Täällä ollaan sairasteltu, joten blogin puolella on ollut hiljaisempaa. Meille iski oksennustauti ja eilinen päivä vietettiin sängyssä. Nyt alkaa jo helpottaa. Toivottavasti tämän vuoden mahataudit on nyt meidän perheen osalta sairastettu, olihan tämä jo kolmas tänä vuonna.

Kotimme sisustus on vieläkin melko keskeneräistä, mutta tässä pieni kurkistus eteisen vaatehuoneeseemme. Se(kään) ei ole vielä ihan täysin valmis: vielä puuttuu koukut seinistä sekä liukuovi. Kattolamputkin pitäisi asetella paremmin. Lisää kuvia luvassa sitten myöhemmin.

Eteisen vaatehuoneen yksi seinä on maalattu harmaaksi

Tähän mennessä olemme kulkeneet pääasiassa kodinhoitohuoneen ovesta. Kunhan eteinen ja eteisen vaatehuone saadaan valmiiksi, lisääntyy pääoven käyttö entisestään. Lasten kannalta khh:n kautta kulku on kylläkin kätevämpää kurastopparin ansiosta.

Kodin viimeistely vie kyllä aikansa…

Author

15 Comments

  1. >Meillä sairastettiin tautia muutama viikko takaisin, ei kiva. Me kuletaan myös khh:n kautta ja ihan syystä, että piha on järkyttävässä kunnossa. Näin suurimmat sannat ja mullat ja kodarin puolelle.

  2. >Ihanan näköinen! Meillekin tulossa pieni vaatehuone (27m2 muistaakseni) eteisen yhteyteen ja odotan sitä innolla, vaikka se nyt ei mikään iso ole. Ja nuo naulakot ovat aivan ihania!

  3. >Miten hoidatte ulkovaate- ja kenkäsäilytyksen khh:ssa? Se on ainakin meidän nykyisessä kodissamme se heikoin lenkki – khh:ssa ei voisi koskaan mielestäni olla liikaa tilaa. Lapsilla kun riittää tossua, kumisaapasta, juoksukenkää, nappulakenkää, haalaria, hupparia, ulkohousua, takkia ja lakkia ihan riittämiin. Ja osaa pitää saada kuivumaan käytön jälkeen. Miten järjestetty teillä?

  4. >näyttää kivalta!viimeistelyyn tosiaan menee aikaa, huh HUH :D. ja varsinki ku se tahti hidastuu huomattavasti muuton jälkeen 😉

  5. >Naulakot on tosiaan ihanat! Täytynee ehkä tehdä retki Turkuun :)Suvi, oliko niin että laitoitte lastenhuoneen kaapeiksi Ikean Paxia? Oletteko olleet tyytyväisiä (so far)? Jätittekö kaappien yläpuolelle avointa tilaa vai mitenköhän korkeat ne on (no tämä tietysti selviää Ikean saitiltakin..)vai koteloitteko umpeen? Aiemmin suunnittelin lastenhuoneisiin liukuovikaapistoja mutta nyt olen alkanut miettimään jos laitankin ihan kaapit. Ja näitähän on toki hyvä nyt jo miettiä, kun anturaakaan ei ole vielä valettu, heh 🙂

  6. >Hei minäkin olin tulossa kysymään, mistä naulakkonne on hankittu, mutta vastaus löytyikin jo 🙂 Aivan ihanat! Sitten toinen kyssäri koskien noita sisäovia. Saitteko hyvin vaihdettua ne Kannutalon toimittamat ovenkahvat? Itse tässä myös mietin niitä, kun en tajunnut pyytää jättämään pois. Ovitoimius tulee joskus ja tietysti näen sitten tilanteen, mutta jos ehdit vastata, olis kiva 🙂 Siinä kun on se pitkulanmallinen etulevy, niin mietin jääkö jälkiä jos vaihtaa.

  7. >…mutta se on ihanaa aikaa. Ainakin täällä nautitaan kovasti. (piti jatkaa tota sun lausetta.)

  8. >Onpas siisti ja nätti vaatehuoneen sisusta 🙂 tuo harmaa takaseinä on pikantti yksityiskohta.Koodissa ei muuten ole enää juuri noita koukkuja, ovat Mazen valmistamat, tuosta sarjasta on jäljellä enää punaisia autokoukkuja, ovat nekin kyllä hienoja!Plutolta löytyy kyllä saman henkisiä seinäkoukkuja vaikka missä motiiveissa ja väreissä.

  9. >Todella kaunis harmaa (sävykoodi?) seinä ja nuo ritilähyllyt ovat huiput! Millä panit seinään kiinni?

  10. >Meillä iskeytyy myös Mazen naulakoita seinään, mustia etanoita. On ollut jo pikkusen kauan valmiina, mutta eipä olla vielä saatu aikaiseksi. Viimeistelytyöt vaativat aikaa ;)Kivan näköiset noi, taisit maalata ne?

  11. >anne: Sama juttu täällä: piha on ihan vaiheessa! Siksi mekin kuljetaan kodinhoitohuoneen kautta; jää enimmät hiekat kurastoppariin.Mickey: Eipä tuo meidänkään eteisen vh kovin suuri ole. Se on vähän hankalan mallinen: kapea ja pitkä. Perälle mahtuu vaatetanko. Seinälle koukut ja lattiatasoon kenkäsäilytys. Mutta on se isompi kuin vaatekaappi. ;DAnonyymi: Meillähän on vaatehuone ihan siinä kodinhoitohuoneen yhteydessä. Vaatehuoneen reunimmaiset kaapit on varattu ulkovaatteille ja kengille, joten siten on se juttu hoidettu. :)Onnenhippuja: Minustakin nuo naulakot ovat niin söpöt! 🙂 Ja pääsevät oikeuksiinsa harmaata seinää vasten.S: Sanos muuta! Meillä on nyt miehen menojen takia 2 viikonloppua mennyt niin ettei edistystä juuri tapahdu. No mutta eipä tässä ole kiire mihinkään…Mia: Juu, lastenhuoneissa on Ikean Pax-kaapistot. Ne korkeimmat mitä sai, eikä missään nimessä koteloitu niitä. En oikein ymmärrä koko koteloinnin pointtia. Kyllä niistä Ikean kaapistoista huomaa, että halvalla ei saa hyvää. Mutta jos ne nyt menis muutaman vuoden… :/Hannis: Emme itse asiassa ole saaneet vielä aikaiseksi laittaa ovenkahvoja eteenpäin. Niille löytyi ostaja. Olisimme kyllä saaneet palauttaakin ne. Ovenkahvat eivät ole ovissa kiinni, joten jälkiä ei tule jos ne ehtii vaihtaa ennen kiinnitystä. Ollaan kyllä tosi tyytyväisiä, että otettiinkin sitten modernimmat kahvat! :)Hanna: Juu, onhan se ihanaa. 🙂 Ja tätähän hetkeä odotettiin niin innolla. ;DMalia: Ai, teilläkö ei ole enää noita koukkuja… No mutta ne Pluton koukuthan on melkein samanlaisia! Meillähän on kans yhdet semmoiset vielä. Pitäisi keksiä mihin ne laittais… :)Päivi: Harmaan värikoodi on K499 Graniitti. Kenkätelineet ovat Elfa-sarjaa ja jos tarkasti katsoo, näkee että ne ovat sillä kiskolla kiinni seinässä.

  12. >RUMBO: Ei, kyllä nuo naulakot oli valkoiset ihan alunperinkin. Tosi kivat minustakin. 🙂 Mustat etanatkin kuulostavat ihanalta.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.