Ajattelin tehdä postauksen ensimmäisestä rakentamastamme talosta, sillä täällä on varmasti aika paljon uudempia lukijoita, jotka eivät ole näitä kuvia vanhassa blogissani nähneet.

Aluksi vähän taustaa. Meidän rakennuskuume heräsi jo ennen esikoisemme syntymää – joskus vuonna 2004 – ja aloimme kiivaasti etsiä sopivaa tonttia Vaasasta, missä silloin asuimme. Se ei ollut kovin helppoa, emmekä onnistuneet saamaan kaupungin tonttia. Päädyimme ostamaan tontin eräältä rakennusfirmalta ja pääsimme viimein aloittamaan rakentamisen vuonna 2006. Talopaketiksi valikoitui Simons Elementin Sirius-talomalli omilla muokkauksilla. Juhannuksen aikoihin vuonna 2007 pääsimme muuttamaan sisään. Talossa oli 4 mh, k, rt, oh, wc, kph+wc+sauna, autotalli ja autokatos. Neliöitä talossa oli yhteensä 147 m2. Tältä siellä sitten näytti:

Eteinen

Kuva: Studio Coolpool
Taloon kuljettiin pienen pikkueteisen kautta. Tästä näkymästä pidin kovasti. Yksi seinä oli maalattu vaalean harmaaksi ja seinillä oli meidän jokaisen nimikirjaimet (myöhemmin myös tyttären kirjain ripustettiin seinälle) sekä Ikean Vippa-koukkuja, joihin oli helppo ripustaa avaimet tai laukku. Lattiassa oli tummin Ii Micron laatta, joka oli siinä mielessä huono, että siinä näkyi hiekka tosi selvästi, joten se näytti aina syksyisin ja keväisin tosi sotkuiselta.
Eteishalli
Kuva: Studio CoolPool
Pikkueteisestä avatui suurempi eteishalli, jossa oli valkoiset vaatekaapistot lattiasta kattoon saakka (eivät valitettavasti näy kuvassa, mutta olivat samanlaiset, jotka näkyy alla makuuhuoneen kuvassa). Minusta oli kätevää, että pikkueteisen oven sai kiinni lasten ollessa ihan pieniä, jolloin he eivät pääseet tonkimaan likaisia kenkiä.

Olohuone
Kuva: Studio Coolpool

 

 

 

 

 

 

Myös ensimmäisessä talossamme oli suuri olohuone, 30 m2, joka oli yhteydessä ruokailutilaan. Tiloja erotti Tiilerin Funkkis-sarjan TuplaLauri-takka, jossa oli luukut takan molemmin puolin. Pidin todella paljon tuosta takasta! Olin haaveillut takasta, josta näkisi läpi ja tuolloin sellaisia valmistakkoja löytyi vain Tiileriltä. Nythän niitä on monella valmistajalla.
Olohuoneessa meillä oli kaksi Ikean Klippan sohvaa sekä NollaNollan meille mittojen mukaan valmistama sohvapöytä, jonka hankimme alunperin ensimmäiseen omistusasuntoomme. Pienemmän Klippan-sohvan takana oli kirjahylly ja lapsuudenkodista mukaan ottamani Artekin nojatuolit: ne ovat seuranneet meidän ihan eka opiskelija-asunnosta jokaiseen kotiin, joten niillä on tunnearvoa.

Ruokailutila

Kuva: Studio CoolPool
Ruokailutila oli tosiaan takan toisella puolella, keittiön läheisyydessä. Sisustus on täysin sama kuin nykyisessä kodissammekin.

Keittiö
Ensimmäisen talomme keittiö oli Nixi-keittiöiden Miranda-mallistosta, valkoiset korkeakiiltoiset ovet alumiinireunuksin. Liesituuletin oli täysin sama Lapetek, joka meillä on nytkin. Keittiön välitilassa oli lasi, joka oli todella helppo pitää puhtaana. Tasot olivat valkoista laminaattia alumiinireunalla. Jääkaappi-pakastin yhdistelmässä oli myös jääpalakone (näkyy ruokailutilan kuvassa); se oli ihan kätevä, mutta käyttöä tuli kuitenkin niin vähän, että uuteen taloomme emme sellaista enää hankkineet. 

