuu hassulta laittaa kanervia tilaan, jossa lämpötila nousee aurinkoisina päivinä reilusti yli 20 asteen. Mietin myös olisiko täysin turhaa laittaa jonkinlaiset koristevalot. Asun kuitenkin niin pohjoisessa, että vielä kovin monellakaan tällaisia ei ole.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.