Ehkä joku muistaa, kun kaksi vuotta sitten stailasin kotiamme kolmeen erilaiseen joulutyyliin. Tänä vuonna päätin toteuttaa tuon idean uudestaan; joku sitä jo ehti toivoakin. Parisen vuotta sitten jouluilmeet eivät onnistuneet ihan visioideni mukaisesti, joten nyt päätin yrittää uudestaan. Toteutin kaikki stailaukset kotoa löytyvillä esineillä ja huonekaluilla. Tässä ensimmäinen jouluilme:

Modernin mustavalkoinen joulu

jouluilme1-6810

jouluilme1-6821

jouluilme1-6815

jouluilme1-6828

jouluilme1-6811

jouluilme1-6843

jouluilme1-6819

Tämä mustavalkoinen jouluilme syntyi, kun kokosin yhteen kotoa löytyneitä mustia ja valkoisia huonekaluja ja esineitä. Oli kiva kokeilla miltä saunatuvan sohvapöytä (Muuton ”Round”) näyttäisi olohuoneessa – hyvin se sopii sinnekin.

Ruokapöydän valkoisten tuolien sekaan lisäsin yhden mustan tuolin, Kartellin ”Mastersin”, joita käytämme yleensä terassituoleina. Joulupuurokattaus syntyi yhdistelemällä mustavalkoista Marimekkoa, Arabiaa* ja Iittalaa. Kaapista löytyi vielä mustat Nespresso-kupit*.

Jouluista tunnelmaa mustavalkoiseen sisustukseen tuovat lukuisat kynttilänjalat, etenkin JUL-kirjaimista rakentuva metallinen kynttelikkö sekä havunoksat. Mustat ja valkoiset paperitähdet olisivat vielä sopineet tähän ilmeeseen hyvin.

Tämä ilme on hillitysti jouluinen ilman turhaa alleviivaamista. Yllätyin kuinka paljon pidin tästä mustavalkoisesta ilmeestä, sillä olen mieltänyt mustavalkoisen sisustuksen liian graafiseksi omaan makuun. Muhkea matto ja lukuisat kynttilät tuovat kuitenkin sopivasti pehmeää ilmettä.

Vuoden 2014 joulustailaukset: ”Modernin skandinaavinen”, ”Perinteisen punainen” ja ”Ylellisen tunnelmallinen”.

*tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta


Translation: Two years ago I styled three different Christmas looks in our home. This year I decided to do that again – hopefully better, since I wasn’t completely satisfied with the result two years ago. This is the first look called ”Modern monochrome”. I used the furniture and accessories found in our own home. This look is not very ”christmassy”, but still reflects Christmas in small details (like candle holders and pine twigs).

 

Author

14 Comments

  1. Näyttääpä hyvältä musta valkoinenki ilme :). Mielenkiinnolla odotankin muita . Kiva postaus, taidan ”kaapata”myös itselleni. Hauska kattoa kuvista sitten, että miltä näyttää pienillä jutuilla ja jo olemassa olevilla tavaroilla tehty muutos.

    • suvi m Reply

      Onpas mukava kuulla ja nappaa vain idea blogiisi. 🙂 Olisi kiva nähdä muidenkin vastaavanlaisia toteutuksia. Pienillä jutuilla toteutetut muutokset ovat juuri se mistä sisustamisessa eniten pidän.

  2. Kiva postausidea. Kuvien ilme on kaunis, mutta omaan makuun joulua saa olla enemmän esillä, ja itse toteutan sitä luonnonmatskuilla. Havut kynttelikössä on tosi kivat!

    Vanhoista postauksista paras fiilis oli yllättävästi ”ylellisessä joulussa”. Se ei ollut lainkaan niin överi kuin kuvittelen. Kaksi vuotaa sitten ehkä moderni ilme olisi ollut mieluisin 🙂

      • suvi m Reply

        Kyllä minäkin oikeasti laitan enemmän joulua esille. Rakkaat joulukoristeet, joita lapset (ja minä itsekin pienenä) ovat tehneet ovat niin tärkeitä. <3

        Vanhoista postauksista tuo ylellinen joulu epäonnistui minusta eniten niistä kolmesta. Se harmittaa niin paljon, että en meinannut linkittää sitä ollenkaan. Mutta tuolla blogin arkistossa se kuitenkin luurailee.

  3. Kaunista on, ei ollenkaan liian ”jyrkkää” mustavalkoisuutta. Teidän koti huokuu aina kodikkuutta, mutta tyylillä 🙂 Ja supertaidokkaat kuvat ja stailaus! Millä kalustolla kuvaat? Olisi kiva tietää 🙂

    • suvi m Reply

      Voi kiitos ihanasta kommentista Elina! <3 Kuvailen useamman vuoden vanhalla Canon 5D Mark II:lla ja ostin siihen hiljattain uuden Sigman Art-sarjan 50 mm objektiivin. Tuo linssi on aivan ihana! 50 mm -lissit ovat suosikkejani, mutta silloin tällöin kuvaan myös Sigman 35 mm:llä.

  4. Pingback: Kolme ilmettä jouluun: 2/3 - Meillä Kotona -blogit

  5. Nyt oon huomannut saman jo monesti ja aion huomauttaa: katat veitsen väärin päin! Ja viinilasi tulisi aina olla oikealla puolella! Muissa jutuissa voi sitten revitellä

    • suvi m Reply

      Voi kauhistus! 😉 Kattaussäännöt ovat tiedossa, mutta katan aina oman silmän mukaan. En välitä säännöistä. Lasejakin vaihtelin puolin ja toisin tuossa, ja minusta musta espressokuppi sopi paremmin toiselle puolelle, joten siksi tässä näin. Säännöt on tehty rikottaviksi. 😉

  6. Pingback: Kolme ilmettä jouluun: 3/3 - Meillä Kotona -blogit

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.