 

Makuuhuone

Tässä kodissa asuessamme, Mankku nikkaroi meille tuon sängynpäädyn, josta olen useasti kertonutkin ja jonka ohje löytyy täältä blogista. Pidin todella paljon tämän makuuhuoneen hopeanhohtoisesta Cole&Sonin Malabar-tapetista! Kaksi makuuhuoneen seinää oli tapetoitu sillä. Yksi makuuhuoneen seinistä koostui vaatekaapistosta, joka uloittui kattoon saakka (saman ratkaisun teimme uuteenkin kotiin, mutta yläkaappien ovet ovat meillä nyt erilliset).

Työhuone

 

Työhuoneen yksi seinä oli maalattu mustaksi ja yksi seinä koostui maitolasisista liukuovista, joiden takana oli hyllykköä lattiasta kattoon saakka (näkyy vähän noissa ekoissa kuvissa). Työpöytä voi näyttää tutulta – se on nykyisin pojan huoneessa, josta juuri postasinkin.

Lastenhuoneet
Tytön huone
Pojan huone
Pojan huoneesta
Tytön huoneen yksi seinä oli tapetoitu vaaleanpunapohjaisella tähtitapetilla. Pidin tuosta tapetista tuolloin kovasti! 😀 Pojan huoneen yksi seinä oli puolestaan tapetoitu Cath Kidstonin coyboy-tapetilla. Pojan huoneessa oli kätevä Ikean vaatekaappi, jonka uudet omistajat halusivat itselleen. Noita ei enää harmi kyllä valmisteta. Kaappi oli tosi hyvä ja olisimme todennäköisesti ostaneet sellaiset taas jos niitä olisi tarjolla.
Pieni wc
Eteishallin yhteydessä olevassa pikkuwc:ssä oli laatoitettu lattia Laattapisteen Ii Micronin tummimmalla laatalla ja yksi seinä sillä niin rakastamallani Ii Micronin vaaleanharmaalla laatalla, jota meiltä nykyään löytyy eteisen, keittiön, khh:n ja vanhempien kylpyhuoneen lattiasta. Altaana on Duravitin Vero – sama allas on uuden kotimme kodinhoitohuoneessa. Hanat ekan talomme kylpyhuoneissa olivat Hansgrohen Axor Starck. Sen hanan huono puoli oli se, että hana saattoi helposti jäädä vähän auki jos ei ollut tarkka siitä menikö ”nuppi” kunnolla paikoilleen.
Kylpyhuone ja sauna
Kuva: Studio CoolPool

 

Ensimmäisen talomme kylpyhuone oli täysin valkoinen. Iso valkoinen laatta on sama, jota meiltä löytyy nytkin vanhempien kylpyhuoneesta: eli Laattapisteen Marmi Blanco. Katto oli sormipaneelia. Suihkut olivat Hansgrohen Raindancet, nekin samat kuin nyt. Saunassa meillä oli sormipaneelia sekä kiukaan takainen seinä Starkin alelaarista löytynyttä pisaramosaiikkia. Harmi vaan ettei laatoittaja laatoittanut tuota mosaiikkia niin, että saumat olisivat olleet huomaamattomat.

Muutama ulkokuva

En viitsi laittaa selkeitä ulkokuvia talosta, sillä se on nyt toisen perheen koti. Näistä kuitenkin saatte jonkinlaista kuvaa siitä, millainen talo oli kyseessä: valkoinen, pulpettikattoinen puutalo kuten nytkin. Erona kuitenkin se, että myös ovet ja ikkunanpuitteet olivat valkoiset. Molemmissa taloissamme on pyöreä ikkuna ulko-ovessa ja pienet, suorakaiteen muotoiset ikkunat khh:n ovessa. Pyöreä ikkuna ulko-ovessa on minulle ihan must! 😉

