Helle on hellinyt meitä viime päivinä ja olemmekin viettäneet paljon aikaa ulkona. Vanhempani olivat täällä myös kyläilemässä. Siivous on siinä hässäkässä jäänyt tietenkin vähemmälle. Tänään vanhempani lähtivät ja ulkona alkoi ukkostaa ja sataa. Sadesäällä aloin heti siivota. Pyykkiä oli kertynyt aikalailla! Nappasin lopuksi muutaman kuvan kodinhoitohuoneesta, sillä se on vain vilahdellut täällä.

 

 

 

 

 

 

Nyt laitoin kodinhoitohuoneeseen tuon Pappelinan maton. Se on ollut tähän saakka kaapissa, sillä olen miettinyt sille sopivaa paikkaa. Ehkä tuo kodinhoitohuone on ihan hyvä. Laitoin myös tuon Ikean valaisimen tason päälle tuomaan tunnelmaa ja valaisemaan, sillä yläkaappien alla ei ole (ainakaan vielä) valaisimia, enkä ole varma tuleekokaan sinne.

Minun on pitänytkin mainita tuosta khh:n ulko-ovesta. Nuo pikkuikkunathan olivat alunperin normaalit, läpinäkyvät, mutta sprayasimme ne satiinilasin näköisiksi. Tosi hyvä aine! Pinnasta tuli tasainen, eikä laseista enää näy läpi.

Nyt nautitaan puhtaasta kodista ja tunnelmoidaan sateen ropinassa.

Tunnelmallista lauantai-iltaa teillekin!

Author

9 Comments

  1. >Mitä on tuo ikkunoihin laittamanne maali? Saattaa tulla itsellekin tarpeeseen lähiaikoina.

  2. >Viihtyisän näköinen khh kuten koko asuntonne on! Minäkin olisin kiinnostunut spraymaalin merkistä…

  3. Neiti Näpsä Reply

    >Minkälaiset kokemukset sinulla on tuosta Pappelinan matosta?Miten siistit sen, imuroitko vai? Ihana naulakko! Mistähän Suomesta voi hankkia? Se on täällä Lapissa vähissä erikoisemmat tuotteet:D

  4. >Kaunista on jälleen kerran! Olen itsekin hankkimassa Pappelinan mattoa, mutta eteiseen. Saakohan niitä muualta kuin Koodista?…Turkuun ollaan kyllä menossa parin viikon päästä, joten josko matto lähtisi silloin mukaan. 🙂 Mukavaa iltaa!

  5. Sammakkoprinssi Reply

    >Kaunis kodinhoitohuone teillä! Kaunis ja persoonallinen! Muistelenko oikein että jossakin vaiheessa pohditte tasoiksi betonitasoja? Saako udella miksi valinta ei sitten lopulta kohdistunutkaan niihin? ( Ainakin kuvassa näyttää että taso ei ole betonia?)Minuakin kiinnostaa mistä tuota naulakkoa voi Suomesta hankkia, vai täytyykö tyytyä tilaamaan ulkomailta…

  6. Sincerely Yours, Suvi Reply

    >Aivan ihanan näköinen kodinhoitohuone! Todella kaunista. Mielestäni se tähtimatto sopii oikein hyvin tuohon tilaan.Hassua muuten, juuri eilen ajattelin, että pitääpä tehdä omaan blogiin juttu meidän kodinhoitohuoneesta. Telepatiaa taas? 🙂 Tosin meidän kodinhoitohuone ei näytä ihan samalta kuin teidän – siellä on karmeat pyykkivuoret joka paikassa… :DSuvi / http://www.sincerelyyourssuvi.blogspot.com

  7. >Tiina & Anonyymi: Olisin kirjoittanut heti tarkemmin siitä spray-maalista, mutta ei sillä hetkellä ollut purkki saatavilla. Nyt se löytyi ja näyttäisi olevan "Jääkukkasuihke" niminen ja hankittu Biltemasta. Vaikka nimi antaa ymmärtää muuta, ei se tee pintaan sellaisia jääkukkasia, vaan jäljestä tulee ihan satiinilasin näköinen. Neiti Näpsä: Pappelinan matolle riittää viikottain vain imurointi. Silloin tällöin sen voi pestä. Olen pessyt kerran. Eli laitetaan vain koneeseen 30° pyörimään. Kätevää!Tuota Eamesin "Hang It All" naulakkoa saa käsittääkseni esim. liikkeistä, jotka myyvät Artekkia. Tai sitten nettikaupoista (esim. http://www.momastore.org) tilattua.Vera: Kyllä noita Pappelinan mattoja saa muualtakin kuin Koodista. En osaa tarkemmin sanoa, mutta uskoisin, että heidän sivuiltaan löytyy jälleenmyyjät. Tai sitten odottelet sitä Koodin-reissua. ;)Sammakkoprinssi: Juu, aioimme ensin tehdä betonitason, mutta kun rakentamisessa on miljoona muutakin hommaa, se alkoi tuntua liian vaivalloiselta. Sitten näimme, että lähistöllä sijaitsevassa outlet-myymälässä oli edullisesti valkoinen kvartsitaso, niin kävimme hakemassa sen pois ja leikkautimme meille sopivaksi. :)Tuota naulakkoa saa useista design-tuotteita myyvistä liikkeistä. Esim. Artekista. Tai tietenkin netistä, mutta kannattaa varoa feikkejä. ;)Suvi: Voih, olisit vaan nähnyt millaiset pyykkivuoret tuolla oli ennen siivousta! ;D Olisi kiva nähdä teidänkin kodinhoitohuone. 🙂

  8. Neiti Näpsä Reply

    >Kiitos vastauksestasi. Olen nimittäin hankkimassa mattoa,onneksi saan sen täältä Rovaniemeltä Sisustus Casasta:)Pitää varmaan soitella tuosta naulakosta…

  9. >Hei! Onko noi kodinhoitohuoneenkalusteiden jalat topin keittiöltä? Hienolta näyttää tämä teidän khh! Olen itse miettinyt kovasti mitä laattoja laitan omaan kylppäriin ym. Olisi pitänyt heti tulla tänne katsomaan. Toi minimosaiikki näyttää upealta. En löytänyt sivuiltasi sen kokoa, kiiltävää se taitaa olla? Entä se sauma? Kodin kaikki saumat on vissiin saumattu valkoisella? Onko pysyneet puhtaana? Anna

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.