Iittala-haaste on pyörinyt viime aikoina sisustusblogeissa ja minulle se napsahti Irinalta White & Fresh -blogista sekä Anna M:ltä Pihkala -blogista. Kiitos teille! Nyt sadepäivänä ja lasten päivälevon aikaan onkin hyvä hetki toteuttaa tämä haaste. Kokosin alla olevaan kollaasiin pääosan Iittalan tuotteistamme:

Kollaasin kuvat on otettu Iittalan verkkokaupasta ja poistuneiden tuotteiden kuvat löytyivät Googlen avulla (esim. Verna-lasit).

Olen aloittanut Iittalan ja Arabian tuotteiden keräämisen jo vuosia sitten – oikeastaan heti, kun muutin omaan kotiin, eli viitisentoista vuotta sitten. Kerään valkoista Teema-sarjaa, jota minulle on kerääntynyt jo ihan mukavasti. On monen kokoista lautasta, kippoa ja kuppia. Valkoista sarjaa täydentää muutama värikäs Origo-sarjan kulho. Astioistamme olen kirjoitellut aiemminkin ja kyseisen postauksen voi lukea tästä linkistä.

Arkiaterimina meillä on Tools Citterio 98-sarjaa kirkkaana teräksenä (ei mattana, kuten kuvassa). Kirkkaana Citterio 98 -aterimia ei enää valmisteta.

Häälahjaksi (pian 8 vuotta sitten) saimme Tools-sarjan kattilat ja grillipannun. Myös Lokero-vati on häälahja, mutta valitettavasti se on rikkoutunut. Säilytän silti haljennutta vatia kaapissa – jos sen saisi jotenkin korjattua. Harmittaa todella, että siitä lohkesi pala! Häälahjaksi saimme myös Tools-sarjan suola- ja pippurimyllyn, joiden lisäksi meillä on vuosien saatossa ollut kaksi Tools-viinipullonavaajaa, jotka ovat molemmat menneet rikki. Ilmeisesti niiden valmistus on lopetettu, sillä verkkokaupasta niitä ei enää löytynyt.

Laseina käytämme klassista Aino Aalto -sarjaa ja kaapista löytyy parisenkymmentä kirkasta Verna-lasia, joiden valmistus on lopetettu. Häälahjaksi saimme Essence-viinilaseja (sekä valko- että punaviinille) ja niiden muotoilusta pidän todella paljon.

Iittalan maljakoita löytyy myös kaapista. On erikokoisia Aalto-vaaseja ja vateja sekä tuikkukuppeja. Vitriini-sarjasta minulla on yksi kirkas rasia, jossa säilytän koruja.

Nämä kaikki ovat meillä ahkerassa arkikäytössä ja olen iloinen siitä, että aloin jo nuorena kerätä laadukkaita sarjoja. Maku ei ole muuttunut vuosien varrella yhtään. 😉

En jaa tätä haastetta eteenpäin kellekään tietylle bloggarille, vaan sen saa napata kuka haluaa. Linkitä kommenttiboxin puolella, mikäli olet vastannut tähän haasteeseen. Olisi kiva käydä kurkkailemassa teidän muidenkin kokoelmia.

EDIT: Mitähän olin tässäkin tekstissä sekoillut…? Kahdeksan vuotishääpäivä meille on tulossa, eikä 13 v. kuten olin ensin kirjoittanut. 😀 N. 13 vuotta olen kerännyt astiasarjoja. 

 

Translation:
This is a post series that has circled around in Finnish interior design blogs. The meaning is to post about the Iittala products that you have in your home. Iittala is a popular Finnish brand. My Iittala products are gathered into this collage. I’ve collected Iittala and Arabia series for years and we received many of these products as wedding gifts almost 8 years ago. My taste has not changed at all during the years. 🙂

Author

12 Comments

  1. Aikamoinen kokoelma. 🙂 Oma kokoelmani on kasvamassa leipälautasilla tässä lähiaikoina ja iso vitriinirasiakin löytyy nykyään. 🙂

    • Onhan tässä 15 vuotta ehtinytkin näitä kerätä. 🙂
      Meillä alkaa olla astiat kasassa, mutta kunnon uunivuoka pitäisi hommata.

    • Olenkin jo käynyt kurkkaamassa sun kokoelmaa. 🙂 Yhtä kauan ollaan kerätty näitä sitten.

  2. Tämä on kiva haaste. Tein tämän jo aikaisemmin ja sen voi lukea casakoti.blogspot.com

  3. Onko teillä tuota pientä valkoista neliönmallista vatia/lautasta (viimeinen kuva kollaasissa alhaalla oikealla) monta kappaletta? Oletteko käyttäneet sitä/niitä ruokalautasina/tarjoiluvatina? Se on oikeastaan ainoa lautanen mitä minulta puuttuu valkoista Teemaa…L

    • Meillä on niitä 3 kpl ja käytetään tarjoiluastioina. Ruokaluastiaksi se on liian pieni – tai riippuu tietenkin ruuasta… 🙂

    • Kiva juttu. 🙂 Kävin kurkkaamassa ja oikein kiva kokoelma on sinullekin jo muodostunut.

    • Kattava kokoelma sinullakin. 🙂 Iittalaa taitaa kyllä löytyä lähes jokaisesta suomalaiskodista ja sehän on vain positiivinen juttu. 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.