Taisinkin jossain postauksessa ohimennen mainita, että vaihdoimme järjestystä pojan huoneessa (aikaisempia kuvia löydät lastenhuoneet-tunnisteen avulla). Parvisänky oli vähän huonolla paikalla, joten se piti siirtää. Sitä mukaa siirtyivät myös muut suuret huonekalut: vaatekaappi ja kirjoituspöytä.  Tältä siellä näyttää nyt:

Osa tämän huoneen kalusteista on peräisin lapsuudenkodistani ja ne ovat siksi hyvin rakkaita. Artekin ja Muuramen perintöhuonekalut ovat pääosin edelleen hyvässä kunnossa – yhdestä Muuramen laatikosta on etulevy irronnut ja se pitäisikin korjata.

Täytyy myöntää, että tämä huone on ollut hankalin sisustuskohde meidän kodissa. Se ei vieläkään ole valmis. Huoneessa aikaisemmin ollut Ikean Erslev-matto piti hävittää, sillä kissa oksensi sen päälle, enkä saanut oksennusta kunnolla pois (ja matto jäi ihan ryppyiseksi ja laikukkaaksi pesun jälkeen). Nyt mietin tarvitaako mattoa ollenkaan; leikit tehdään usein keskelle lattiaa ja monesti matosta on vain haittaa. Ainakin jos se on liian ”muhkurainen”.

Huonetta pitäisi myös vähän somistaa. Ajattelin päällystää avohyllyssä olevat Cars-aiheiset laatikot uudestaan jollain kivalla kontaktimuovilla, sillä Cars-teema alkaa jo menettää suosiotaan.

Huoneen hankalin kohta on parvisängyn alakerta. Nyt siellä on vain lelukoreja, mutta ajattelin laittaa sinne patjan ja tyynyjä. Näin sinne muodostuisi sohva, jonka päällä olisi kiva köllötellä ja lukea kirjoja.

Pääasia on tietysti se, että asukas viihtyy itse. Täytyy haastatella poikaa, että millaisia asioita hän vielä toivoisi huoneeseen. Ainakin huoneen uuden järjestyksen hän otti ilolla vastaan.

 

Translation: We moved the furniture around in our boy’s room. I think this room has been the most difficult to decorate in our home – it is still not finished. But the most important thing is that he likes the room and likes to play in there.

Author

20 Comments

  1. Sininen katto on kyllä edelleen kiva. Mies on meillä aina vitsaillut et aina on kyllä lastenhuoneet ensimmäisenä viimesen päälle laitettuna ja muut saavat odottaa.

    • Sinulta taitaa luonnistua lastenhuoneiden sisustaminen ihan luonnostaan. 🙂 Minulle ne ovat haastavimpia kohteita. Leikkimökki kyllä toteutui melko kivuttomasti, mutta kuusivuotiaan pojan huone ei ole helpoimmasta päästä. No mutta, kyllä me sinne vielä keksitään jotain kivaa… 🙂

  2. Meillä on tuo sama parvisänky. Tällä hetkellä siinä on alla toinen sänky (120cm leveä), koska olemme pienessä väliaikaisasunnossa. Kun talomme on valmis ajattelin laittaa sängyn alle helposti kipattavan vuodesohvamme. Siis sellaisen mallin jossa selkänoja kaadetaan taakse. Poika rakastaa köllötellä sohvalla lukemassa. Mittasin, että sohva mahtuu alle levitettynäkin. Luultavasti siis pitäisimme sen yleensä siinä levitetyssä asennossa. Siinä on kavereille kivasti istumatilaa ja helppo yökyläilypaikka. Hyvä rakennuspaikka myös majalle yms. 🙂

    Itsekin jo kovasti yritän suunnitella lastenhuoneita. Nuoremmalle, joka on viisivuotias, on haastavaa suunnitella sisustusta joka ei hetken kuluttua olisi liian lapsellinen. Iloisia leikkihetkiä toivotellen.

    • Mukava kuulla, että teillä tuo ratkaisu on osoittautunut toimivaksi. Meillä olisi jo yksi runkopatja valmiina – sen voisin laittaa siihen parven alle. Toisaalta mietin, että yksi Fatboykin voisi olla kiva siinä…

      Meidän poika on 6v joten juuri se ettei hän enää halua liian lapsekasta, tuottaa päänvaivaa.

      Iloisia leikkihetkiä sinnekin ja mukavia suunnitteluhetkiä! 🙂

  3. Kokeile päällystää laatikot vanhoilla Akuilla tai muilla sarjakuvilla ja muovia päälle. Tai sitten ne voi liisteröidä suoraa laatikostoihin.

  4. Tosi kiva toi katto, voi olla että joskus tulee kopsattua tuo idea! 🙂

  5. Meilläkin haastavin huone sisustaa oli vanhemman tyttären huone. Kalusteet vain ei löydä paikaaansa. Järjestystä on muutettu jo useita kertoja… 🙂

    • Toisaalta, onhan se kiva tehdä välillä muutoksia. 🙂 Mutta toivottavasti löydätte hyvän ratkaisun.

      Meillä taitaa tämä järjestys nyt pysyä. Täytyy vain tehdä vielä hienosäätöä. 🙂

  6. Hei

    Ihana tuo katto, todella hyvä idea. Hei, blogissani on menossa Missoni tyynyliinan arvonta. Kannattaa kurkata!!

    • Kiitos vinkistä! Todennäköisesti hankimme kuitenkin yksivärisen tai muuten hillityn maton, joka menee monta vuotta.

  7. Hei. Asiasta poiketen, osaatko sanoa että miten yksi kappale noita muuton lamppuja valaisee? Olen miettinyt meidän omaan makkariin, mutta valaiseekohan yksi riittävästi?

    • Nuo lamput on hankittu Clas Ohlsonilta. 🙂 Yksi ei varmaan valaise tarpeeksi, mutta en osaa varmuudella sanoa, koska meillä on vain tuo rykelmä.

      • Oho niinpäs onkin, aika paljon saman näköisiä kyllä E27:n kanssa! No täytyy kokeilla pärjäisikö yhdellä. Kiitos vastauksesta!

  8. Moi, mistä olet löytänyt tuon mustavalkoisen angry birds-tyynyliinan?! Huippu 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.