Kuten eilen kirjoittelin, hankin tänään ensimmäisiä jouluisia juttuja kotiin. Kävimme joulumarkkinoilla ja sieltä mukaan tarttui perinteisesti ovikranssi sekä muuta pientä ihanaa. InstaStorystani ehtii vielä kurkistaa hetken ajan tämän päivän kuulumisia. Kokkolan Tullipakkahuoneen joulumarkkinat ovat muuten vielä huomenna avoinna, joten kannattaa käydä siellä!

Mari Havian ihanasta kukkakaupasta hain maljakoihin kaunista täytettä. Yksi tämän kauden lempparikukkani on anemone ja niitä minulla onkin nyt ihanan runsas nippu. Ostin myös ensimmäisen leikkoamarylliksen ja hyasintteja. Täytyy vielä laittaa kaikki nätisti esille. Ajattelin väsätä tänäkin vuonna eucalyptyskranssin, mutta yritän keksiä jotain erilaista ideaa viime vuoteen verrattuna.

Perjantaina sain ihanan paketin, kun hetki sitten tilaamani ruotsalaisen Midnattin upeat lakanat saapuivat meille. Olen ihastellut tämän brändin petivaatteita jo pitkään ja nyt päätin, että ostan lakanat meille pikkujoululahjaksi. Sävy on ihanan puuterimainen.

Tänään kaupasta tarttui mukaan myös kaksi lempilehteäni ruotsalaiset Residence ja Elle Decoration. Tällaiset pienet jutut, kuten inspiroivat sisustuslehdet ja kauniit kukkaset tuovat paljon piristystä arkeen. Olen niin nauttinut tästä pienoisesta jouluhössötyksestä ja sisustushääräilystä. Illalla taidetaan keittää ensimmäiset glögit…


Translation: I went to the Christmas market today and bought all kinds of lovely stuff, like a new wreath for our front door (you can see more on my InstaStory). I also got some seasonal flowers from my favourite flower shop. And yesterday I got a lovely package when my new bed linen from Midnatt arrived. Now I am just going to relax, flip through the latest interior magazines and drink some mulled wine. I love this season!

Author

2 Comments

  1. Suvi M Reply

    Vanhasta osoitteesta kopioitu kommentti:

    Riikka
    [email protected]

    Heh, meillä on jo toinen glögipullo menossa. Muuten on kyllä vielä joulufiilistely pääosin edessä ?

    • Suvi M Reply

      Tämä aika on niin ihanaa – fiilistely ennen joulua ja se odotus. <3

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.