Voi ihanaa, että huomenna on vapaapäivä! Se tulee tarpeeseen. Kävimme tänään K-raudan puutarhahäppeningissä ja samalla hankimme lähes kaikki pihakasvit: omenapuut, terijoensalavat, marjapensaat jne. Ensimmäisenä mukaan tarttui raikkaan vihreät kartiovalkokuuset. Ne olivat minusta erityisen ihanat! Jotenkin raikkaammat ja freessimmät kuin perinteiset tuijat.

Lisäksi ostimme Kekkilän askelpolku-laattoja. Kuvasta näkyy, että asettelimme ne etupihalle, mutta ne eivät tule jäämään siihen (vaikka olisivat kyllä kivat tuossakin). Askelkivet siirretään nimittäin takapihalle, johtamaan leikkimökkiin. Leikkimökkiin, joka jo odottaa meitä Kannustalon tehtaalla! Koko perhe odottaa jo innolla leikkimökin saapumista!

Lapsille hankittiin myös sellainen pyöreän mallinen keinu ja Mankku oli jo aiemmin hakenut paikallisesta betonitehtaasta nurmikon reunakiviä ja muutaman peruslaatan. Ja toki mukaan tarttui myös multaa, nurmikkolannoitetta ja kariketta. Näistä aineksista pitäisi meidän pihan muotoutua.

Huomenna olisi tarkoitus tehdä leikkimökin perustukset ja tietenkin istuttaa tänään hankitut kasvit. Ovat vaan luvanneet huomiseksi sadetta, mutta ei se meidän menoa haittaa… 😉

Leppoisaa helatorstaita!

Author

20 Comments

  1. Tosi kauniita nuo kartiovalkokuuset, en olekkaan aikaisemmin törmännyt noihin. Onko teidän terassilauta perus painekyllästettyä? Tosi hyvin on vaalentunut vuodessa.

    • Kartiovalkokuuset ovat niin kauniita! Ihailin niitä jo vanhempieni aiemmassa pihassa. Kiva saada niitä nyt omalle pihalle. 🙂

      Meidän terassilauta on siperian lehtikuusta. Se harmaantuu ajan myötä ja meillä on tarkoitus antaakin sen harmaantua. Se ei vaadi mitään huoltoa. 🙂

  2. Upealta näyttää teidän talo ulkoiapäin. Talo juuri minun makuuni!!! Kivalta kuulostaa teidän huomiset suunnitelmat. Toivotaan nyt ettei sada:

    • Kiva kuulla, kiitos! 🙂
      Kyllä täällä alkoi sataa, mutta onneksi ei kokopäivää. Saatiin puut istutettua. Pensaat odottavat vielä viikonloppuun…

  3. Oijoi, samoja puuhia on täälläkin harrastettu 😀 Vaikkei meillä mikään valtava piha olekaan, kyllä sinne vaan saa puskan jos toisenkin hankkia että alkaa kaipaamaani vehreyttä tulemaan. Mutta on kyllä mukavaa hommaa! Hyviltä näyttää teidän valintanne.

    • Juu, eipä tuo meidänkään piha järjettömän suuri ole (onneksi), mutta on ihana luoda siitä sellainen kotoisa. Tosin siinä menee muutama vuosi, että kasvit kasvavat tarpeeksi suuriksi. On tämä kyllä niin kivaa puuhaa! Mutta samalla aika raskasta. Oikeaa hyötyliikuntaa. 🙂

  4. Moikka. Kartiovalkokuuset ovat ihania. Kannattaa suojata ne hyvin keväisin, koska karistavat paljon neulasia. Olen myöskin haaveillut noita laattoja leikkimökille. Mukavia istutuspuuhia!

    • Juu, ystävällinen myyjä neuvoikin, että kuuset täytyy suojata keväällä.

