Viime viikolla tontilla tapahtui muutakin kuin sokkelin rappausta. Magnus soitteli torstai-iltapäivänä aikaisemmin valitsemaamme porakaivofirmaan ja ilmoitti, että talopaketin saapumiseen on parisen viikkoa, joten kalliolämpöreikää saisi tulla poraamaan. Vähän ajan kuluttua puhelin soi ja he ilmoittivat tuovansa kaluston tontille jo seuraavana päivänä, eli viime viikon perjantaina.

Lauantaina he aloittivat poraamisen.

 

 

Kallio tuli vastaan kuudessa metrissä ja kaiken kaikkiaan reikä porattiin 220 metrin syvyyteen. Porakaivo putkitettiin 12 metriin saakka, jolloin kallion osuus kokonaispituudesta on 208 metriä. Tiistaina porakaivoon käytiin asentamassa keruuputket pohjapainon avulla. Lue lisää ekologisesta kalliolämmöstä täältä.

Valitettavasti emme itse olleet paikalla todistamassa porausta, sillä vietimme viikonlopun Turussa. Turussa kävimme taas katsomassa laattoja ja luulenpa, että niistä pitää kirjoitella vielä lisää myöhemmin.

Tämän viikon perjantaina olemme menossa tärkeälle ja mielenkiintoiselle vierailulle, josta kerron myöhemmin lisää…


Johanille iso kiitos tämän postauksen kuvista! 🙂

Author

6 Comments

  1. >Onko kalliolämpö ja maalämpö sama asia? Olen nähnyt maalämmöstä käytettävän ruotsiksi sanaa bergvärme, vai olenko sittenkin ymmärtänyt väärin..?

  2. >Oona: talopaketti tulee ensi viikolla (jee!!!), mutta muuttamaan päästään vasta joskus ensi vuoden puolella. Sitä on aika vaikea arvioida vielä, enkä haluakaan arvioida kauheasti etten sitten pety. Mutta varmaan joskus maaliskuun tienoilla…?Violette: kalliolämpö ja maalämpö ovat hiukan eri asia: kalliolämmössä porataan syvä reikä kallioon, kun taas maalämmössä asennetaan maan alle putkistoa leveyssuunnassa "matoksi". Eli kalliolämmössä tehdään yksi syvä reikä, kun taas maalämpöä ei kaiveta niin syvälle, mutta se levitetään laajalle laakealle alueelle. Näin olen ymmärtänyt… 😉

  3. >Kiitos tiedoista. Maalämmössäkin porataan syvälle, mutta en oikeasti tiedä, miten syvälle. Joka päivä oppii uutta, ja se on tässä touhussa niin antoisaa.

  4. >Oi, teidän talopaketti tulee jo ensi viikolla. Innolla odotan sinun sisustamisen esittelyä 🙂 Valitseminen on varmasti helpompaa kun rakentaa jo toista kertaa 🙂 Eka kertalaisena tuntuu että teen pienistäkin asoista liian suuria.Mukavaa viikonloppua!

  5. >Violette: niinpä! :)Hanna: niin tulee! Vähän jännää! 🙂 Laattojen valinta tuntuu minusta vaikeimmalta; tiedämme mitä haluamme, mutta on vaikea löytää sopivia laattoja (varsinkin saunarakennuksen tummaan kylppäriin), mutta nyt alkaa nekin valinnat selkeytyä. Mukavaa viikonloppua sinullekin ja tsemppiä teidän projektiin!

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.