Nyt, kun katson noita kuvia, huomaan sisustuksessa pieniä juttuja, joita olisin tehnyt toisin. Sisustuksemme on selkeästi muuttunut graafisempaan suuntaan, mutta pintamateriaaleissa olemme tehneet aika samanlaisia valintoja kuin ensimmäisellä kerrallakin. Ja toisaalta, jos tuonne ensimmäisen talon olohuoneeseen olisi laittanut mustavalkoiset sisustustekstiilit, olisi tuollakin ollut aivan erilainen, graafisempi ilme. Pienillä valinnoilla voi helposti muuttaa koko sisustuksen ilmettä. Huonekalut ovat pääosin samat – suurin hankintamme uuteen kotiin oli uusi sohva. Selkeä ero ensimmäiseen taloon verrattuna löytyy siitä, että uudessa kodissamme ei ole missään tapettia, kun eka talossa sitä oli jokaisessa makuuhuoneessa tehosteena.

Vuonna 2009 aloimme sitten haikailla takaisin lapsuuden kotikaupunkiimme ja kun saimme työasiat sumplittua, laitoimme Vaasan kodin myyntiin. Kaikki sujui todella nopeasti ja hienosti, ja toukokuussa 2010 muutimme vuokra-asuntoon Kokkolaan. Uuden kodin tontti oli varattu kuukautta aiemmin ja heinäkuussa 2010 uuden kodin talomalliksi valikoitui Kannustalon Harmaja 134 omin – melko suurin – muokkauksimme (lopultahan meille tuli asuinneliöitä n. 155 m2). Siitä sai alkunsa myös tämä blogi, Valkoinen Harmaja, joka on nyt pikkuisen reilun vuoden ikäinen. Kiitos, että olette seuranneet matkaamme uuteen kotiin! Sisustus tuskin tulee koskaan täysin valmiiksi, joten täällä blogissa jatketaan edelleen.

Author

21 Comments

  1. >Kiva postaus! 🙂 Osa kuvista oli minulle jo ennestään tuttuja blogistasi ja Simonsin sivuilta. Oli kiva lukea pohdintojasi siitä, mihin valintoihin olet edelleen tyytyväinen ja mitä samaa taloistanne löytyy. Tuo tytön huoneen tapetti oli mulle kiva ylläri, nimittäin meidän tytön huoneesta löytyy sama, mutta tapetin kohdistusohjeista poiketen laitoimme tähtikuviot vaakasuoraan. Muistatko tuon eteisen harmaan maalin värikoodia? Sopii kauniisti tummien laattojen kanssa. Meillä on tummat laatat ja hakusessa on ollut just se oikean sävyinen koodi ja tuo näyttäisi juuri siltä. Tykkään kovasti myös tuosta eteisen roikkuvasta tähtivalaisimesta. Mistä olet sellaisen löytänyt?

  2. Paljassilmäinen Reply

    >Noissa pisaramosaiikeissa on yleensä se, että paljaalla silmällä katsottuna ei saumankohtia erota, mutta valokuvissa ne hyppäävät silmille.

  3. >Kiva postaus, tuo ylin eteiskuva on ihan minunkin lemppari. Niin kauniin ja siistin näköistä.Meillä alakerrassa tummaharmaa lattia ja erityisesti kuraeteisessä näyttää "ei niin kivalta". Tykkään lattiasta muuten mutta en osannut rakennusvaiheessa ollenkaan ajatella että näin tummassa näkyy kaikki hiekka. No ehkä sitä hiekkaa ei tule niin paljoa sisälle sitten joskus kun saadaan piha siihen kuntoon.

  4. >Olipa kiva saada postaus myös edellisestä asunnosta.Minua kiinnostaisi tulevana rakentajana se, että miten talonne rakennettiin, ainakin miehesi(ja sinä myös) teitte Harmajaa paljon itse. Me olemme löytäneet pari varteenotettavaa talomallia( joista toinen on 2-kerroksinen harmaja) , mutta mietimme miten se olisi järkevintä ja edullisinta toteuttaa, kokonaisurakkana vai pienempiin palasiin jaettuna. Itse emme pysty kovinkaan paljon rakentamiseen osallistumaan.Niin, ja vielä yksi kysymys, miten valmiina otitte Harmajan pystytyksen? ( täytyy selata vielä blogiasi jos sieltä löytyisi jo vastaus).Kiitos vielä ihanasta blogistasi!-johanna

  5. >Täytyy sanoa, että sinulla on silmää!Molemmat kodit kyllä kelpasivat minulle:)Jännä että väreillä ym, saa niin erilaista aikaan.Oi nuo Artek:t on niin ihanaia….