      Minä olin haaveillut noista laatoista jo kauan! Isäntä meinasi, että valetaan itse betonista, mutta epäilin ajan riittämistä, kun puuhaa on muutenkin niin paljon. Onneksi hänkin oli sitten sitä mieltä, että ostetaan ne valmiina. 🙂

  5. Kyllä mä sitten odotan, että heinäkuussa päästään kyläilemään teille. Meillä tulee nyt 3,5v muutosta, ja piha on yhä kesken. Se on edelleen siinä pisteessä kun tekin viimeksi olette meillä olleet. Laatoitus ja reunustamiset puuttuvat yhä.Ehkä saankin teidän pihasta inspiraatiota viedä loppuun tämä meidän projekti 🙂

    • Ihanaa, että olette tulossa! 🙂
      Ja niin kivaa, että sullakin on nyt blogi! Pysyy sitäkin kautta kärryillä, että mitä sinne kuuluu. 🙂

  6. Voi kuinka kiva seurata teidän pihantöiden etenemistä. Kerrothan niistä jatkossakin?

  7. Hei, kivoja suunnitelmia, ja kivoja ostoksia olette tehneet. Minäkin niin pidän havuistutuksista ja olen jo monesti meinannut noita askelpolku-laattoja ostaa, mutta täytyy ensin kunnolla suunnitella miten ne laittaisi… 🙂
    Terijoen salavasta tuli mieleen, kun taas juuri eilen luin jostakin, että sitä ei suositella 20 m lähemmäs rakennuksia, kun tekee niin valtavan juuriston, sillä on huono tapa tunkeutua esim. salaojiin ym. ettei tee sitten hallaa rakennuksille. Nehän on kyllä tosi upeita ainakin paikoissa joissa niillä on kunnolla tilaa kasvaa.

    Voi että, pihan laittaminen on niin kivaa, ja siihen saisi uppoamaan rahaa tosi paljonkin, mutta harmi että budjetti on aina niin rajallinen, että ei aina ole varaa laittaa sellaista mistä haaveilee… 🙂 Noh, kehittää sitten ehkä luovuutta, ehkä…
    Minäkin odotan kovasti pihajuttuja, että niitä vain lisää, kiitos!

    • Pihajuttuja tulee kyllä varmasti vielä monta. On tämä piha niin kesken ja tuskin tulee edes valmiiksi muutamaan vuoteen. 😉

      Onneksi nykyään on salaojissa tarkistuskaivot, joista tsekata että kaikki on kunnossa. 🙂

  8. pihan laittaminen on kyllä kivaa. Eilen alkoi nurmikko vihertämään, lasten leikkitalo valmistuu pikkusta hiljaa ja kasvit puhkeavat kukkaan mutta paljon on vielä pihaan tekemättä mutta tehdään pikkuhiljaa valmiiksi keskeneräisiä osia. Se kun kummasti nielee rahaa ja paljon. Kiva kyllä seurata myös toisten pihanrakennuspuuhia.

    • Siitä teidän lasten leikkitalosta tulee varmasti tosi kiva. 🙂

      Meillä pihahommat tuskin tulevat valmiiksi kertarytinällä. Kyllä tässä muutama vuosi vierähtää. Ihan hyvä siitäkin kannalta, että kustannuksia saa vähän jaettua pidemmälle aikavälille.

  9. Mistä haitte nuo nurmikonreunuskivet ja paljonko suunnilleen maksoivat?

  10. Kiitos, kun vinkkasit noista Kekkilän Askelpolku-laatoista. Olemme pari vuotta miettineet pihallemme laattoja poluille, mutta mikään vaihtoehto ei ole innostanut edes kauppaan asti katsomaan. Luonnonkivet eivät oikein sovi ja nelikulmaiset betonilaatat eivät ainakaan. Askelpolun tummanharmaat laatat ovat täydelliset ja käytiin ostamassa niitä tänään. Nyt ne pitäisi vaan kaivaa paikoilleen. Laattoihin voi myös kätevästi piirtää katuliiduilla 🙂 Vinkki tähän löytyi Kekkilän esitteestä.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.