Sain Charilta mukavan haasteen: listata kaikki kotimme Ikea-tuotteet. Kiitos, tätä on ollut kiva tehdä! Täytyy myöntää, että jokunen tovi tässä vierähti, kun kaivelin arkistosta Ikea-aiheisia kuvia ja surffailin Ikean sivuilla tuotekuvien perässä. Ja varmasti jotain unohtui, mutta tässäpä pääpiirteittäin meidän Ikeasta hankitut kalusteet ja pientavarat.

PS-SOHVA

Ensimmäiseksi minulle tuli mieleen saunatuvassamme oleva PS-sarjan vuodesohva. Se on oikein hyvä kapistus, vaikkakin vähän huono istua, sillä selkänoja on liian suorassa asennossa. Mutta muuntuu tosi kätevästi sängyksi ja siinä on kuulemma ihan mukava nukkuakin.

NORDEN-RUOKAPÖYTÄ

Hankimme Norden-ruokapöydän ensimmäiseen taloomme viitisen vuotta sitten. Tämä ruokapöytä on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi. Hinta on hyvin edullinen, vaikka pöytä on täyspuuta (koivua). Pinta on todella helppo pitää puhtaana. Ja mikä parasta, pöytään kuuluu jatkopala, jonka ansiosta sen ympärille mahtuu jopa 10 ihmistä ruokailemaan. Loistohankinta siis!

TRONDHEIM-LIPASTO

Nykyiseen kotiimme hankimme Ikean Trondheim-lipaston eteiseen (tätä ei muuten enää löytynyt Ikean nettisivuilta). Se on vähän jämerämpää tekoa kuin Malmit (joita meiltä myös löytyy tytön huoneesta). Näihin laatikoihin säilömme pipot, hanskat, huivit jne. Ylälaatikossa on sekalaista romua; sinne on helppo piilottaa kaikenlaista. 😉

GODMORGON-SARJAA

Kylpyhuoneisiin valitsimme allaslaatikostoiksi Ikean Godmorgon-sarjaa. Kuvassa näkyvässä ”lasten kylppärissä” on valkoinen laatikosto, kun taas ns. ”aikuisten kylppärissä” on tammiviiluinen. Tosi hyvin ovat nämä palvelleet arjessamme. Joku vaan voisi pitää laatikoiden sisällönkin järjestyksessä. 😉

SEKALAISTA

Lisää Ikean tuotteita löytyy ympäri kotia. Meillä on mm. kolme kpl Erslev-mattoja (lastenhuoneissa ja saunatuvassa), Dyning-purje ja Vågo-tuolit, jotka ovatkin vilahdelleet usein terassikuvissa, muutama tyyny/tyynynpäällinen, kastelukannuja, Vippa-koukkuja (ne ovat kuuluneet kotimme vakiokalustukseen jo monen vuoden ajan), kynttilänjalkoja, maljakoita (jotka ovat sittemmin poistuneet valikoimista) ja erilaisia säilytyskoreja jne. Pojan huoneessa on Ikean Tromsö-parvisänky.

Kuten varmaan tiedättekin, tykkään sekoitella Ikea-ostoksia, kirppislöytöjä ja design-klassikoita keskenään. Niistä syntyy mielestäni kivan kotoisa kombinaatio. Sopiva ripaus ajattomuutta, trendejä ja mennyttä aikaa. Siitä muodostuu kotimme tyyli.

Voisin antaa tämän haasteen eteenpäin S:lle, Sukille, Anna M:lle ja I:lle. Olkaapas hyvä.

 

Translation:
I got this challenge from Char. The aim was to list all Ikea items in our home. I’m sure I forgot something, but here are the main things. I like to mix Ikea, flea market finds and design classics together. I think that together they make a cozy combination. Just the right mixture of timeless classics, trends and a breath from the past. That’s my style.

Product pics: Ikea

Author

14 Comments

    • Se on Baby Björn -sarjaa. Eli taitaa olla muistaakseni CityMarketista ostettu jo vuosia sitten. Samaa sarjaa potan kanssa (joka ei meillä ole enää pariin vuoteen ollut käytössä).

  1. Hei,
    Nuo valkoiset Erslev-matot kiinnittivät huomioni.
    Ovatko olleet hyvä laatuisia? Voisitko kuvitella niitä
    olohuoneeseen(2 kpl vierekkäin)..

    • Olen kyllä tykännyt Erslev-matoista. Minusta niissä on tosi hyvä hinta-laatu-suhde. Meillä oli ennen olohuoneessa yksi suuri valkoinen Erslev-matto, mutta sitten se muutti saunatupaan.

  2. Hauska haaste! Ikealaisia kun löytyy varmasti melkein jokaisesta suomalaiskodista. Minun mielenkiintoni herätti tuo ruokapöytänne – meidän nykyinen 6 hengen pöytämme taipuu 8 istuttavaksi, mutta haaveilen vielä isommista pidoista.

    • Norden on kyllä tilava pöytä, kun yhteen päätyykin mahtuu kaksi henkeä istumaan. Harvemmin kyllä on niin paljon väkeä saman pöydän ääressä…

  3. Meillä sama ruokapöytä, vaikkakin pienempänä. Löysin huuto.netistä todella edullisesti. Kestävää tekoa tuntuu olevan. Sen yksinkertainen muoto miellyttää, mutta olisin halunnut valkoisena. Sitä ei kuitenkaan enää valmisteta, ja vaikka yritin kissojen ja koirien kanssa metsästää, ei löytynyt mistään.
    God morgon -sarjaa olisin halunnut vessaamme, mutta syvyys oli liian suuri 🙁

    • Jos haluat pöydän valkoisena, niin voisihan sen maalauttaa. Olen kuullut, että jotku ovat maalauttaneet ruokapöytiään automaalaamoissa. Tulee ainakin siisti pinta. Mekin olemme joskus miettineet tuon pöydän maalaamista valkoiseksi, mutta vielä ei olla täysillä innostuttu siitä ideasta kuitenkaan.

      Harmi, että Godmorgon-sarja ei käynyt teille. Mutta onhan niitä vaikka mitä muitakin sarjoja markkinoilla…

  4. hei olen etsiskellyt uuteen kylppäriimme mustaa mosaiikkilaattaa lattiaan. Mitä mosaiikkia teidän lasten vessassa on käytetty? Samalla mietin että laittaakko valkoista, harmaata vai mustaa saumauslaastia.. seinälaatta kun tulee olemaan isoa valkoista laattaa. Osaatko kokemuksesta suositella saumauslaastin väriä.

    T:Hanna

    • Meillä on muistaakseni Pukkilan mosaiikkia tuolla lasten wc:ssä (sekin tieto löytyy varmaan jostain blogini uumenista). Me laitoimme harmaata sauma-ainetta, sillä halusimme, että mosaiikki erottuu selkeästi. Makuasioita…

  5. Meillä löytyy tuo sama pöytä ja olen miettinyt, kuinka saat sen pidettyä noin puhtaan siloisen näköisenä? Meillä pöytä on valoisassa paikkaa ja jos tarkkaan katsoo, niin sen pinta on samean suttuisen näköinen. :/ Eli, millä aineella puhdistat pöytää?

    • Yleensä pyyhin pöydän vain keittiöliinalla, joka on kasteltu vedessä. Silloin tällöin putsaan keittiösuihkeella. Meillä on pöydän pinta pysynyt kyllä tosi hyvänä. Voisikohan valmistuserissä olla jotain eroa…?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.