  6. >Nyt täytyy minunkin ilmoittautua uudeksi, taustalla pysyneeksi, innokkaaksi lukijaksi.Olemme itsekin aloittaneet rakennusprojektin ja mielenkiinnolla tutkailin tekemiäsi sisustusvalintoja. Tiedustelisinkin, että kun vanhassa kodissa näkyi olevan keittiöntyötasona valkoinen laminaatti.. olitko siihen tyytyväinen? Menikö se käytössä millaiseksi? Millainen työtaso olikaan nykyisessä kodissa?Kaunis koti ja kauniita kuvia 🙂

  7. >Hei! Tosi mukava postaus kauniista ex-kodistanne :)Tykästyin tuohon keittiön tähtikuvioiseen mattoon, mistä se on hankittu?

  8. >Kiva oli teidän edellinenkin koti. Varsinkin näkymät olkkarin ikkunasta on tosi kivat.Minä arvostan kalusteissa pitkäikäisyyttä ja monikäyttöisyyttä. Mielestäni mukananne pitkään kiertäneet vanhat ja "hieman aikaa ja elämää nähneet" Artekin ja Muuramen kalusteet tuovat teidän nykyiseen moderniin kotiin ihanaa vastapainoa.

  9. >Tosi kaunis ja viihtyisän näköinen oli edellinen kotinnekin! Sulla on kyllä inspiroiva sisustustyyli ja kuvia kodeistanne on ilo katsella!-I-

  10. >Iines: Kiva kuulla! 🙂 Tuo tähtitapetti on kyllä nätti tytön huoneessa.En ole varma onko minulla enää tuota eteisen harmaata värikoodia tallella, mutta se on aika lähellä (ellei jopa sama) kuin millä nyt maalasimme uuden eteisen vaatehuoneen yhden seinän ja tuo sävy oli muistaakseni Graniitti. Voin vielä tarkistaa…Ekan talon eteisen tähtivalaisin on hankittu Ikeasta muutamia vuosia sitten.Paljassilmäinen: Ihan totta varmasti tuokin, mutta kyllä nuo saumat eroittuivat selvästi paikanpäälläkin.Hanna: Hiekka on niin ärsyttävää! Meillä on sitä nyt joka paikassa! Odotan kovasti, että saataisiin pihaa vähän valmiimmaksi… johanna: Meillä oli tässä Harmaja-taloprojektissa mukana tehokas timpuritiimi, joka hoiti talon pystytyksen (ovat pystyttäneet monia Kannustaloja), laatoitukset, levytykset ym ym. Mies teki myös paljon itse: paklasi, maalasi, laittoi ilmastointiputket jne… Minulle on jäänyt pääasiassa suunnittelujutut ja lastenhoito. Sanoisin, että kannattaa ottaa talon pystytys talofirmalta tai ammattilaisilta, joilla on paljon kokemusta. Olen kuullut muutamia kauhujuttuja pieleen menneistä talonpystyksistä. Lennu: Kiitos, kiva jos olet sitä mieltä. 🙂 Pienillä muutoksilla voi tosiaan saada ihan eri näköistä ilmettä aikaan.Anonyymi: Kiva kuulla, että blogini kiinnostaa. :)Minusta laminaattitaso oli vähän hankala pitää puhtaana ja siihen tuli aika helposti naarmuja. Nyt meillä on Okiten tasot ja olemme tykänneet niistä tosi paljon! :)Tsemppiä valintoihin ja rakentamiseen! :)Anonyymi: Ekan talon keittiössä oleva tähtimatto on Pappelinan muovimatto. Nyt se on meillä kodinhoitohuoneessa (kuvia vanhemmassa postauksessa). Maton olen hankkinut Sisustuksen Koodista.Minna: Ekan talon ikkunanäkymät olivat kyllä tosi kivat! Näkyi kauas pellolle ja lähellä oli herkullisia vadelmapensaita. Niitä on ikävä.Vanhat huonekalut ovat minulle tärkeitä. Pidän siitä, että kodissa näkyy kerroksellisuus eivätkä kaikki ole uusia, hengettömiä kalusteita.I: Kiitos. Sinä lähetät kyllä aina niin mukavia ja ystävällisiä kommentteja. Kiitos siitä! 🙂

  11. >Hei,minäkin olen uusi lukijasi. Löysin blogisi, kun aloittelimme keväällä omaa taloprojektiamme. Tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa ja kuvat ovat aina mukavaa katseltavaa :).Teidän edellisen kodin lattia näyttää kauniilta, mikäköhän lattiamateriaali on kyseessä? -klaara

  12. >Mikä ihana valkoinen verho on olohuoneessa? Olisi kiva nähdä kuvia myös vuokra-asunnostanne. L

  13. >Todella kauniita kuvia jälleen kerran 🙂 Mainitsit, että nyt jälkeenpäin ajatellen olisit tehnyt edellisen talon sisustuksessa joitakin asioita toisin. Voisitko mainita, että mitä olisit tehnyt toisella tavalla?

  14. >klaara: Kiva kuulla, että olet löytänyt tänne. 🙂 Ekan talomme lattia oli vaahteraparkettia. Tykättiin siitäkin kovasti. :)L: Olohuoneessa oleva verho on minun itseni ompelema silkkiverho. Laitan korvan taakse tuon postaustoiveesi. :)Anonyymi: Nyt sisustaisin tuon kodin vähän graafisemmin (mustavalkoista enemmän), sillä se tyyli miellyttää minua nyt. Keittiön tason päällä oli kaikenlaista pientä sälää – niitä karsisin ja asettelisin kauniimmin. Jne jne… 🙂

  15. >Hei, mistäköhän kattoon asti ulottuvat kaapit makuuhuoneessa ovat? Ihanan kauniita kuvia kodeistasi!

  16. >Anonyymi: Kattoon asti ulottuvat kaapin ovet ja kaapistot tilattiin paikallisesta keittiökaapistotukusta. Normikaappien päällä oli alakaapit ja ovi teetettiin mittojen mukaan siihen.

  17. Hei! Eksyin sun vanhoihin blogikirjotuksiin, huomasin että meille on tulossa ihan samanlainen eteinen taloon kuin teillä tässä vanhassa. Näyttää samankokoiselta, ovetkin samoilla kohdilla. Olen miettinyt koko rakennusajan että onkohan eteinen käytännöllinen ja hankalaa kulkea kun tulee 90 asteen kulma? Vielä ehtisin tehdä muutoksia väliseiniin. Ehtisitkö vastata pian, väliseiniä jo rakennetaan toiseen päähän taloa 🙂

    • Ei minusta vanhan talomme eteinen ollut mitenkään epäkäytännöllinen. Päädyimme tuohon ratkaisuun siksi, että halusin kenkien jäävän pikkueteiseen oven taakse, sillä elimme silloin vauva-perheen arkea. Eteinen jatkui sitten suurehkona hallina, jossa tärkeää oli että tilaa oli paljon, jotta lapsilla oli helppo pukea ulkovaatteita.

    • Se on Cole&Sonin valikoimasta, ”Malabar” nimeltään. Tapetin ostin Sisustuksen Koodista.

  18. Inspiroivia kuvia. 🙂 Onko sinulla ylhäällä tuon ensimmäisen kuvan (eteiskuva) harmaan seinän maalisävyä? Tai osaatko sanoa sellaista harmaansävyä joka on juuri harmaa eikä taita mihinkään muuhun. Oikean harmaan löytäminen on todella vaikeaa eivätkä he maalikaupassakaan osaa tällaisiin valitettavasti vastata.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.